Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Helsingin lottapäivillä 1931 Suojeluskuntain päällikkö Lauri Malmberg luovutti vastavihityn Lotta Svärd -järjestön uuden lipun keskusjohtokunnan puheenjohtajalle Fanni Luukkoselle. Lipun oli neulonut ja lahjoittanut Helsingin piiri.
Lippujen kaltaiset joukkotunnukset ovat voimakkaita ryhmän jäseniä toisiinsa yhdistäviä tunnuksia. Ne ilmentävät ja ohjaavat ryhmään samaistumista. Ryhmätunnukset eivät ole vain tyhjiä symboleita, vaan ne ovat niiden alle kokoontuville ihmisille osa heidän identiteettiään. Emotionaalisesti latautunut lippu kantaa mukanaan symboloimansa ryhmän määrittelemät ihanteet.
Lottalipun taustaa
Artjärven lottakurssi lahjoitti Lotta Svärd keskusjohtokunnalle oman lipun 15.9.1922. Vuoden 1925 vuosikokous hyväksyi kyseisen lipun järjestön lipuksi. Samana päivänä annettiin silkkinen lottalippu kenraali C. G. E. Mannerheimille. Lotta Svärd keskusjohtokunta vahvisti lottapiirien ja -paikallisosastojen liput. Lottalippu oli pohjaväriltään valkoinen ja lipun keskellä oli sininen hakaristi, jonka kulmissa oli heraldinen ruusu. Lottapiirien lipun tunnuksena oli vuodesta 1925 alkaen vastaavan suojeluskuntapiirin vaakuna. Piirien lipuista vahvistettiin viimeisenä Vaasan piirin lippu vuonna 1937. Lotta Svärd paikallisosastojen lipuissa tunnuksena oli kotipaikkakunnan tunnus. Lottalipun käyttöohjeet vahvistettiin vuonna 1930.
Lottien liput olivat kantolippuja, jotka kiinnitettiin kantotankoon. Niitä käytetiin kulkueissa, marsseilla ja sisäliputuksessa. Lippu kiinnitetiin kantotankoon tavallisesti naulaamalla. Tangon yläpää oli tapana koristaa metallisella kärkikoristeella. Lottalipuissa koriste oli pisaran muotoinen ja sen keskellä oli kirjaimet L ja S. Lottaliput olivat ainutkertaisia eli ne oli suunniteltu ja valmistettu yksilöinä. Kankaana lipuissa käytettiin silkkiä ja ne valmistettiin käsityönä.
Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Lottalipun lipunkantaja ja lippuvartijat
Lottalipun naulaus ja vihkiminen
Uuden lipun valmistuttua suoritettiin lipun naulaus ja vihkiminen. Naulaus järjestettiin yleensä erillisenä tilaisuutena ennen lipun vihkimistä. Lipun hankkiminen oli merkittävä tapahtuma, joten naulaustilaisuus oli juhlava. Joissakin lipunnaulaustilaisuuksissa käytettiin erityistä naulausvasaraa. Lippu vihittiin yleensä kirkossa tai muussa sopivaksi katsotussa paikassa ja sen vihki pappi.
Lotta Svärd -lehdessä 6/1942 kerrotaan lottalipun naulauksesta ja vihkimisestä. Siinä todetaan, että lipun naulaustilaisuuden järjestivät lipun lahjoittajat. Tilaisuus järjestettiin yleensä sisällä. Lipun lahjoittajat tai heidän edustajansa olivat paikalla tilaisuudessa. He kutsuivat tilaisuuteen yleensä korkeampaa suojeluskuntapäällystöä, muita merkkihenkilöitä sekä sen järjestöelimen edustajia, jolle lippu lahjoitettiin. He myös pyysivät naulaamistoimituksen johtajaksi jonkun tehtävään sopivan henkilön. Lipun vihkimistilaisuuteen osallistuivat lahjoittajien lipunkantaja ja lippuvartijat, välittäjä, jonka välityksellä lippu luovutettiin vastaanottajien edustajille sekä vastaanottajien lipunkantaja ja lippuvartijat. Vihkimistilaisuudessa pidettiin vihkimissaarna, jonka jälkeen lippu siunattiin.
Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Lottalipun naulajaiset Viitasaarella
Lottalipun käyttö
Lottalippua sai käyttää koko maan käsittävillä lottapäivillä tai piiri- ja paikallisilla suurjuhlilla. Lottalippu oli mukana myös lottalupauksen antotilaisuudessa, sankarihaudoille tehdyillä kunniakäynneillä ja osoitettaessa kunniaa ansioituneelle lottavainajalle. Lotta Svärd piirijohtokunnalta oli saatava lupa käyttää lottalippua, jos sitä haluttiin käyttää muissa kuin edellä mainituissa tilaisuuksissa.
Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Lotat kulkemassa sankarihaudalle Käkisalmessa
Lottien lippuvartioon kuului lipunkantaja ja kaksi lippuvartijaa. Heillä tuli olla yllään lottapuku, lottalakki ja valkoiset käsineet. Lottien lippujoukkueeseen kuului lippuvartio ja vähintään kahdentoista lotan muodostama lippuosasto. Lippujoukkueen johtajana toimi siihen nimitetty lotta. Hän johti joukkuetta komennoilla, käskyillä ja merkeillä.
Lottatyttölippu
Lottatytöt saivat toimintansa näkyväksi tunnukseksi oman lipun. Ensimmäinen lottatyttölippu vihittiin Iisalmessa itsenäisyyspäivänä vuonna 1943. Lottatyttö -lehdessä 1/1944 kerrottiin lipun naulajais- ja vihkiäistilaisuudesta. Lipun naulajaiset alkoivat Iisalmen keskuskansakoululla. Luovutuspuheen piti Lotta Svärd Iisalmen piirin varusjaoston päällikkö Liisa Aminoff ja naulaustoimitusta ohjasi Lotta Svärd Iisalmen piirin tyttötyönjohtaja Tyyne Väänänen. Hän puhui aluksi päivän merkityksestä, sillä lippu oli ensimmäinen lottatyttöjen lippu koko Suomessa. Väänänen mainitsi, että 13.11.1943 oli lipun syntymäpäivä. Tuolloin Lotta Svärd keskusjohtokunta päätti kokouksessaan lippua koskevista yksityiskohdista. Juhla jatkui niin, että lipun naulaajat löivät naulansa ja kirjoittivat nimensä lippukirjaan.
Lipunnaulajaistilaisuuden jälkeen seurasi Iisalmen piirin lottatyttöjen lipun vihkiäiset Iisalmen kansakoulun juhlasalissa. Aluksi laulettiin pari säkeistöä Isänmaan virrestä Iisalmen suojeluskuntapiirin torvisoittokunnan säestämänä. Sitten Iisalmen sotilaspoikakuoro lauloi Sibeliuksen Ateenalaisten laulun. Sotilaspoikajärjestön komentaja everstiluutnantti Armas Ruusuvuori piti juhlapuheen, mainiten aluksi lipun valtakunnan pyhänä tunnuksena. Pastori Timo Väätänen toimitti lipun vihkimisen. Tämän jälkeen esiintyi jälleen sotilaspoikakuoro laulaen Iisalmen seudun sotilaspoikien laulun. Lotta Svärd Iisalmen piirin puheenjohtaja Tuulikki Malmivuo luovutti lottatyttöjen lipun Lotta Svärd Iisalmen piirin tyttötyönjohtajalle Tyyne Väänäselle. Samassa tilaisuudessa saivat myös Iisalmen seudun sotilaspojat oman lippunsa.
Iisalmen piirin lottatyttöjen lipussa oli valkoisella pohjalla keltamusta vaakuna, johon oli ommeltu keskelle lottatyttöjen merkki, heraldinen ruusu. Vasempaan yläkulmaan oli ommeltu sama Koljonvirta-aiheinen kuvio kuin Lotta Svärd Iisalmen piirin lipussa. Kantotangon kärki oli kullanvärinen ja sen muodosti ympyrän sisällä oleva heraldinen ruusu.
Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Pikkulottalippuun suunniteltu kärkikoriste, joka esiteltiin Lottatyttö-lehden numerossa 6-7/1944
Lottatyttö-lehdessä 4/1944 oli artikkeli lottatyttöjen lipun käytöstä ja hoidosta. Siinä mainitaan, että piirien lippujen lisäksi myös paikallisosastojen lottatytöille oli hyväksytty oma lippu. Artikkelissa todetaan, että Lotta Svärd keskusjohtokunta hyväksyi piirien ja paikallisosastojen lottatyttöjen lipun mitaksi 60 x 80 cm. Tuolloin oli suunnitelmissa, että järjestön lottatyttöjen yhteinen lippu tulisi olemaan suhteiltaan sama, mutta suurempi. Suunnitelmissa oli, että kaikissa lipuissa olisi ollut valkoisella pohjalla kilpi, jonka keskellä oli lottatyttöjen neulassa oleva heraldinen ruusu. Koko järjestön tyttöosastoja edustavassa lipussa kilpi olisi ollut sininen. Piirien lottatyttöjen lipun kilvessä olisi esiintynyt ainakin kaksi piirin väriä. Paikallisosastojen lottatyttölippujen kilvissä olisi ollut piirin lipun kilven värit. Piireillä ja paikallisosastoilla oli mahdollisuus ottaa lippuunsa oma tunnus tangon puoleiseen yläkulmaan. Piirin lippuun ommeltiin piirin nimi ja sana piiri aivan kilven yläpuolelle. Paikallisosastojen lottatyttöjen lipussa oli vain paikallisosaston nimi.
Lottatyttölippu voitiin kiinnittää tankoon joko naulaamalla tai nyörityksin riippuen piirien ja paikallisosastojen harkinnasta. Tangon pituus oli 2 m ja sen läpimitta keskeltä oli 4 cm. Tanko oli puun värinen. Lipun ja kantotangon kärjen oli suunnitellut Elvy Fagerholm. Lottatyttöjen johtajille -lehdessä 1/1944 todettiin, että tangon kärkiä ja lipun kaavoja sai tilata Lotta Svärd keskusjohtokunnasta.
Ehdotus Pohjois-Kymenlaakson lottatyttölipuksi
Lottamuseon kokoelmiin kuuluu kehystetty ”Ehdotus Pohjois-Kymenlaakson lottatyttölipuksi”. Ehdotuksen on hyväksynyt Lotta Svärd -järjestön puheenjohtaja Fanni Luukkonen 6.9.1944, ja sen oikeassa yläkulmassa on Suomen käsityön ystävien leima. Suomen Käsityön Ystävät valmisti suuren osan lottalipuista. Osa lipuista oli lottien itsensä valmistamia. Ehdotuksessa lippu muodostuu mustavalkoisesta kilvestä, jonka keskellä on lottatyttöjen heraldinen ruusu. Kilven yläpuolella on teksti ”Pohjois-Kymenlaakson piiri”. Lipun vasemmassa yläkulmassa on piirin oma tunnus.
Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Ehdotus Pohjois-Kymenlaakson lottatyttölipuksi
Esine oli lahjoittajan hallussa vuodesta 1944. Hän kertoi, että kuului aluksi pikkulottiin. Hän toimi jatkosodan aikana Pohjois-Kymenlaakson lottapiirin kansliassa apulaisena. Lahjoittaja kertoo ehtineensä liittyä Lotta Svärd -järjestöön ennen sen lakkauttamista 23.11.1944. Hän oli saanut lippuehdotuksen Pohjois-Kymenlaakson piirin puheenjohtajalta, joka ei uskaltanut säilyttää esinettä kotonaan lottajärjestön lakkautuksen jälkeen. Suomessa sodan jälkeen toiminutta valvontakomissiota kiinnostikin erityisesti suojeluskuntalippujen kohtalo. Ne piti koota Sotamuseoon, ja sitä myös valvottiin tarkasti. Valvontakomissio ei halunnut, että kulttiesineitä, kuten lippuja jäisi paikkoihin, joissa niistä voisi tulla palvonnan kohteita.
Lähdekirjallisuus:
Bergroth, Tom C: Suojeluskunta ja Lotta Svärd järjestöjen liput. Teoksessa Varsinais-Suomen suojeluskuntapiiri 1917-1944. Toim. Antti Mikkola. Turku 1994.
Kajanti, Caius: Siniristilippumme. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu 1997.
Klinge, Matti: Suomen sinivalkoiset värit. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu 1981.
Lukkarinen, Vilho: Suomen lotat. Lotta Svärd -järjestön historia. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo 1981.
Selén, Kari. Suojeluskuntien rahat. Suojeluskuntaomaisuuden mutkikkaat järjestelyt 1944-1958. Docendo 2014.
Tepora, Tuomas. Sinun puolestas elää ja kuolla. Suomen liput, nationalismi ja veriuhri 1917-1945. Werner Söderström Osakeyhtiö. Juva 2011.
Lehdet:
Lotta Svärd 6/1942
Lottatyttö 1/1944
Lottatyttö 4/1944
Lottatyttöjen johtajille 1/1944