Kuva: Kruununprinssi Olav avioitui 21.3.1929 serkkunsa Ruotsin prinsessa Märthan kanssa.
Kenenpä mielenkiintoa ei herättäisi kuninkaaliset häät. Viime aikoina on varsin paljon puhuttanut Norjan kruununprinssi Olavin ja Ruotsin prinsessa Märthan avioliittoon siunaaminen ja siitä seuranneet juhlallisuudet. Sanomalehdet ja aikakauslehdet ovat julkaisseet runsaasti kuvia, joissa esitellään Norjan kruununprinssiparin saamia häälahjoja.
Kyllä kai niissä oli paljon mitä kauneinta ja arvokkainta tavaraa, mutta eiköhän silti nuoresta parista tuntunut vähän kolealta ajatella, että kaiken tämän maailman monenlaisilta kolkilta kootun komeuden keskellä on sitten asuttava ja elettävä loppuelämä. Kuninkaallisten ihmisten laita on toki hieman toinen kuin meidän tavallisten ihmisten. Prinsseillä ja hallitsijoilla kun on ne juhlahuoneistonsa, jonne mahtuu vaikka kuinka paljon koriste-esineitä, jos ei tahdo niitä kaikkia yksityisasuntoonsa sijoittaa. Mutta meidän tavallisten ihmisten on kaikki tavaramme koottava ympärillemme. Silloin vasta onkin tärkeää, että niiden parissa voi viihtyä, että niistä on hyötyä ja mukavuutta ja että ne ainakaan eivät ole vastuksiksi ja tiellä.
Mutta ajatellaankohan tätä puolta asiasta paljonkaan silloin, kun häälahjoja toisille hankitaan? Liian usein jää huomiotta, että hänen lahjansa tulee huomattavasti vaikuttamaan nuoren parin kotiin ja talouteen? Erikoisen ylelliset lahjat esimerkiksi vaativat kodin järjestämistä muutenkin liian ylellisesti uuden perheen taloudelliseen asemaan verraten ja siten voidaan helposti alun alkaenkin joutua kaltevalle pinnalle elämäntapoihin ja menoihin nähden.
Kaikenlaiset koruesineet sellaiset kuin kukkamaljakot, kristallitavarat, jättiläiskynttilänjalat, kuvakehykset ynnä muut vaativat tilaa itselleen uudessa kodissa ja aiheuttavat sitä paitsi työtä huoneita siivottaessa. Jolleivät ne ole saajansa maun mukaisia tai muuten sovellu ympäristöönsä, niin ne ovat alituisena ”silmätikkuna” jota ei kuitenkaan voi pistää pois näkyvistä – kunnioituksesta lahjan antajaa kohtaan.
Häälahjain antaminen on täten oikeastaan hyvin monimutkainen ja seurauksiltaan laajakantoinen kysymys. Se tavara, jonka me häälahjana toisen kotiin sijoitamme, elää siellä omaa elämäänsä ja vaikuttaa omalla tavallaan – joko epämieluisasti sekaantuen sen talon asioihin tai miellyttävästi edistäen sen viihtyisyyttä ja menestymistä.
Miettikäämme siis päämme ympäri, ennen kuin ostamme häälahjoja – ja yleensä muitakin lahjoja. Ja ajatelkaamme asiaa ennen kaikkea niiden kannalta, joille lahja on aiottu. Se, joka lahjoittaa nuorelle morsiamelle esimerkiksi hopeapäiset veitset, joissa on tavallinen terä, määrää hänet niitä alituisesti ”kuuraamaan” mutta se, joka vastaavassa tapauksessa antaa ruostumattomat syömävälineet, vapauttaa hänet tuosta työstä.
Tekstilähde: Kotiliesi No 21 vuodelta 1929.
