Klimppisoppa, kokkarekeitto. Nämä ovat vain muutamia nimiä, mutta rakkaalla lapsellahan niitä on tunnetusti monta.
Klimppisoppa on tiettävästi saapunut jo 1800 luvun loppupuoliskolla ruokakulttuuriimme herraskartanoiden kautta kulkeutuen rahvaan pöytiin monina eri versioina. Talonpojilla ei ollut rahkeita valmistaa klimppisoppaa niin prameista aineksista kuin herraskartanoissa oli tapana. Ruokalajista tiedetään maanlaajuisesti vähintään 10 erilaista resepti muunnelmaa, toki vielä tämän lisäksi jokaisella talon emännällä on se omasta mielestään ainoa oikea ja tietysti paras resepti. Eli variaatioita onkin lukematon määrä.
Ruokana myös klimppisoppakin on kehittynyt ajan saatossa. Pula-aikana sattumat, eli klimpit valmistettiin jauhoista ja keitinliemen rasvasta. Raaka-aineiden saannin parantuessa klimppitaikinaan laitettiin enemmän raaka-aineita, muun muassa perunaa, kananmunaa sekä voita jauhojen ja keitinliemen lisäksi. Juhlaklimppeihin taasen kaiken muun lisäksi rusinoita.
Klimppisoppa oli suosittu pitoruoka ja sen valmistuksessa tuli kookerskan taidot esille, tai sitten ei.
Pitojen kokki, kenen klimppisopan maistui koko juhlaväelle, oli pitäjässä korkealle arvostettu yhteisön jäsen.
Valmistusprosessi vaatii kärsivällisyyttä, jotta keitinliemeen saadaan riittävän täyteläinen maku. Etenkin jos keiton tekee perin vanhanaikaisesti, eli lihaisista luista keittämällä. Laiha soppa ei arvostusta saanut. Toisekseen ei kuitenkaan vähäisimpänä oli taito saada sopasta herkullisen näköistä. Miten tehdä klimpeistä sieviä ja maukkaita palleroisia, eikä valtavia harmaita kokkareita, joka taitamattomalla kokilla oli hereästi lopputulemana.
Klimppisopasta oli yleisesti käytössä tunnettu sanonta; annosta pöytään tuotaessa olisi hyvä sammuttaa valot ja syödä pimeässä.
ARKINEN KLIMPPISOPPA
1kg lihaisia naudanluita
3l vettä
1rkl suolaa
10 maustepippuria
2 sipulia
3 porkkanaa
pala lanttua
pala juuriselleriä
5 lohkottua perunaa
Klimpit:
5 perunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl keitinlientä
1 kananmuna
ripsaus valkopippuria ja suolaa.
Keitä lihaiset luut muutaman tunnin ajan mausteliemessä, kuori vaahto.
Nosta luut kattilasta ja perkaa lihat irti. Lisää lihat takaisin liemeen.
Perunat kuoritaan ja laitetaan puolikkaina kattilaan kypsymään klimppien tekoa varten.
Lisää pilkotut sipuli, porkkana, lanttu, selleri.
Nosta kypsät perunanpuolikkaat pois liemestä ja soseuta.
Lisää soseeseen jauhot, keitinlientä, kananmuna ja pippuri sekä ripsaus suolaa.
Sekoita massa tasaiseksi.
Ota taikinasta kahdella kastellulla lusikalla sieviä kokkareita ja kypsennä ne keitossa.
Kypsän klimpin tietää siitä että nousee pintaan.
Nyt on klimppisoppa valmista syötäväksi.
Vielä kun silppuat päälle reilusti persiljaa, on elämys vertaansa vailla ja oikeasti hyvä ruoka.