Lotta Svärd -järjestö hankki vuonna 1940 Karkusta Rautaveden rannalta ”siirtolottakodin” talvisodassa kotinsa menettäneille karjalaisille lotille. Vuodesta 1941 Sorja toimi lottaopistona, jossa järjestettiin muun muassa viestilottakursseja. Viimeinen radiosähköttäjäkurssi Sorjassa päättyi alkuperäisen kurssiaikataulun mukaan 30.11.1944, vaikka lottajärjestö oli lakkautettu jo muutama päivä aiemmin, 23.11. Sorja siirtyi Suomen Naisten Huoltosäätiölle. Säätiö perusti Sorjaan lepokodin naisille, jotka tarvitsivat lepoa sodan seurauksista toipumiseen. Toiminta jatkui 1950-luvun puoliväliin, jolloin Tampereen kaupunki osti Sorjan koululaisten kesäsiirtolaksi.
Sorjan toimiessa lepokotina käsin kirjoitettujen lehtien pitkä perinne perheissä, järjestöissä, parantoloissa ja suljetuissa laitoksissa oli vielä voimissaan. Yhteisvoimin tehty lehti oli pienyhteisön sisäinen tiedote, yhteistä ajanvietettä ja keino kokeilla omia taiteellista ja kirjallisia kykyjä. Siihen piirrettiin ja kirjoitettiin, sitä luettiin yhdessä ääneen ja kierrätettiin kädestä käteen.
Sorja-lehdissä ei käsitelty sotaa, ei lottakokemuksia eikä sodanjälkeisen maailman ja rauhaan paluun yhteiskunnallisia haasteita. Juttujen sisältö kosketteli toipilaskodin pieniä sattumuksia ja toipilaiden tunnekokemuksia. Lehdessä oli aikakauslehtien tapaan pakinoita, uutisia, ilmoituksia ja kaskuja. Romanttisten suhteiden kaipuu näkyy kihlajaisuutisissa ja leikillisissä kirjeenvaihtoilmoituksissa. Miespula oli sodan jälkeen elämän tosiasioita Suomessakin. Vesiväreillä ja värikynillä tehdyissä kansikuvissa esiintyy kansallismaisemia sekä vuodenaikoihin ja vuotuisjuhliin liittyvää kuvastoa. Juttujen kuvittamiseen on käytetty myös kiiltokuvia.
Sorja-lehdet kertovat lepokodissa toipuneiden naisten unelmista. Samalla ne muistuttavat lottajärjestön sosiaalisesta avustustoiminnasta, joka ei katkennut lottajärjestön lakkauttamiseen ja jatkuu edelleen uusissa muodoissa Lotta Svärd Säätiön toiminnassa.
