Pommitusten tuhot ja suuret aluemenetykset johtivat siihen, että sodan jälkeisessä Suomessa vallitsi asuntopula. Pääkaupunkiseudulla eniten asuntoja tarvitsivat sota-aikana avioituneet pariskunnat, kasvavat lapsiperheet sekä pommituksissa ja alueluovutuksissa kotinsa menettäneet perheet.
Asuntotilanne sodan jälkeisessä Suomessa oli vaikea erityisesti kaupungeissa ja useampi kuin joka kymmenes suomalainen oli vailla asuntoa. Uudisrakentamista oli vähän ja asuntopulan vuoksi ihmiset joutuivat asumaan kellari- ja varastotiloissa, työhuoneissa, parakeissa ja koulurakennuksissa, joissa ei aina ollut tarpeellista lämmitystä tai ruuanlaittomahdollisuuksia.
Asumisolot vaikuttivat ratkaisevalla tavalla siihen, kuinka perheet sopeutuivat uuteen elämään sotavuosien jälkeen. Väliaikaisiksi tarkoitetut asumisjärjestelyt venyivät monesti pidempi aikaisiksi ratkaisuiksi. Tämä rasitti erityisesti perheenäitejä, jotka olivat päävastuussa perheen ja kotitalouden hoitamisesta. Monet sodasta kotiin palaneet miehet kärsivät psyykkisistä ongelmista eivätkä he saaneet tarvitsevaansa lepoa ja rauhaa ahtaissa asunnoissa.
Siltavuorenranta 16 B. Mies yömaja Kivi-Majan ovella.
Väestönsuojaa käytettiin asunnottomien väliaikaisena yöpymispaikkana. Museovirasto.
Naistentalo – Mannerheimintie 93
Sain asunnon entisenä lottana. Asuin Korkeavuorenkadulla kirkkoa vastapäätä, mutta isäntäpari tarvitsi huoneen omaan käyttöönsä ja siten jäin ilman asuntoa. Toimin lottajärjestön keskusjohtokunnassa ja siten olin tietoinen valmistuvasta talosta. – – Niinpä pääsin muuttamaan vielä tuoreelta maalilta tuoksuvaan asuntoon. Asunnon tarvitsijoita oli jonoksi asti.
– Aino Orava
Asumisen ongelmat näkyivät myös Suomen Naisten Huoltosäätiölle lähetetyissä avustushakemuksissa, joissa tiedusteltiin mm. hakijoiden sen hetkisiä asuinoloja. Hakemuksista saa kuvan siitä, kuinka ahtaissa ja vaikeissa olosuhteissa osa naisista joutui elämään. Yksinasuvien oli haastava löytää omaa asuntoa, koska heitä ei hyväksytty huoneenvuokralautakuntien kortistoon, vaan etusijalla olivat asuntoa etsivät lapsiperheet. Tästä syystä yksinasuvat joutuivat tyytymään alivuokralaisena asumiseen, perheen tai tuttavien luona yöpymiseen tai väliaikaiseen majoitukseen yömajoissa.
Pojat leikkivät keihäänheittoa Mannerheimintie 93:n pihalla. Museovirasto.
Suomen Naisten Huoltosäätiö ryhtyi toimiin asuntopulaa helpottaakseen ja osti tontin Helsingin kaupungilta Mannerheimintien ja Lehtikuusentien kulmauksesta vuonna 1945. Huoltosäätiö päätti rakennuttaa tontille suuren kerrostalon. Tavoitteena oli tarjota kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja työssäkäyville yksin eläville naisille, yksinhuoltajille ja pienille perheille. Naisten rakennuttama ja alkuun suurelta osin myös naisten asuttama talo sai lempinimen Naistentalo.
Talon suunnittelusta järjestetyn arkkitehtikilpailun voitti vuonna 1946 arkkitehti Olli Saijonmaa. Hanketta hidastivat rahanarvon lasku, vaikeutunut lainan saanti, lakot sekä työvoima- ja materiaalipula. Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan maaliskuussa 1951, ja talon toinen vaihe valmistui vuonna 1953. Seuraavana vuonna talossa oli jo 681 asukasta, heistä moni oli lottana toimineita sekä Työmaahuollon työntekijöitä.Naisten rakennuttama ja alkuun suurelta osin myös naisten asuttama talo sai lempinimen Naistentalo.
Yhteistaloidea
Suomen Naisten Huoltosäätiö halusi rakennuttaa talon, jonka palvelut ja yhteiset tilat helpottaisivat työssäkäyvien naisten arkea. Asunnot olivat pieniä, sillä asuntopulan vuoksi niitä haluttiin taloon mahdollisimman monta. A-siiven yksiössä ei ollut kylpyhuoneita ja vain keitinlevyllä varustettu keittokaappi. Yhteiskäytössä oleva kylpyhuone sijaitsi joka kerroksessa. C-portaan asuntolasiipeen tehtiin myös yhteiskeittiöt, ja niiden yhteyteen pesuhuoneet.
Kylpyhuoneen säännöt
Yhteisten tilojen ja palveluiden ajateltiin korvaavan asuntojen pientä kokoa. Asukkaiden käytössä oli lounashuone, vapaa-ajanviettoon seurusteluhuone sekä aulassa tiski, josta sai noutaa valmiita ruoka-annoksia. Lisäksi talossa oli ravintola, pesula, saunat ja aulassa pieni kioski. Ovenvartija vastaanotti vieraat, lajitteli postin ja huolehti järjestyksestä. Alakerran liiketiloissa toimi muun muassa apteekki, kauppa ja päiväkoti. Pian kuitenkin paljastui, ettei tiloilla ja palveluilla ollut odotettua käyttöä.
Mannerheimintie 93
Asunnottomien yö 20 vuotta
Asunnottomien yön kansalaisliikkeen synnystä tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Tänä vuonna teemana on ”Tulevaisuus ilman asunnottomuutta”. Tarkoituksena on saada päättäjät sitoutumaan konkreettisiin toimenpiteisiin asunnottomuuden poistamiseksi Suomesta.
Asunnottomien yötä vietetään joka vuosi YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. Tapahtumaa vietetään monilla tavoin eri puolilla Suomea.
Tutustu paikkakuntasi ohjelmaan osoitteessa https://asunnottomienyo.fi/.
Lähteet:
Heinämies, Kati: Tervetuloa lipan alle! – Asunto Oy Mannerheimintie 93 60 vuotta (2013)
Malinen, Antti: Perheet ahtaalla – Asuntopula ja siihen sopeutuminen toisen maailmansodan jälkeisessä Helsingissä 1944-1948 (2014)
Lottamuseon kokoelmat.
Museovirasto
