Siirtolapuutarhapalsta ja -mökki ovat monen ympäristötietoisen kaupunkilaisen valitsema vapaa-ajanviettotapa. Palstalle kulkemiseen ei tarvita lentokonetta tai yksityisautoa. Omaan kesäparatiisiin pääsee pistäytymään vaikkapa työpäivän jälkeen, nauttimaan raittiista ilmasta, puutarhapuuhista ja seurustelusta oman väen ja palstanaapurien kanssa.
Vallilan siirtolapuutarhassa Helsingissä sijaitsee Vallilan siirtolapuutarhamuseo, joka on alkuperäinen 1930-luvun siirtolapuutarhamökki. Pinta-alaa mökissä on 10 neliömetriä. Mökin piirsivät Helsingin kaupungin asemakaava-arkkitehti Birger Brunila ja arkkitehti Väinö Tuukkanen vuonna 1932. Palstan istutukset mukailevat puutarhakonsulentti Elisabet Kochin Vallilan siirtopuutarha-alueelle laatimia istutussuunnitelmia. Kuva Kaisa Kinnunen.
Siirtolapuutarhaliikkeen alku
Siirtolapuutarhoja alettiin perustaa Suomessa yli sata vuotta sitten Englannista, Saksasta ja pohjoismaista saatujen esikuvien mukaan. Ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin naisjärjestöjen aloitteesta Tampereen Hatanpäähän vuonna 1916.
Siirtolapuutarhoja perustamalla kaupunkien ahtaasti asuvia vähävaraisia työläisiä haluttiin ohjata terveellisen ja hyödyllisen harrastuksen pariin. Hyötyajattelu ei saanut silti mennä liiallisuuksiin: palstalla ei esimerkiksi saanut viljellä pelkästään perunaa ja juureksia. Helsinkiläinen puutarhakonsulentti Elisabet Koch suositteli palstan hyötykasveiksi perunoita, lanttuja, nauriita, porkkanoita, puna- ja sokerijuuria, kaaleja, kurpitsoja, sipuleita, papuja, herneitä, sikuria ja tilliä.
Palstan oli tarkoitus tuottaa omistajalleen myös esteettisiä elämyksiä ja antaa mahdollisuuksia rentoutumiseen ja seurusteluun. Lehtimajassa, joka istutettiin mökin viereen pihasyreeneistä, juotiin päiväkahvit ja nautittiin koristekasveista. Suosittuja koristekasveja 1930-luvulla olivat tarhakullero, palloesikko, jaloakileija, jalopioni, tiikerililja, jaloritarinkannus, myskimalva, elokuun asteri, syysleimu, etelänkevätesikko ja sulkaneilikka, juhannusruusua unohtamatta.
Pulavuosina 1930-luvun alussa siirtolapuutarhoja perustettiin kaupunkeihin lisää. Siirtolapuutarha oli työttömille ja vähävaraisille perheille tärkeä ruokapulan lievittäjä.
Kanoja ja viljelykursseja 1940-luvulla
Sotien aikana siirtolapuutarhapalstalle sai tuoda kanoja ja muita eläimiä. Mökeissä, jotka olivat alun perin tarkoitetut päiväkäyttöön ja työkaluvajoiksi, oli lupa yöpyä ja jopa asua – asunnoista kun oli kaupungeissa kova pula.
Keittiönurkka Vallilan siirtolapuutarhamuseossa. Kuva Kaisa Kinnunen
Sodan jälkeen kaupungit kaavoittivat uusia siirtolapuutarha-alueita. Vuonna 1945 Helsingissä oli 1200 palstaa ja valmistumassa olleita 285 palstaa jonottamassa yli 900 helsinkiläistä. Palsta maksoi tuolloin 75 pennistä markkaan neliömetriltä, ja se vuokrattiin 20 vuodeksi kerrallaan. Siirtolapuutarhaharrastajille alettiin järjestää vuonna 1949 myös omia viljelykursseja.
Vanhoja puutarhatyökaluja Vallilan siirtolapuutarhamuseossa. Kuva Kaisa Kinnunen.
Kun pula-aika helpotti, siirtolapuutarhapalstoilla alettiin viljellä entistä enemmän koristekasveja ja viettää yhteisiä juhlia. 1960- ja 1970-luvulla monien siirtolapuutarhojen olemassaolo oli vaarassa. Vuokraajat vanhenivat, vuokrasopimukset umpeutuivat ja kunnat olisivat antaneet palstat mielellään muulle rakentamiselle. Uusi kiinnostus siirtolapuutarhoihin heräsi 1980-luvulla. Nykyään siirtolapuutarhureina on myös nuoria pareja ja lapsiperheitä.
Taiteilija Venny Soldan-Brofeldt varhaisena urbaanina siirtolapuutarhurina
Siirtolapuutarhureihin on aina kuulunut yksineläviä iäkkäitä kaupunkilaisnaisia, joille palsta on turvallinen tapa mökkeillä lähellä omaa asuntoa. Kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeld kertoi 70-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan vuonna 1933 Kansan Kuvalehden lukijoille, että oli ollut yksi niistä 250 onnekkaasta helsinkiläisestä, jotka olivat saaneet vuokrattua siirtolapuutarhapalstan Helsingin Kumpulasta. Taiteilija oli innostunut puutarhanhoitoon myöhään. Nuorena hän oli viettänyt perheineen kesiä saaristomökillä Hankoniemessä, jossa ei ollut multamaata viljelyksiin.
Siirtolapuutarha-aatteessa taiteilijaa viehätti se, että jokaisella kaupunkilaisella oli yhtäläinen oikeus vuokrata pieni palsta ja viljellä sitä kykyjensä ja voimiensa mukaan. Hänelle oli tärkeää, että tontit olivat samankokoisia ja viljelyominaisuuksiltaan tasaveroisia. Palstoille rakennettavien mökkien tuli olla tyyppipiirustusten mukaisia, mutta majaansa sai maalata ja koristella. Puutarhaneuvoja antoi ohjeita ja vinkkejä, mutta viljelykset sai silti suunnitella makunsa mukaan.
Järvenpään taidemuseon kesänäyttelyssä ”Ihmisille ja kuoriaisille – puutarhan salaisuus” (avoinna 28.8.2022 asti) voi tutustua Venny Soldan-Brofeldtin kukka-aiheisiin tauluihin, joita myymällä hän hankki lisätuloja 1940-luvulla. Mallina kukka-asetelmille olivat omalla siirtolapuutarhapalstalla kasvaneet koristekasvit.
Lähteet:
Kaupunkilaisten kesätarhoja. Kotiliesi 19/1933.
Venny Soldan-Brofeldtin ´hobby´ 70-vuotispäivänään. Kansan kuvalehti nro 45/1933.
Tästä puhutaan. Elisabet Koch. Suomen Kuvalehti nro 34/1945.
Riikka Lehtovaara: Työkaluvajasta huvilaksi. Kotiliesi 9/1920.
Vallilan siirtolapuutarhamuseon esite. Vallilan siirtolapuutarhayhdistys ry 2015.
