Veripalttu

Päteekö palttuun sanonta, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rössy, veririeska, prettu, verivanukas, kampsu, kisko, leppärieska, kampsu, rössö, lepäkäs.
Lapsuuskodissani, mummolassa puhuimme ihan vain veripaltusta. Nimeäminen on maakunta -ja pitäjäkohtaista. Omat juureni ovat äitini suvun puolelta vahvasti uusmaalaiset, ripauksella Hämettä josta vaarini Uudellemalle muutti. Isäni puolelta Keski-Suomesta en palttuperinnettä muista, liekö siis aikanaankin hyvinkin paikallista paltunsyönti ollut.

Veripalttu on omissa muistoissani positiivinen ruoka, liittyen vahvasti maalaislapsuuteeni sekä kouluaikaisiin muistoihin. En yhdistä sitä hankaliin ruokiin kouluajoiltakaan, josta paljonkin keskustellaan nykyään. Tiedän toki että tämän makuasian suhteen kuulun vähemmistöön.

Kotitilallamme oli syksyisin normaalia arkea lahtiviikot, jolloin kotiteurastusten aikaan palttua eritoten syötiin. Verta myös myytiin ja toki säilöttiin pakastamalla myöhempään käyttöön.
Mikään ei ruhonosista raaka-aineena ruuanvalmistuksessa ollut vähäisempi käyttöarvoltaan.  Mitä suurimmissa määrin johtuen sota -ja pula-ajan historiallisesta läheisyydestä.

Ruokamuisteluita jatkan kouluaikaani, kultaiselle 70 -luvulle. Perinteikkäässä Tuomalan kyläkoulussa, rakkaassa opinahjossani veripalttu oli yksi ruoka muiden joukossa.
Kyläkoulumme keittiössä häärivät ihanat keittäjät Maija ja Bertta. Idyllisimpiä ruokamuistoja juurikin kouluajoilta nostavat mieleeni kyökissä puuhellan lämpö ja keittäjäkaksikko.
Suurella sydämellä valmistettua lähiluomuruokaa. Juuri sellaista joka tänäkin päivänä on arvossaan. Ruoanvalmistusta, joka tämän päivän mittapuulla oli hyvin vanhanaikaista, jopa askeettista olosuhteiltaan. Ehkäpä sen vuoksi kouluruoka oli hyvää, ihan kaikki ruoka. Ei ollut veripaltussa, tillilihassa tai kanaviillokissa moitteen sijaa ja perunat sekä muut juurikkaat tulivat omasta koulun puutarhasta. Kasvimaan annissa maistui kesän aurinko, luontoäidin anteliaisuus. Osa onnellisten lapsuusmuistojen palapelin paloja.

Kuva: Oppilaita ruokailemassa uudessa Meilahden kansakoulussa. CC by 4.0 Helsingin kaupunginmuseo.

PRINTEISEN VERIALTUN OHJE

5 dl verta
4 dl kivennäisvettä
1 rkl suolaa
Ripsaus jauhettua valkopippuria
3 dl ruisjauhoja
½ dl ohrajauhoja
½ tl soodaa
1 suuri sipuli, pieneksi silputtuna, voissa ruskistettuna.
Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin, tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina korkeareunaiselle uunipellille jossa leivinpaperi alla.
Voita nokareina palttutaikinan päälle, ennen kypsennystä.
Paistetaan 200 asteessa, noin 45 minuuttia. Kunnes palttu läpikotaisin
kypsäksi paistunutta.
Palttu on parhainta lämpimänä, puolukkasurvoksen kera.