Sota-aikana Suomessa oli erilaisten huvitusten järjestämistä rajoitettu, mutta kaikista eniten rajoitettiin tanssimista. Suomessa tanssikielloilla on pitkä historia aina 1880-luvulta lähtien, mutta samalla tanssiminen oli esimerkiksi 1930-luvulla osa monien iltamien ohjelmaa. Mutta miten lotat suhtautuivat tanssimiseen? Tanssivatko lotat?
Virkistävän ohjelman jälkeen seurasi reipas karkelo
Varojen kerääminen huoltotyöhön oli yksi Lottajärjestön tärkeistä tehtävistä ja iltamien järjestäminen oli hyvä tapa saada tuloja. Valkeakosken lottien iltamia kuvattiin vuonna 1932 paikallislehdessä lauseella: ”virkistävän ohjelman jälkeen seurasi reipas karkelo”. Isänmaallisen ohjelman ja lyhyen tanssituokion yhdistäminen lienee ollut yleisesti hyväksytty kompromissiratkaisu ohjelmaa suunniteltaessa.
Paikallisissa kyläyhdistyksissä oli toki eri käytänteitä. Tuupovaarassa vuonna 1926 tehtiin päätös, ettei lottien iltamissa tanssittaisi, mutta mikäli lottien iltamia järjestettäisi suojeluskuntatalolla, olisi tanssiminen sallittu. Tanssin sijasta ilta päätettiin yhteislauluun. Paikallislehdessä kiiteltiin päätöstä ja todettiin, että juhlien isänmaallista tunnelmaa ei pilattu tanssilla. Päätöksen kuitenkin epäiltiin voivan johtaa tulojen menetykseen. Mutta esimerkiksi Vöyrissä järjestettiin täysin ohjelmattomia tanssi-iltamia paikallisen muonitusrahaston hyväksi.
Tanssin pyörteissä elonkorjuujuhlassa Nygrannasin maatilalla 1938 (cc by 4.0 Espoon kaupunginmuseo)
1930-luvun puolivälissä tanssiravintoloiden määrä oli supistunut lainsäädännön johdosta. Tanssien järjestämisestä tuli yhä selkeämmin yleishyödyllisten seurojen tulonlähde. Tansseja järjestivät erityisesti urheiluseurat, vapaapalokunnat ja työväenyhdistykset. 1930-luvulla tanssimisesta alkoi myös tulla kansalaistaito, joka haluttiin oppia.
Lotta Svärd-lehdessä vuonna 1931 oli kirjoitus huvittelusta, jossa huvittelun syvintä olemusta pohti Armi Kärki.
Tanssi on monen mielestä ihaninta ja parasta, mitä huvituksien alalla on. Mielestäni tulisi tanssimista kuitenkin huomattavasti vähentää ja tahtoisinkin, että tanssia suvaittaisiin ainoastaan, milloin se ei ole juhlamme aiheena, ei sen ainoana sisällyksenä ja päänumerona. Jos se on jonakin näistä, on se varmasti myös jalompien ja parempien harrastusten esteenä ja tukahduttajana.
Ja milloin se johtaa yön valvomiseen on se varmasti vahingoksi. Joka tanssii puoleen yöhön, se ei näe aamuauringon nousua ja on menettänyt enemmän kuin on saanut. Ja joka tanssii aamuun asti hän kuluttaa elämänsä kynttilää kummastakin päästä ja saa myöhemmin kokea mitä se merkitsee.
Tanssia esittävät Greta Nieminen ja Nella Salo.
Tanssiminen sota-aikana
Sota-ajan tanssikielto astui voimaan joulukuussa 1939 osana yleisten huvitusten rajoittamista sota-aikana, jonka seurauksena sotatoimialueen ulkopuolella sai järjestää isänmaallisia puhetilaisuuksia ja elokuvanäytäntöjä, mutta kansalaisten tanssiminen oli täysin kiellettyä. Poikkeuksen kieltoon teki näytösluontoiset tanssit, jotka olivat sallittuja esimerkiksi viihdytyskiertueille. Viimeiset ravintoloita koskevat tanssirajoitukset poistettiin lähes kymmenen vuotta myöhemmin syyskuussa 1948.
Tanssikielto työllisti poliisia ja oikeuslaitosta muiden rikosten ohella. Vuosina 1942–1944 tanssimisesta rangaistiin tuhansia suomalaista vuosittain ja kymmenet tuhannet tanssijat pakoilivat sotavuosina poliisia. Monet saivat myös kantaa häpeää tanssimisestaan omissa kyläyhteisöissään. Useimmiten rangaistuksena tanssimisesta seurasi sakko, mutta joissakin poikkeustapauksissa myös lyhyt vankeusrangaistus. Tanssimisesta kiinni jääneet lotat joutuivat yhteyslotan puhutteluun.
