Lottiin liittyvästä runsaasta kuvamateriaalista voi päätellä paljon, sillä lottakuva on ennen kaikkea aikaansa sidottu. Erilaisten lotta-aiheisten kuvien tuottaminen ja käyttö kertoo siis ajanmukaisuudesta ja merkityksellisyydestä – eli siitä, mitä minäkin aikana on pidetty viestittämisen ja taltioimisen arvoisena ja miksi. Lottakuvan kehityskulku, millaisena lotta on minäkin aikana nähty ja kuvattu, avautuu nimenomaan tarkastelemalla eri ajanjaksojen lotta-aiheisia kuvia ja yhdistämällä ne laajempaan historialliseen viitekehykseen. Tässä osiossa tarkastelemme sotien jälkeisten vuosikymmenten lotta-aiheista kuvamateriaalia aina 80-luvun loppuun saakka.
Lottaihanteensa kadottanut Lotta
Sotienjälkeisten vuosikymmenten lottakuva on poliittisilla merkityksillä latautunut, mutta se kytkeytyy yhtä lailla keskusteluun sukupuolten tehtävistä ja paikasta yhteiskunnassa. Sodan päättymisen jälkeen lotta-aihe nousi kiivaan keskustelun alle 1950-luvun puolivälissä, kun järjestön lakkautuksesta oli kulunut kymmenkunta vuotta. Ensimmäisen tuntuvan polemiikin nostatti Väinö Linnan teos Tuntematon sotilas (1955), jonka kevytkenkäinen lottahahmo Raili Kotilainen kyseenalaisti ihannelotan ja koko Lotta Svärdin symboloimat arvot.
Lottien kuvaaminen upseerien seuralaisina ja viettelijöinä sai tuulta alleen jälleen vuonna 1963 Paavo Rintalan romaanikäsikirjoituksen myötä. Suuren yleisön tietoisuuteen kyseinen lottakuvaus kulkeutui ensin Mikko Niskasen elokuvasta Sissit ja myöhemmin Rintalan romaanista Sissiluutnantti. Kohuteos herätti julkilausumien ja kannanottojen ryöpyn. Raili Kotilaisen tavoin tarinan seksuaalisesti aktiiviset lotat koettiin hyökkäykseksi lottaihannetta kohtaan. Arvonsa ja ihanteensa menettäneellä lottahahmolla pyrittiin tuomaan esiin porvarillisen arvomaailman rappio ja sodan mielettömyys, mutta asettamalla syyniin lottien seksuaalinen siveys asetettiin samalla kyseenalaiseksi lottien työn tärkeys ja jopa tuomittiin naisten toiminta maskuliiniseksi mielletyllä areenalla.
Anja Pohjola lottana Sissit-elokuvassa (teoksessa Kinnunen, 2009. s. 136).
Yleisönosastokirjoituksissa lottien kunniaa puolustaneet tahot ryhtyivät ehdottamaan lotille muistomerkkiä, jonka tehtävänä oli olla voimakas vastalause lottien mustamaalaamiseen syyllistyneille. Tämä ”Suomen uljain monumentti” tuli pystyttää ”niin korkealle jalustalle, ettei panettelu sitä tavoita”. Muistomerkkiehdotus sai odotetusti osakseen myös vitsailua ja vastustusta.
Kansan Uutisissa vuonna 1963 julkaistu pilapiirros lottien muistomerkkiehdotuksesta, johon on kuvattu kivääri ja naisten alushousut pyykkinarulla.
Tuntemattoman sotilaan ensimmäisessä elokuvaversiossa (Laine 1955) Kotilaisen hahmo jätettiin tietoisesti pois, mutta vuoden 1985 uudelleen filmatisoinnissa (Mollberg) hahmo oli mukana. Päätös johti jälleen kynäsotaan lehtien sivuilla, jossa aihetta käsiteltiin niin mielipidekirjoituksissa kuin pilapiirroksissa.
Uusi Suomi -lehdessä vuonna 1986 julkaistu Terhon piirros, jossa kyynelsilmäinen Kotilainen on
vetäytynyt yksinäisyyteen Tuntemattoman sotilaan mieshahmojen ylistyshuutojen kaikuessa taustalla.
Kunnollinen lotta
Rintala ei teoksellaan halunnut ottaa kantaa todellisten lottien käyttäytymiseen sotatoimialueella, eikä liioin Linnakaan ollut kiinnostunut yksittäisten lottien ja heidän työnsä häpäisemisestä, vaan nimenomaan tähtäimessä oli lottien edustama arvomaailma. Tästä huolimatta yksipuolinen lottakuva koettiin yleistävänä ja siten kaikkia lakkautetun järjestön jäseniä halventavana. Lottia tukeneet tahot vastustivat kyseisten teosten tarjoamaa lottakuvaa jyrkästi. Tuomiten parjaavina pitämänsä kuvaukset kannattajat painottivat sen sijaan lottien kunnollisuutta. Kunnollinen lotta tulikin kuvattua jo aiemmilta vuosikymmeniltä tuttuun tapaan ihannelottatyyppisesti ahkerana, uhrautuvana ja asialleen omistautuneena.
Lottia puolustanut ”Et ole unohtunut Lotta Svärd” -julkaisu vuodelta 1955, jossa jälleen paljon käytetty
Lotta ja Svärd kuva-aihe. Julkaisijat pysyttelivät anonyymeina.
