Sodan aikana sotasairaaloissa ja sairaalajunissa lääkehoidossa päävastuu oli sairaanhoitajilla. Lääkintälotat ja apusisaret vastasivat valmiiksi annosteltujen lääkkeiden jakelusta potilaille. Kenttäsairaalassa päävastuu lääkehoidosta saattoi olla myös lääkintälotalla. He myös pistivät injektioita ja suorittivat suonensisäistä lääkehoitoa. Kenttäsairaalan lääkärit pikakouluttivat lottia lääkehoidossa, sillä kahden viikon lääkintälottakursseilla (tai edes kuuden kuukauden kurssilla) lääkehoidon käytännön opiskelua oli vähän.
Tilastojen mukaan kenttäsairaaloihin lähetettiin Suomen sotien aikana eniten aspiriinia (särkyyn ja kuumeen alentamiseen), hiilitabletteja (ripuliin), kodeiinia (yskään) ja natriumbikarbonaattia (liikahappoisuuteen). Lääkintälotta Alma Kauppilan kurssimuistiinpanoissa mainitaan lääkkeistä sydänlääkkeenä käytettävät kamferitipat, rauhoittava lääke valeriaana, ulostuslääke lakritsa ja yskään käytetty salmiakkimikstuura. Huumaavista lääkkeistä mainitaan morfiini, oopiumi ja kokaiini, nukutuslääkkeistä eetteri ja kloroformi.
Moni haavoittunut menehtyi haavainfektioihin ja verenmyrkytykseen pitkien sairaskuljetusten aikana. Sodan aikana käytetty aseptinen aine, jolla puhdistettiin haavat ja jota käytettiin hauteissa ja sidetaitoksissa, oli nimeltään Sterisol. Myös boorivettä käytettiin. Jotta side ei tarttuisi haavaan, käytettiin Vitolan-nimistä voidetta, jossa oli kymmenen prosenttia kalanmaksaöljyä vaseliinissa.
Tulehduslääkkeenä tärkeä oli sulfalääke Streptolysin, joka oli eräänlainen antibiootti. Sulfalääkkeet oli keksitty vähän ennen toista maailmansotaa. Suomeen niitä saatiin ensi kerran ennen talvisotaa Englannista. Tärkeintä antibioottia penisilliiniä ei ollut vielä yleisesti käytössä. Se olisi ollut tehokas hoitokeino esimerkiksi keuhkokuumeeseen, kurkkumätään, tippuriin ja kuppaan.
Kenttäsairaalassa yleinen nukutusmenetelmä leikkauksissa oli eetterinukutus. Sairaanhoitaja tai lääkintälotta tiputti eetteriä nukutuskoppaan ja tarkkaili potilaan nukutustilaa leikkauksen aikana. Leikkausvälineiden ja muiden instrumenttien steriloiminen kuului lääkintälotille. Se tapahtui pesemällä, keittämällä tai höyryttämällä. Sterilointiin käytettiin spriitä ja lysolia.
Rintaman lähelle perustetuissa liikkuvissa kenttäsairaaloissa hygienia ei ollut samaa tasoa kuin tavallisissa sairaaloissa. Kun lotat ja apusisaret siivosivat tallin, koulun tai jonkin muun käyttökelpoisen rakennuksen kenttäsairaalaksi, he käyttivät pintojen puhdistamiseen mäntysuopaa, lysolia ja rikkiä. Sinihappoakin käytettiin, kun piti päästä eroon syöpäläisistä ja rotista.
Heroiini yskän- ja särkylääkkeenä
Monet nykyisin huumeiksi luokiteltavat aineet olivat sotien aikaan ja myöhemminkin sallittuja ja yleisesti käytettyjä lääkkeitä. Morfiinia tehokkaampaa heroiinia käytettiin yskän- ja kipulääkkeenä. Lääkärit määräsivät heroiinia myös siviileille, koska heroiinia ei pidetty riippuvuutta aiheuttavana. Sodan aikana paljon käytetyssä särkylääke Antineuralginissa, jota annettiin sotilaille hammas- ja reumasärkyyn, oli heroiinia. Heroiinitabletteja annettiin mukaan myös kaukopartiomiehille ja etuvartiossa oleville sotilaille, jottei yskänkohtaus paljastaisi heidän olinpaikkaansa.
Pakkasesta ja märistä vaatteista johtuen sotasairaaloissa oli paljon flunssaisia sotilaita.
Lääkintälottana kenttäsairaalassa toiminut Laina Rinne muistelee yökkönä oloaan osastolla, jossa oli yskiviä potilaita. Kun lotta oli kysynyt hoitajalta, mitä yskiville potilaille pitäisi tehdä, oli hoitaja sujauttanut ison pussillisen tabletteja lottapuvun laajaan taskuun ja tokaisut: ”Jaat siitä vaan, niin kyllä ne rauhoittuvat”. Lotta oli tehnyt työtä käskettyä ja hiljaista oli tullut. Lotta oli vilkaissut lääkkeen nimeä, joka oli ”heroin”. Nimi ei sanonut lotalle mitään.
