Sa-kuva / Joutselkä 1942
Lotista puhuttaessa kuulee usein toistuvan nimityksen ”kenttälotta”. Muita lottiin liittyviä nimityksiä olivat muun muassa toimenlotta ja huoltolotta. Mitä näillä termeillä käytännössä tarkoitettiin?
Toimivat lotat: toimen- ja huoltolotat
Lottajärjestön jäsenet jakautuivat virallisesti toimiviin lottiin ja kannattaviin jäseniin. Toimivat lotat puolestaan jaettiin vielä toimen- ja huoltolottiin. Toimenlotat olivat sitoutuneita lähtemään tarvittaessa komennukselle kotiseutunsa ulkopuolelle, ja heillä oli tehtäväänsä vaativa koulutus tai ammattitaito.
Toimenlotat olivat velvollisia käyttämään tehtävissään lottapukua ja Lotta Svärd -käsivarsinauhaa. Heillä oli tarkkaan määrätyt varusteet lottarepun sisältöä myöten. Huoltolotat tekivät käytännön tehtäviä kotipaikkakunnalla tai sen lähiympäristössä. Suurin osa toimivista jäsenistä oli huoltolottia. Huoltolotat eivät olleet velvoitettuja sodankaan aikana astumaan palvelukseen, mutta heillä oli kuitenkin omat määrätyt tehtävänsä jokaisessa jaostossa.
Sa-kuva / Huoltolotta Petsamossa 1940
Kenttälotta
Kenttälotalla tarkoitettiin Lotta Svärd -järjestön sääntöjen mukaan lottaa, joka antamansa sitoumuksen perusteella oli velvollinen suorittamaan hänelle annetun erikoistehtävän. Kenttälotta sai kuitenkin käytännössä suppeamman merkityksen – sillä tarkoitettiin lottaa, joka palveli kenttäarmeijan yksikössä tai sotatoimialueella.
Vilho Lukkarisen mukaan oikeampaa olisi puhua komennuksella olleesta lotasta. Sotien aikana lotat hoitivat arvioiden mukaan 90 000-100 000 lottakomennusta eli olivat työssä oman paikallisosastonsa ulkopuolella eri tehtävissä. Yhdellä lotalla saattoi olla useampia komennuksia. Myös nimityksiä rintamalotta ja kotirintamalotta kuulee käytettävän – niitä on käytetty muun muassa suomalaisessa kaunokirjallisuudessa.
Sa-kuva / Petroskoi 1941
Lääkintälotta Siiri Nykyri muistelee lotta-aikaansa seuraavasti:
1930-luvun alussa, kun tulin siihen ikään, että pääsin lottien jäseneksi, liityin Oulujoen Lotta Svärd -yhdistykseen. Tietenkin me kaikki olimme innokkaita tekemään työtä isänmaan eteen, olihan vapaus meidän aikanamme saatu. Koska olin innostunut lääkintäpuolesta, liityin siihen jaostoon. Pitkin Heikkilänkangasta oltiin harjoituksissa, tai manöövereissä, niin kuin siihen aikaan sanottiin. Se oli mukavaa ja innostavaa aikaa!
1935 ruvettiin kouluttamaan lottia. Minultakin kysyttiin, olisinko valmis lääkintäkursseille ja olin minä valmis. Helmikuussa järjestettiin kaksiviikkoiset piirikurssit Iissä, jossa harjoittelimme vähän niin kuin liikekannallepanoa varten ja miten työt maastossa tapahtuvat.
Sa-kuva / Lottia työssään Valkeajärvellä
Syyskuun lopussa menin jatkokurssille Viipurin sotilassairaalaan ja se puoli vuotta oli hyvin antavaa. Saimme tutustua työtapoihin leikkaussalissa kirurgisella osastolla ja sisätautiosastolla. Kurssin suorittamisesta saimme tietysti todistukset ja niin olimme pätevöityneet sota-ajan toimintaan. Meidän piti myös antaa kolmen vuoden sitoumus, että olemme niin kuin toimenlottia: jos tulee käsky ja määräys, niin pitää lähteä. Sitoumukseen kuului lisäksi se, että palkallista siviilisairaalatyötä emme saaneet ottaa vastaan. Kun YH julistettiin syksyllä 1939, monet saivat määräykset kertausharjoituksiin, samoin tuli minullekin postissa Punaisesta Rististä kutsu, jossa kenttäsairaalan peitenumero 5545.
Siiri Nykyrin tie vei ensin Nurmekseen kenttäsairaalaan ja myöhemmin Oulun lääninsairaalaan. Sieltä Siiri sai komennuksen Rovaniemelle ja Kemijärven kautta Sallan rintaman suuntaan.
Lähteet:
Alhainen, Hely (toim.): Kuvia ja kertomuksia sieltä jostakin – rintamanaiset muistelevat (Rintamanaisten säätiö 2004)
Lukkarinen, Vilho: Suomen lotat (WSOY 1981)
Pohls, Maritta ja Latva-Äijö, Annika: Käytännön isänmaallisuuutta (Otava 2009)
