Kesä tulee kohisten ja kelit lämpenevät vauhdilla. Janoisia matkamiehiä ja naisia vaeltelee Tuusulan kulttuurikohteissa sankoin joukoin. On taas aika ottaa mehusaavit varastoista ja ideoida mainioimmat ja maukkaimmat kesän mehureseptit. Se on antoisa ja mukava tehtävä, vain mielikuvitus on rajana makuparien suunnittelussa.
Kotikeittiöissä kurkistus pakastimen viimevuotisiin marjavarastoihin saattaa myös innostaa mehunkeittoon, uudelle sadollehan on joka tapauksessa tehtävä tilaa. Luonnostakin löytyy hyviä keväisiä villiyrttejä, joita kannattaa hyödyntää mehujen valmistuksessa. Vaikkapa nokkonen, joka on hiukan ehkäpä unohdettu luonnon aarre. Kuitenkin aivan loistava raaka-aine myös kesäjuomien valmistuksessa. Maukkaan ja raikkaan janojuoma mehun saa kun yhdistää rohkeasti nokkosen ja inkiväärin keskenään.
Tai jos on oma puutarha ja sieltä löytyy vaikkapa aikaisempaa lajiketta minttua. Minttu sopii erinomaisesti makupariksi likipitäen mihin tahansa kotimaiseen marjaan. Ehkäpä nyt voisi maistua mustikka-minttumehu. Se virkistää ihanasti ja maistuu kuumana kesäpäivänä. Vaikkapa reippaan pyörälenkin lomassa, kunhan ei viljalti sokeroi mehua, ettei mustikan ja mintun raikkaus sekä terveyshyödyt kaikkoa. Mansikka-raparperimehua pitää tietysti olla. Mehuna sellainen sopivan makea, vanhanaikainen makuyhdistelmä. Sellaista kun mummokin aikanaan teki. Josta kaikki, vauvasta vaariin pitävät.
Toki mukaan mehukimaraan pitää saada vähän erilainen, vanhanaikainen reseptikin. Siihen passaa parhaiten marjoista puolain eli puolukka. Iso-mummoni käytti kyseisestä puolukkajuomasta nimeä painomehu. Sana painomehu tulee ymmärtääkseni valmistusmenetelmän mukaan. Saaviin johon mehu tehtiin laitettiin vaikkapa kattilankansi tai vastaava paino puolukoiden päälle, jotta kaikki marjat olivat varmasti veden alla tekeytymässä.
PUOLUKKAJUOMA TAI PAINOMEHU
6kg puolukoita (voi olla pakastettuja)
1,6kg sokeria
18l vettä
100g viinihappoa
Puolukat survotaan saavissa. Saaviin, puolukoiden päälle kaadetaan 14l kylmää vettä. Keitetään kattilassa 4l vettä johon liuotetaan sokeri ja viinihappo. Hiukan jäähtynyt sokerivesi kaadetaan myös saaviin. Sekoitetaan ja laitetaan kansi, joka painaa puolukat vedenalle. Saavia seisotetaan viileässä paikassa pari vuorokautta, välillä sekoittaen. Valmis mehu siivilöidään kankaan läpi ja pullotetaan hyvin pestyihin pulloihin. Makoisasta juomasta on riemua moneen hellepäivään.