Toisen maailmansodan aikana Stadionin 72 metrinen torni palveli ilmavalvontatornina. Suomen ilmapuolustus toimi paljolti ilmavalvojien näkö- ja kuulohavaintojen varassa, joten ilmavalvontaan käytettiin torneja ja korkeita rakennuksia ympäri Helsinkiä. Ilmavalvonta vaati runsaasti työvoimaa, josta suuri osa oli lottia.
Stadionin tornissa lottien tähystyspaikka sijaitsi ulkona tornin ylätasanteella. Pommitukset ja ankarat sääolot olivat ilmavalvojille jatkuva vaara. Päivystysvuoro oli yleensä kaksi tuntia, mutta kovimmilla pakkasilla vuorot oli lyhennettävä puoleen tuntiin.
Minusta tuli tornilottien valvoja. Sain kiivetä noissa torneissa ja katsoa, millaiset olot siellä oli. Stadionintorni oli hyvä, kun siinä oli semmonen neliö ylhäällä, joka oli paljas. Yhteen kulmaan laitettiin panssarilevy, että kun ylhäältä koitettiin ampua niin saatto mennä sen levyn alle. Sinne oli vaikeat portaat. (Lotan muistelma)
Sa-Kuva: Ilmavalvontalottia stadionin tornissa
Stadionin tornista ja muilta vartiopaikoilta lotat antoivat ilmatorjunnalle tietoja lähestyvien lentokoneiden tyypistä, määrästä, nopeudesta ja lentosuunnasta sekä mahdollisesti havaituista pommitustuhoista. Vuorossa oli aina kaksi lottaa ja toiset kaksi reservissä hälytyksen varalta.
Ilmavalvonta oli vastuullista ja teknistä osaamista vaativaa. Lottien tuli tuntea eri lentokoneiden mallit ja pommit, mitata etäisyyksiä, tietää perusasiat sääopista, suunnistuksesta ja taistelukaasuista sekä käyttää tornin puhelinta salakielineen. Sodan aikana Stadionin tornissa oli lottien lisäksi sotilaspoikia auttamassa lentokoneiden tunnistuksessa.
Sa-kuva: Lotat tähystävät stadionin tornissa
Lottia ja ilmatähystäjiä tornissa – opastettu kierros olympiastadionilla
Opastetuilla stadionkierroksilla tutustutaan uudistettuun olympiastadioniin ja sukelletaan stadionin historian ikimuistoisiin hetkiin. Opastetulla kierroksella Lottia ja ilmatähystäjiä tornissa -stadion 1940-luvulla tutustutaan muun muassa olympiastadionin tornin 8.kerroksen huoneeseen, joka oli sodan aikana lottien ja ilmatähystäjien käytössä. Lisäksi kierroksella vieraillaan oppaan johdolla stadionin tornin huipulla ja perehdytään vierailijakeskuksen valokuvanäyttelyyn. Lisätietoa olympiastadionin opastetuista kierroksista täältä