Morfiini kipulääkkeenä
Haavoittuneiden kivun ja shokin lievityksessä yleisimmin käytetty lääke oli Krimin sodasta lähtien ollut oopiumista eristetty morfiini. Morfiini annettiin yleensä ruiskeina. Partiomiehille annettiin mukaan morfiinitabletteja haavoittumisen varalta. Morfiini on edelleen käytössä oleva tehokas kipulääke, jota pidettiin ja pidetään sairaanhoidossa välttämättömänä. Riippuvuus morfiinista alkaa kuitenkin nopeasti. Tämä oli tiedossa toisen maailmansodan aikana, sillä Suomessa oli 1930-luvulla jonkin verran morfinisteja. Sotien aikana morfiinia annettiin potilaille melko helposti. Lääkkeen aiheuttama hyvän olon tunne lievitti myös haavoittumisen aiheuttamaa masennusta.
Pervitin – ja taas jaksaa
Länsimaiden lääketeollisuudessa oli kehitetty 1930-luvulla amfetamiiniin perustuvia lääkkeitä, jotka piristivät ja poistivat väsymyksen tunteen. Vuonna 1938 Saksassa tuli markkinoille ihmelääke Pervitin, joka oli amfetamiinia kaksi kertaa tehokkaampaa metamfetamiinia. Sitä myytiin Saksassa ilman reseptiä yleislääkkeenä. Toisen maailmansodan aikana amfetamiinilla oli suuri merkitys Saksan menestyksessä ns. salamasodassa. Pervitin-tabletteja riitti myös Saksan liittolaisille.
Pervitiniä pidettiin heroiinin tavoin aluksi vaarattomana. Sen riippuvuutta, univaikeuksia ja hallusinaatioita aiheuttavista haittavaikutuksista ei ollut tarpeeksi tietoa. Hakkapeliitta-lehdessä verrattiin keväällä 1941 Pervitiniä sellaisiin ”viattomiin myrkkyihin” kuin tupakkaan ja kahviin. Hakkapeliitan mukaan Pervitin ei ollut huumausaine. Kirjoittaja uskoi, että uudella aineella voisi olla ratkaiseva merkitys niin joukko-osastojen kuin ylikuormittuneen lääkintöhenkilökunnan jaksamisessa sota-aikana. Kun sota sitten alkoi kesällä 1941, Pervitiniä tosiaan käyttivät sotilaiden lisäksi sairaanhoitajat, lääkärit, apusisaret ja lotat (Peltokorpi, 110).
Lottien muistelmissa on mainintoja virkistyspillereiden käytöstä, vaikka Pervitin-nimi ei ollut aina tiedossa. Rukajärven suunnalla toimineiden varasto- ja kanttiiinilottien kämppäpäiväkirjamerkintä 1.7.1943 kertoo virkistyspillerien ja rakastumisen voimistavasta yhteisvaikutuksesta: ”Olimme ylitöissä ja söimme virkistyspillereitä. Kai vähän liikaa. Olokin tuntui niin äärettömän kevyelle. Ihmekös tuo, kun on taas rakastunut…” (Pum-Pummista Rukajärvelle, s. 75).
Opintojensa ohella väestönsuojelutehtävissä ollut helsinkiläislotta Sara Granström oli ihmeteltävän aikaansaapa jatkosodan vuosina. Ystävät runoilivat Lottamuseon kokoelmissa olevassa kronikassa:
”Mut polla hällä säteilee,
vaikk´silmät joskus uinailee,
kun öisin lukee tenttejä
ja nauttii pervitiinejä.
Hän tarmon huippu on.”
Suomen Punaisen Ristin apusisarena toiminut Anne-Marie Franck kertoo, että varsinkin vuoden 1941 hyökkäysvaiheen ja kesän 1944 aikana niin lääkärit, hoitajat, apusisaret kuin lotat olivat kovilla ja teki töitä ympäri vuorokauden. Toiset turvautuivat jaksaakseen kofeiiniin ja kahviin, mutta myös Pervitiniä käytettiin. Franck kertoo, ettei tiennyt eikä välittänyt, mitä stimulantteja tai unilääkkeitä hänelle annettiin, koska piti niitä välttämättöminä (Franck 1998, 49,150).
Lääkintälotta Inka-Maria Arvela oli päiväkirjansa mukaan jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana 13.7.1941 huonossa kunnossa kenttäsairaalan potilastulvan ja pitkällisen valvomisen takia: ”Olin eilen sairas, sain tabletteja, että voin olla ylhäällä. Ne sitten vei yöunen. Siksi olen pahannäköinen”. Inka-Maria ei tunnu tienneen, mitä pillereitä hän oli saanut. Ylihoitaja sai pakottaa hänet lepäämään ja lomalle. Pervitinin ongelma oli, että se poisti väsymyksen tunteen, mutta ei itse väsymystä ja levon tarvetta.