Sen enempää kaunistelematta kuin mustaamatta
Rintamalla työskennelleiden kenttälottien arkea pyrittiin kuvaamaan myös realistisesti. Muun muassa Irja Virtasen romaani Kenttäharmaita naisia, joka julkaistiin vuonna 1956, perustui kirjailijan omakohtaisiin lottakokemuksiin. Kirjan kuvaus tuo esille lottien inhimillisyyden ja sen, että lottien joukko oli kirjava sisältäen myös niitä, jotka tosissaan saattoivat ”haikailla” miesten perään.
Uusi Suomi -lehdessä 22.11.1956 julkaistu Kenttäharmaita naisia -kirjan mainos,
jossa teosta kuvataan rehellisenä ja kaunistelemattomana.
Samana vuonna sai ensi iltansa myös Tuulikki Rajan romaaniin perustuva elokuva Rintamalotta, jolla oli yhtäläiset pyrkimykset: tuoda esiin lottien raskas työ ja omistautuminen tehtävilleen silottelematta kuitenkaan sota-ajan todellisuutta.
Aarne Tarkaksen elokuvassa Rintamalotta (1956) seurataan lottien arkea rintamaoloissa. Iltalehden Lotta-aiheisen numeron (2019, s. 62) populaarikulttuuria käsittelevässä osiossa julkaistiin elokuvan still-kuva, jossa esiintyvät lotat Soilikki (Elina Salo) ja Irma (Leena Häkinen).
Ansioitunut sotakirjailija Reino Lehväslaiho julkaisi myös lotta-aiheisen romaanin vuonna 1978. Lotta-aiheen arkaluonteisuudesta kertoo se, että Rintamalotat-nimistä teosta oltiin aluksi haluttomia julkaista. Julkaisunsa se sai lopulta salanimellä Veikko Remes. Vaikka romaani pyrkii kunnioittamaan kohdettaan ja kertomaan todentuntuisesti neljän nuoren lotan sotakokemuksista jatkosodassa, voi sen sivuilta kuitenkin havaita ajalle ominaista tendenssiä seksualisoida lottia.
Reino Lehväslaiho julkaisi vuonna 1978 teoksensa ”Rintamalotat” salanimellä Veikko Remes.
Poliittinen Lotta
Sodanjälkeinen lottakuva asetti kyseenalaiseksi lottien sukupuolisiveellisyyden lisäksi myös lottien poliittisen puolueettomuuden. Äärivasemmisto leimasi lottajärjestön fasistiseksi, mikä osaltaan johti muun muassa Ylen lotta-aiheisen radio-ohjelman hyllyttämiseen vuonna 1969. Poliittisia aiheita käsittelevät pilapiirrokset kuvaavat lotat tavallisesti hullunkurisina ja pyylevinä keski-ikäisinä hahmoina.
Karikatyyriä edustavan lottahahmon kädessä saattaa liehua myös kansallissosialistisen Saksan hakaristilippu,
kuten Suomen Sosialidemokraatti -lehdessä vuonna 1967 julkaistussa pilapiirroksessa.
Vuoden 1969 ”Miksi Yleisradiossa ei saa puhua lotista” -keskustelu sijoittuu
kansanrintamakauteen ja vasemmiston vaalivoittoon vuonna 1968.
Seuraavassa ja viimeisessä Lottakuvan kertomaa -osiossa tarkastellaan lottakuvaa 1990-luvulta eteenpäin.
Aiemmat osat:
Lottakuvien kertomaa
Lottakuvien kertomaa osa II
Jos olet kiinnostunut lotta-aiheisesta kuvamateriaalista, kannattaa vierailla erikoisnäyttelyssä Oikea Lotta – 100 vuotta lottakuvia. Näyttelyssä esitellään lotta-aiheista kuvamateriaalia 100 vuoden ajalta. https://www.lottamuseo.fi/
Lähteet:
Kenttäharmaita naisia -kirjan mainos. Uusi Suomi. 22.11.1956.
Anja Pohjola lottana Sissit-elokuvassa. Teoksessa: Kinnunen, Tiina. Kiitetyt ja parjatut – Lotat sotien jälkeen. Otava, Helsinki. 2006. s.136.
Rintamalotat Soilikki ja Irma. Teoksessa: Kotilaisesta tuli rasite. Iltalehti, Historia: Lotat. 2019, nro 16. s. 62.
Kovanen, Tapani. Lakkautettu lottajärjestö marssitetaan yleisradioon. Suomen Sosialidemokraatti. 29.11.1967.
Lottamuseon arkistomateriaali.
Lehväslaiho, Reino. 1978. Rintamalotat. Tammi.
Miksi lotista ei saa puhua radiossa? Suomen Kuvalehti. 30.5.1969.
Nykänen, Ilmari. Ehdotus lottajärjestön muistomerkiksi. Kansan Uutiset. 8.10.1963.
Nykänen, Ilmari. Lotta Svärd ja Suojeluskunta nousevat haudasta. Kansan Uutiset. 26.11.1972.
Ovaska, Terho. Aika velikultia. Kiitos vaan kunniasta. Uusi Suomi. 10.2.1986.
Vanhoja sotilaita. Et ole unohtunut Lotta Svärd nro 1. 1955.