Naisten ryhmämuotoinen voimisteluharrastus hiipui sotaoloissa
Sotavuodet 1939-1944 toivat merkittäviä muutoksia suomalaisten naisten tehtäviin ja elinoloihin. Naiset ottivat lisää vastuuta maataloustöistä ja perheestään. He osallistuivat talkoisiin ja huoltotyöhön ja jonottivat kaupassa. Työvelvollisena nainen saattoi päätyä raskaisiin ja terveydelle haitallisiin työoloihin pesulassa, turvesuolla tai ammustehtaalla. Moni nainen teki pitkää päivää jalkeilla, puutteellisissa jalkineissa ja suojavarusteissa. Moni asui ahtaasti ja paleli töissä ja kotona polttoainepulan takia.
Naiset olivat harrastaneet ryhmävoimistelua 1800-luvun lopulta lähtien liikunnan keskusliittojen alaisissa paikallisyhdistyksissä, mutta myös muissa järjestöissä. Lotta Svärd -järjestössä voimisteluseuroja oli vuonna 1936 noin 100 ja niiden jäsenmäärä 1198, ja monessa lottapiirissä järjestettiin omia voimistelujuhlia yhdessä suojeluskunnan kanssa. Naisvoimistelu oli ennen talvisotaa nosteessa Berliinin olympialaisiin (1936) lähetetyn naisvoimistelun edustusjoukkueen ja Suomen Voimistelun suurkisojen (1938) kaltaisten huipputapahtumien ansiosta. Suurkisoihin lottajärjestö osallistui 468 voimistelijan edustusjoukkueella.
Sotavuosina naisten ryhmämuotoinen voimisteluharrastus hiipui. Harjoituksiin sopivat kunnalliset tilat oli usein otettu puolustusvoimien tai sairaaloiden käyttöön. Koulujen voimistelusaleista käytiin kilpailua. Salit olivat polttoaineiden säästökampanjan vuoksi kylmiä ja voimisteluvälineet ja -puvut kuluneita. Joskus harjoituksia ei voitu pitää, kun salia ei saanut pimennettyä ohjeiden mukaan.
Voimistelijat harjoittelivat sillä joukolla, joka kulloinkin saatiin paikalle. Voimisteluseurojen toimihenkilöistä ja ohjaajistakin oli pula, koska monet olivat poissa kotiseudultaan työn takia. Silti naisvoimisteluryhmät esiintyivät sota-aikanakin jonkin verran kotirintaman illanvietoissa, sotasairaaloissa ja rintamakiertueilla. Työväen Urheiluliiton kautta rintamakiertueilla esiintyi vuonna 1941 kolme naisvoimisteluryhmää 103 tilaisuudessa. Huippuvuonna 1942 ryhmiä oli 20 ja esiintymisiä 445 kertaa.
Kotivoimisteluohjeita mottitalkoisiin lähtijöille ja pommisuojassa istuville
Kun voimisteluryhmien kokoaminen ja yhteinen harjoittelu oli vaikeaa, alkoivat naistenlehdet julkaista entistä enemmän kotivoimisteluohjeita. Sotavuosina ohjeisiin tuli uusia painotuksia. Voimistelua ei suositeltu pelkästään avuksi terveyden ja nuorekkaan vartalon säilyttämisessä. Liikunnalla tavoiteltiin konkreettista hyötyä uusissa elinoloissa ja työkyvyn sekä mielenterveyden ylläpitämisessä.
Liikunnanopettaja Maija Varmaala laati jatkosodan vuosina Hopeapeili-lehdessä voimisteluohjelmia naisille, jotka joutuivat olemaan ammatissaan paljon jalkeilla. Varmaala opasti, että seisomisesta rasittuneet ja kangistuneet jalat kaipasivat rentouttavia, venyttäviä ja verenkiertoa vilkastuttavia liikkeitä eikä niinkään lepoa, kuten olisi voinut luulla.
Terveet jalat – iloinen hymy, Hopeapeili maaliskuu 1944
Mottitalkoisiin lähdössä oleville naisille Maija Varmaala laati valmennusohjelman, jonka tarkoitus oli vahvistaa lihaksia kestämään ”hauskan, joskin voimia kysyvän” metsätyön rasitukset. Varmaalan lukijakuntaan kuului etupäässä kaupunkilaisnaisia, joilla ei ollut aiempaa kokemusta metsätöistä.
Kohta on taas halkomottien vuoro, Hopeapeili syyskuu 1944.
Kaupunkilaisnaiset viettivät pommisuojissa usein tuntikausia. Liikkumattomuus aiheutti jäsenten puutumista, kylmä ja kosteus taas altistivat vilustumiselle. Lisäksi aika kävi toimettomalle pitkäksi. Maija Varmaalan pommisuojajumppa ei vaatinut paljon tilaa eikä erityisiä varusteita.
Ruumis vaatii verryttelyä – pommisuojassakin. Hopeapeili huhtikuu 1944
Lotta Svärd -lehdessä Fanni Savolainen kiinnitti huomiota jatkosodan alkuvaiheessa heinäkuussa 1941 hyvän ryhdin merkitykseen alakuloisuuden ja tilapäisen mielenmasennuksen helpottajana. Savolainen suositteli myös itsensä ojentamista päivän mittaan istumatyötä tehdessä, reipasta kävelyä ulkoilmassa ja pientä voimisteluohjelmaa aamulla tai illalla tuuletetussa huoneessa.
Ryhtiharjoituksia. Lotta Svärd 7/1941.
Hei ja kiitokset jälleen kirjoituksestanne!
Naiset olivat tässäkin tapauksessa edellä aikaansa! Erityisesti tuo kirjoituksen viimeinen kommentti olisi voinut olla suoraan 2020-luvun naistenlehdestä.
Kiitos kommentista! Yllättävän vähän tosiaan jotkut asiat muuttuvat. 🙂