Vuoden 1931 Lotta-Svärd lehdessä oli varsin mainio artikkeli ajankohtaan osuen, kun saamme leppeistä kesähelteistä nautiskella ja virvoittavia juomia mielittelemme.
Virvoittavia ja maukkaita kesäjuomia.
Aivan käden käänteessä ja tarvitsematta ryhtyä erikoisiin keittopuuhiin voitte kesähelteellä valmistaa täyteläisen makuisia ja miellyttävästi virvoittavia kahvijuomia, erilaisia jääkahveja, kun käytettävissänne on seuraavan ohjeen mukaan ennakolta valmistettua kahvisiirappia.
Kahvisiirappi
Keitetään vahva kahvi,
2 vesilitraa kohden 500g jauhettua kahvia.
Kun kahvi on kiehunut ja selvinnyt (pöönipurnut laskeutuneet pohjaan), siivilöidään kahvi paksupohjaiseen kattilaan.
”Porot” voi käyttää pensaille ja kukkapenkkiin lannoitteeksi.
Lisätään kattilaan, kahvin joukkoon 1½ sokeria, sekoitetaan jotta sokeri sulaa joukkoon.
Seosta keitellään kasaan viitisen minuuttia edelleen sekoitellen huolella, ettei pala pohjaan.
Valmis siirappi kaadetaan huolella desifeerattuun, korkilliseen lasipulloon tahi purnukkaan, josta helppo annostella tarpeen mukaan.
Muistattehan että kototekoista siirappia suositellaan säilytettäväksi kylmässä.
Muualla maailmassa ovat varsin jääkahvit virvoittavina ja maukkaina hellejuomina saavuttaneet suosion. Kokeilkaa tekin niitä tänä kesänä!
Maidonsekainen vaahtokahvi (yhdelle)
3/4 kupilliseen paksua maitoa (rasvaista) lisätään 3 rkl kahvisiirappia, muutama tippa vaniljauutetta ja hiukan murskattua jäätä.
Seosta ravistetaan ravistuskojeessa tai hämmennetään rivakasti, kunnes saadaan aikaiseksi vaahtoa, jolloin juoma on valmista tarjolle. Näin siis kuulutti ohjeiden kera, vuoden 1931 Lottalehden mainoksessaan Helsinkiläinen Kahvi Osakeyhtiö.
Lottien ylläpitämä kahvila ( Kuva: Lottamuseon kokoelmat).
Tästä mainiosta mainosartikkelista innostuksen saaneena Lottakanttiinissa ryhdyttiin tuumasta toimeen ja kahvisiirappireseptiä tietysti piti kokeileman.
Ehdottomasti se ainakin tarvitaankesäsesongin myyntiin Lottakanttiinin puotiin.
Kuten niin monasti muulloinkin, yksi asia johtaa toiseen. Koska kaikkipa eivät toki kahvin mausta perusta. No ei hätää, samalla sitä muitakin siirappeja keittelee. Rinnalle syntyi voikukkasiirappi sekä mansikka-minttu-raparperisiirappi.
Nyt on pulloissa ihania kesän makuja, tuoksuja sekä väriä. Voikukkasiirappia katsoessaan voisi jopa sanoa, että aurinkoa siirapin muodossa. Kaikista edellä mainituista siirapeista valmistaa siis kädenkäänteessä makoisia jääjuomia ja muita herkkuja hellepäiviin. On helppoa olla ”kätevä emäntä”
Oma suosikkini jääjuomien ohella, suurena jäätelön ystävänä ehdottomasti on vaniljajäätelö, jossa makuna voikukkasiirappi.
Mietin aluksi, voiko voikukkasiirappi olla hyvää, kun mielikuva voikukasta on kuitenkin enemmän kitkerä ja karvas makumaailmaltaan. Mutta tässäpä onkin käytetty vain terälehdet kukinnoista, ei ole kitkerää lain. Ehkäpä se maku mikä voikukkasiirapista tulee ensimmäisenä mieleen on juurikin kesä ja aurinko.
Kahvisiirappiohjeesta puuttuu sokerin tilavuus tai paino: 1,5 tl, rkl, dl?
Itse ajattelin, että tarkoittaako jopa 1½ kiloa. On kuitenkin kyse siirapista.