Nuorten tuttavapiiri oli laaja ja sana nurkkatansseista levisi nopeasti epävirallisia väyliä, puskaradiota pitkin suusta suuhun. Sodan pitkittyessä myös iäkkäämpi väki kiinnostui nurkkatansseista. Nurkkatanssien tunnelma oli virallisia tansseja rennompi ja pukeutuminen vapaampaa, mutta niissä pitkälti noudatettiin samanlaisia tanssi- ja tapanormeja kuin julkisissa tansseissa rauhan aikaan.
Pienemmissä nurkkatansseissa oli mukana vain muutamia toisilleen tuttuja tanssijoita. Tunnelma oli rauhallisempaa ja kiinnijäämistä ei pelätty pienen tanssijoukon vuoksi. Toisaalta jännitys ja kieltojen uhmaaminen loi oman tunnelmansa, nurkkatanssien jännittävyys oli yksi tanssin suosion salaisuuksista sota-aikana. Nurkkatanssien järjestämisen huippuvuotena pidetään vuotta 1943.
Lotat piirileikissä.
Epäisänmaallista toimintaa ja valopilkku vaikeina aikoina
Syyt sota-ajan tanssikieltoon olivat pääasiassa moraalisia. Lotta Svärd -järjestössä ajateltiin, että oli sankarivainajien muistoa häpäisevää tanssia aikana, jolloin miehiä kaatuu rintamalla ja kansakunta taistelee elämänsä oikeutuksesta. Tanssiminen nähtiin epäisänmaallisena toimintana, mutta samalla tanssimista kaivattiin. Monissa lottien muistelmissa mainitaan ohimennen tanssit. Muistelijoille tanssiminen oli usein tärkeää, valopilkku vaikeina aikoina. Muistelmissa esiintyy oman tanssimisen puolustelua ja maininta siitä, että niin ei olisi saanut tehdä. Päiväkirjamerkinnöissä huono omatunto ei kuitenkaan korostuu, vaan se tulee enimmäkseen esille muistelmissa.
Jenny Lahti (o.s. Räty) työskenteli toimistolottana Aunuksen Radiossa jatkosodan aikana. Radio toimi ja lähetykset tehtiin Suomen valtaamassa Petroskoissa. Vuonna 1996 julkaistuissa muistelmissaan hän kirjoittaa:
”Saatoimme kellarissamme vuoden vaihtuessa vähän tanssiakin, sillä varsinaisen radiolähetyksen päätyttyä Erkki-teknikkomme pani pyörimään muutaman levyn. Ikkunat piti pimentää erittäin huolellisesti, ettei mitään yllättävää päässyt tapahtumaan, koska naapurissamme asusti Äänislinnan ylin järjestysviranomainen eli komendantti. Tanssiminenhan oli kiellettyä.”
Piirileikit olivat sallittuja ja ne olivat usein siirtymävaiheena varsinaiseen tanssiin tai rinnakkaisina nurkkatanssien kanssa. Esimerkiksi Kyllikki Villa muisteli miten lottakomennuksella piirileikit ja tanssi vuorottelivat. Komennuksella olleet lotat tanssivat keskenään asuntolassa, miehiä ei ollut paikalla. Jatkosodan pitkittyessä vähäisen vapaa-ajanvieton ja arjen paon merkitys korostui.
”Nuoret kuitenkin halusivat joskus riskeerata kieltoa ja unohtaa sodan ainakin muutamaksi hetkeksi ja rentoutua hieman tanssien.”
Kaksi lottaa tanssii rannalla 1937.
Lähteet:
Olsson, Pia: Eteen vapahan valkean Suomen (1999)
Peltokorpi, Kaisa-Maria: On elettävä kun koska tahansa voi kuolla (2012)
Suikkanen, Merita: Kiellettyjen tanssien hurmaa, teoksessa Häkäpöntöistä nurkkatansseihin. – Arjen ilmiöitä sota-aikana. toim. Keskinen Jarkko, Seppälä Suvianna, Teräs Kari. (2012).
Vaittinen, Olavi (toim.): Jenny Lahti – Lottana Aunuksen radiossa.(1996)
Villa, Kyllikki: Tyttö sodassa (2006)
Tikka, Marko ja Nevala Seija-Leena: Kielletyt leikit (2020)