Piristävän ja rauhoittavan pillerin kierteessä
Uni- ja rauhoittavana lääkkeenä käytettiin usein vahvaa Luminalia, koska lievempiä unilääkkeitä ei ollut. Lääkintälotat tekivät kahden viikon pituisia yöpäivystysvuoroja. Warkauden sotasairaalassa yövuoroa tehnyt Marja Wallasvaaran kertoo päiväkirjassaan 16.1.1942 alkaneensa nukkua unilääkkeiden avulla, koska muuten hän ei olisi saanut päivällä unta yhteiskämpässä: ”Yöt syön askorbiinia, päivät medinaalia”. Päiväkirjamerkinnässä 21.1.1942 hän kirjoittaa menettäneensä täydellisesti nukkumisen kyvyn. Lähtiessään sotasairaalasta lomalle Marja oli niin uupunut, että tarvitsi matkasta selviämiseen viisi ”coffeinia”. Uni- ja valveillaolorytmi palautui normaaliksi ja lääkkeiden käyttö loppui vasta kahden viikon kotilomalla.
Marja ei ollut ainoana lääkintälottana piristys- ja unilääkekierteessä. Kannaksella Vahviassa kesällä 1944 komennuksella ollut lääkintälotta muistelee kesää 1944: ”Siellä oli myös lääkekaappi ja nyt vasta vuosien kuluttua olen tajunnut, mitä kaikkea siellä oli. Me annettiin lääkkeitä ja otettiin itse. Joskus otettiin kofeiinia. Yhden lotan tiedän, joka sekosi, kun se valvoi kofeiinilla ja nukkui medinaalilla (Naisten marssi 1994, 181-182)
Alkoholinkäyttöön suhtauduttiin lottajärjestössä hyvin paheksuvasti. Komennuksella olevan lotan järjestyssäännöissä määrättiin, ettei lotta tupakoi, käytä väkijuomia tai käyttäydy muutenkaan sopimattomalla tavalla. Lääkkeiden liika- ja väärinkäyttöä lottajärjestön johto ei ilmeisesti osannut tiedostaa samalla tavalla vaaralliseksi kuin alkoholinkäyttöä, kuten eivät lotat itsekään.
Kuva: Lotta Svärd järjestön varuspäällikkönä toimineen Varma Hornbergin lääkintälaukku sisältää sideharsopaketteja, ideaalisiteen, lastoitukseen tarvittavia vaneripaloja, boorisalvaa ja palasokeria. Lääkintämiehillä ja lotilla ei ollut ensiapulaukussaan paljon muuta kuin sidetarpeita.
Kuva: Väestönsuojelumiehen ensiapulaukussa on tavallisia sodan aikana käytettyjä lääkkeitä, pumpulia ja sidetarpeita. Chloraminia käytettiin veden puhdistamiseen. Lottamuseon kokoelmat.
Kuva: Sodanaikaisia lääkkeitä (tyhjiä pakkauksia) Lottamuseon näyttelyssä ”Harmaat sisaret”.
Painamattomat lähteet:
Arvela, Inka-Maria, päiväkirja, puhtaaksikirjoitettu kopio. Lottamuseon kokoelmat A1088:1.
Granström Sara -kokoelma, käsinkirjoitettu kronikka A1045:31.
Heikkilä, Aino: Tuntematon päihde. Sotilaiden päihteiden käyttö toisen maailmansodan aikana. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Historian ja etnologian laitos. Jyväskylän yliopisto, 2017.
Kauppila, Alma: Muistiinpanoja Lottakursseilla. Lottamuseon kokoelmat K576:1.
Wallasvaara, Marja, Päiväkirjan liitteet 24.10.41-1.9.42, Lottamuseon kokoelmat A654:15, 19.
Painetut lähteet:
Elomaa-Krapu. Minna: Hoitamisen halusta ja velvollisuuden tunnosta. Lääkintälottien kokemukset koulutuksesta ja hoitotyöstä Suomen sodissa vuosina 1939-1945. Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö 2015.
Franck, Anne-Maria: Pikku sisar. Suomen Punaisen ristin apusisaret jatkosodassa. Tammi, 1998 (haastatteluja ja nimiluettelo apusisarista, omakohtaisia muistoja ja apusisarena itsekin toimineen toimittaja Anne-Maria Franckin haastattelu, haastattelija Karin Sandqvist).
Hakkapeliitta 14-15/1941 Sotasisua pilleristä.
Naisten marssi. Rintamanaiset kertovat. Toim. Anna-Liisa Haavikko. SKS 1994.
Peltokorpi, Kaisa-Maria: On elettävä kun koska tahansa voi kuolla. Lottien selviytyminen sodassa 1939-1945. Akateeminen väitöskirja, Lapin yliopisto, Rovaniemi 2011.
Pum-Pummista Rukajärvelle. Rintamalotan päiväkirjat vuosilta 1940-1944.Toimittanut Seppo Siltanen lotta Maire Siltasen päiväkirjoista. Gummerus 2005.
Rantanen, Miska: ”Natsi-Saksa laajeni Pervitinin voimalla”. Helsingin Sanomat 13.10.2016.
Rinne, Laila: Lääkintälotta. Teoksessa Pelosta rohkeuteen. Ylä-Savon naiset kertovat. Toimittanut Mirja Ronni. Ylä-Savon rintamanaiset 1990.
