Säkkijärven polkka on nimensä mukaisesti levinnyt Suomeen eteläkarjalaisen Säkkijärven pitäjän kautta. Polkan melodiaa on soitettu paljon 1800-luvun lopulla Karjalan kannaksella, jolloin sillä ei ollut vielä nimeä. Sieltä se tarttui monen tuon ajan harmonikansoittajan ja pelimannin ohjelmistoon. Polkan melodiassa on yhtäläisyyksiä joihinkin länsivenäläisiin ja puolalaisiin kansanomaisiin sävelmiin. Polkkaa kutsuttiin nimellä Pikkuisen pojan polkka, kunnes se sai nimen Säkkijärven polkka Amerikkaan matkaavien suomalaisten siirtolaisten koti-ikävän helpotukseksi.
Säkkijärven polkka kastettiin Atlantilla. Atlanttia valtamerihöyry. Taakse jäi Suomi ja Säkkijärvi, edessä aukeni aava meri. Iloinen polkka Kaartisen hanurista peitti koti-ikävän laivan kannella.
– Olkoon Säkkijärven polkka.
Aluksi Säkkijärven polkan melodia oli kaksiosainen, mutta kun pelimannit lisäsivät siihen osia, melodia muodostui vähitellen siksi versioksi, jolla Säkkijärven polkka tänään tunnetaan ja eniten soitetaan.
Säkkijärven polkan vaiheet eri soittajien käsittelyssä – Säkkijärveltä Amerikkaan ja taas Suomeen
Toivo Tammisen mukaan tärkeässä roolissa polkan synnyssä on ollut säkkijärveläinen pelimanni Väinö Kähärä, joka yhdisti kolme kotiseudultaan kuulemaansa polkkaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Muutettuaan Yhdysvaltoihin 1927 Kähärä meni New Yorkissa norjalais-amerikansuomalaisen harmonikansoittaja Willy Larsenin oppilaaksi, jolle Kähärä vastapalvelukseksi soittotunneista opetti suomalaisia tanssikappaleita. Ensimmäisenä Säkkijärven polkan levytti siten Willy Larsen omana sovituksenaan New Yorkissa lokakuussa 1928 nimellä Säk’järven polkka Columbia Records -levy-yhtiölle pianoharmonikalla.
Säk´järven polkka, Willy Larsen harmonikkasoolo kitaran säestyksellä v.1928.
Viljo Vesterinen levytti kappaleen neljästi. Ensimmäinen Vesterisen tekemä levytys tapahtui jo 1930 Suomi Jazz Orkesterin kanssa. Levytys ei ollut harmonikkasoolo, vaan laulun kertosäkeen lauloi Kurt Londen (salanimellä Ilmari Rae) R. R. Ryynäsen tekemän sanoituksen pohjalta. Polkasta on tehty monia laulutoisintoja, joissa on käytetty hyvinkin erilaisia laulutekstejä. Lisäksi Vesterinen levytti polkan vuonna 1939 Dallapé-orkesterin kanssa ja sotien jälkeen 1947 ja lopuksi yhdessä Lasse Pihlajamaan kanssa 1952.
Säk´järven polkka, Kurt Londen ja Suomi Jazz Orkesteri v.1930.
Vuoden 1930 levytyksessä ei Tammisen mukaan ollut mukana kaikkia nykyisiä osia, kuten ei muissakaan tuon ajan levytyksissä. Vesterisen on arveltu kuulleen Larsenin levyttämän versio 1930-luvun alussa ja kehitelleen sovitusta edelleen itselleen sopivammaksi, jolloin Vesterisen myöhemmistä levytyksistä tulikin pidempiä ja useampiosaisia versioita.
Dallapé-orkesteri ja Viljo Vesterinen levyttivät v.1939 Säkkijärven polkan. Tämä on levytys, jossa kaikki osat on oikein soitettu, juuri siten kuin mestari Viljo Vesterinen kappakeen halusi soitettavan, sovitus on orkesterin jäsenen Eero Lindroosin.
Useimmille suomalaisille Säkkijärven polkka tarkoittaa Vili Vesterisen tätä vuoden 1939 harmonikkaversiota.
Operaatio Säkkijärven polkka pelasti Viipurin
Kaikkein tunnetuin ja historiallisin on 17. kesäkuuta 1939 tehty levytys entisten Dallapé-orkesterin jäsenten kanssa. Äänitys tapahtui Helsingin Saksalaisen koulun juhlasalissa. Levytyksestä tuli paitsi Viipurin pelastaja, myös kaikkien aikojen tunnetuin esitys Säkkijärven polkasta.
