Maito ja kerma ovat erittäin vanhoja konsteja hoitaa ihoa. Kermaa käytettiin ennen vanhaan ihon voiteena, sen hoitavien rasvojen takia. Erityisesti kuitenkin maitoa on käytetty kauneudenhoitoon jo vuosisatoja, sen sisältämän maitohapon vuoksi. Ehkä tunnetuin maidon käyttäjä ihon hoidossa lienee jo Kleopatra, jonka kerrotaan ottaneen ylellisiä maitokylpyjä saadakseen pehmeämmän ihon.
Jo 1920-1930 luvulla Suomessa maitoa käytettiin kasvojen, käsien ja vartalon pehmentämiseen ja vaalentamiseen. Käsien hoitoon kiinnitettiin erityisesti huomiota, sillä kaikesta käsin tehdystä työstä huolimatta käsien piti olla siistit. Yleensä maitoa käytettiin kuitenkin ihonhoidossa salaa, koska kaikki maito olisi kuulunut käyttää ruoanvalmistamiseen.
Nykypäivänä maidossa esiintyvää maitohappoa käytetään yhtenä kosmetiikan raaka-aineena esimerkiksi Humektanttina. Kosmetiikassa humektantti tarkoittaa sitä, että se nostaa ja säilyttää jo ihossa olevaa kosteutta ja näin toimii ihon kosteuttajana. Maitohappoa myös pidetään hyvin luonnollisena kosteuttajana, koska sitä löytyy myös luonnollisesti ihmisen kehosta.
Maitohappo on luonteeltaan heikko happo ja siksi se toimii kosmetiikassa ihoa kuorivana ainesosana. Lisäksi maitohappo edistää keramidien eli pitkäketjuisten rasvojen muodostumista ihossa. Keramidit suojaavat ihoa ulkoisilta haitoilta ja näin parantavat ihon omia suojamekanismeja. Aknetuotteissa maitohappoa hyödynnetään myös siksi, koska sillä on lievä desinfioiva vaikutus ja se säätelee ihon Ph:ta.
Nykyään osa kauneushoitoloista mainostaa maitokylpyjä, joiden avulla ihon saa pehmeäksi ja sileäksi. Tässä muutamia vinkkejä kuinka hyödyntää maitoa myös kotona ihonhoitorutiineissa.
Ihonpuhdistus
Pese kasvosi noin kerran kuussa lämpimällä maidolla. Täysmaito on hellävarainen, mutta tehokas apu puhdistamaan liiallista rasvaa ja meikkiä. Lisäksi se silottaa ihoa ja saa ihon tuntumaan pehmeältä. Muista huuhdella maito huolellisesti pois haalealla vedellä.
Maitokaakaokylpy
2½ dl täysmaitoa
5 rkl silputtuja, tuoreita mintunlehtiä
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1¼ dl suolaa
2½ dl maizena
- Sekoita ainekset kulhossa.
- Täytä kylpyamme 3/4 täyteen ja lisää maitoseos.
- Astu kylpyyn ja kylve 20 minuuttia.
Kylpeminen tekee ihon silkinpehmeäksi, mutta lisäksi myös kaakao kosteuttaa ja suojaa ihoa. Halutessaan kylpyyn voi lisätä myös hunajaa.
Teksti: Laurean ammattikorkeakoulun estenomiopiskelijat
Lähteet:
http://www.tohtori.fi/?page=5184117&id=4754637
http://kuntoplus.fi/terveys/kauneus/maitohoidot
http://ec.europa.eu/growth/tools-databases/cosing/index.cfm?fuseaction=search.details_v2&id=34809
Utrio K., Nuotio U. & Heikkilä T. 1995. Rusoposkia, huulten purppuraa, kosmetiikka ja nainen kautta aikojen. Helsinki: Tekniikan museo
Kuva:
https://www.pinterest.com/pin/4714774582981004/