Pääsiäinen on täynnä tulevan kevään odotusta. Maljakoon kerätyt koivunoksat tekevät hennon vaaleanvihreitä lehtiä muutamassa päivässä ja monessa kodissa on tapana kasvattaa elinvoimaa ja uutta kasvua symboloivaa rairuohoa. Jotta pääsiäisen kahvipöytään ehtisimme saada sieviä pikkukoristeita, tulee ajoissa aloittaa niiden valmistaminen. Seuraavassa esitellään hauskojen pikkutipusten työohje.
Kieritä keltaisesta langasta kaksi erikokoista palloa. Lankapallot pysyvät parhaiten koossa, mikäli ne viimeistellään ompelemalla muutamia pistoja pallon ympäri. Lankapallot kiinnitetään toisiinsa ompelemalla, samoin ommellaan höyhen tipuselle pyrstöksi. Lopuksi liimataan pahvista leikattu nokka paikoilleen ja piirretään mustalla kynällä tipuselle silmät tai ommellaan mustat helmet silmiksi.
Pääsiäisen kahvipöytään on perinteisten makeiden herkkujen lisäksi hyvä kattaa myös suolaista tarjolle. Vanha ja tunnettu tapa on tarjoilla pääsiäisen vieraille kanamunia, joita pidetään uudelleen heräävän elämän vertauskuvana, siksipä ne niin oivallisesti juuri tähän kodin juhlaan sopivatkin. Pehmeäksi keitettyyn munaan kyllästyy kuitenkin nopeasti ja siksi onkin syytä pääsiäisen aikana, jolloin munia nautitaan runsaammin, keksiä vaihtelua sen tarjoiluun. Käytettäköön muna missä muodossa hyvänsä ovat suolainen silli, anjovis ja lohi sekä savustettu kinkku aina sille sopivia seuralaisia. Viime aikoina on vallan suosituksi tullut tapa, valmistaa kahvipöytään jättiläisvoileipä. Se on varsin hauskan näköinen ja paljon nopeampi valmistaa kuin pienet koristeelliset voileivät. Tämän näyttävän tarjoiltavan valmistamiseen ei kulu aikaa edes puolta tuntia.
Jättiläisvoileipä
Pohjaksi tarvitaan pyöreä, vaalea hiiva- tai sekaleipä. Leivästä leikataan kovera päällysosa pois, koristelun helpottamiseksi, jonka jälkeen leipä halkaistaan kahtia. Molemmat puolikkaat kostutetaan lihaliemellä.
Täyte: Kinkkua, suolakurkkua, persiljaa, kermaviiliä.
Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään ja täyte maustetaan sinapilla ja pippurilla.
Täytetty jättiläisvoileipä kuorrutetaan maustamattoman tuorejuuston ja kermaviilin sekoituksella. Voileipä koristellaan kananmunalla, salaatinlehdillä ja persiljalla.
Valmis jättiläisvoileipä laitetaan viileään muutamaksi tunniksi odottamaan vieraita.
Jättiläisvoileivän ohje on mukailtu vuoden 1937 reseptistä. Alkuperäisessä reseptissä täyte valmistetaan seuraavasti: hienonnettua kinkkua sekoitetaan voin joukkoon, maustetaan kermalla ja vähän sinapilla. Päällysteenä käytetään voin ja juuston sekoitusta.
Nostalgiset Naiset toivottavat lukijoilleen Hyvää Pääsiäistä!
Lähteet: Kotiliesi No 5 vuodelta 1931 ja Kotiliesi No 1 vuodelta 1937.