Operaatio Säkkijärven polkka soi taukoamatta radioaalloilla elokuusta 1941 kevättalveen 1942.
Jatkosodassa venäläiset sijoittivat Viipuriin radiomiinoja, jotka oli viritetty laukaistavaksi tietyllä taajuudella. Miinat räjähtivät niiden koneiston tietyn osan jouduttua resonanssiin, jos radiotaajuudella soitettiin tietty kolmisointu: jokaisessa miinassa oli kolme äänirautaa, jotka värähtelivät tietyillä, kullekin miinalle yksilöllisillä taajuuksilla. Heti Viipurin valtauksen jälkeen suomalaiset ihmettelivät kummallisia miinojen räjähtämisiä. Aluksi pioneerit epäilivät niiden olevan aikalaukaistavia miinoja. Elokuun 28. päivänä 1941 pioneerit, osaston johtajana Lauri Sutela, löysivät kumipusseihin paketoituja laukaisulaitteita Antreasta Kuukaupin sillan alle asennetusta 600 kg räjähdepanoksesta. Pioneerit toimittivat nuo laitteet kiireesti Päämajaan Mikkeliin, joka toimitti ne Viestiosastolle. Viestiosasto määräsi kiireesti viemään ne Helsinkiin. Yleisradion avustuksella ne purettiin, tutkittiin ja toiminta selvitettiin. Sittemmin todettiin, että miinoja oli sijoitettu eri puolille kaupunkia. Suomalaiset saivat miinojen paikkoja selville Neuvostoliitosta vangituilta neuvostosotilailta.
Pääesikunta sai 1. syyskuuta Yleisradiolta käyttöönsä yhden lähetysauton, joka ajettiin Viipuriin. Sillä voitiin lähettää miinojen kantoaallolla olevaa lähetystaajuutta. Kyseinen auto oli Nuijamaan auto Oy:ltä otettu REO 2L 4 210 Speedwagon. Autoa käytti N. Sauros.
Levyksi valittiin auton levykokoelmasta Säkkijärven polkka. Niinpä vihollisen tavoitteen estämiseksi alettiin soittamaan Säkkijärven polkkaa – ja nimenomaan Vesterisen levyttämää versiota – yhtä soittoa, ilman taukoja, jotta vihollisen käyttämä kolmisointujen taajuus saatiin ”sekoitettua” käyttökelvottomaksi. Vesterisen soittama Säkkijärven polkka valikoitui häirintämusiikiksi nopean temponsa ansiosta. Vaikka oikeat räjäytyssignaalit pääsivät heikkoina edelleen läpi, miinalaite ”lamautui” runsaista äänitaajuuksista. Syyskuun 4. päivänä huomattiin, että neuvostojoukot lähettivät jatkuvasti kolmisointuaan samalla lähetystaajuudella. Näin alkoi taistelu radioaalloilla. Tätä lähetystä jatkettiin yhtäjaksoisesti kolme vuorokautta, kunnes Aunuksesta saatiin toinen auto Viipuriin.
Tällä välin oli purettuja laukaisimia tutkittaessa huomattu, että neuvostojoukoilla oli kolmella eri radiotaajuudella toimivia radiomiinoja. Suurena pelkona oli, että lähetysautojen generaattoreita pyörittävät polttomoottorit hajoavat ja siksi armeija tilasi pikaisesti Helvarilta lisää 50 watin lähettimiä, jotka toimitettiin jo 9. syyskuuta 1941. Näillä sitten lähetettiin häirintälähetyksiä 2. helmikuuta 1942 saakka. Armeija oli laskenut, että miinojen akut ja paristot tyhjenivät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa.
Niin vain kävi, että Säkkijärven polkka pelasti Viipurin ja yksikään venäläisten radiomiina ei päässyt räjähtämään Vesterisen hanurin soidessa.
Säkkijärven polkkaa pidetään vielä nykypäivänäkin malliesimerkkinä elektronisesta sodankäynnistä. Säkkijärven polkan tyyppistä häirintää on käytetty nykyajan sodissakin, ja radioaallot ovat edelleen elektronisen sodankäynnin pääväyliä.
Vili Vesterinen asemiesillassa 1944.
Lähteet:
https://trafiikki.fi/tiesitko-etta-sakkijorven-polkka/
https://www.youtube.com/watch?v=gZx1zl_sVTI
http://www.sakkijarvisaatio.fi/sakkijarven-polkka/
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/02/suomalaisten-suosikkipolkka-kelpasi-jopa-miinantorjuntaan
SA-kuva