Suomessa eläinten hyvinvointiin liittyvä keskustelu on kehittynyt alati vahvemmin yhteiskunnalliseen suuntaan 1990-luvulta lähtien. Yhteiskunnallisen keskustelun yhtenä osana nämä eläineettiset, kuten eläinten hyötykäyttöön, hyvinvointiin ja kohteluun liittyvät kysymykset ovat olleet paljon pinnalla. Tähän liittyen myös eläinperäisten tuotteiden kuluttamisen vähentäminen on saanut paljon näkyvyyttä.
Keskustelu eläinten hyvinvoinnista on omalta osaltaan vaikuttanut myös eläinten historian laajempaan kysyntään. Tällaisessa historian tutkimuksessa tarkastelun kohteena ovat mm. ihmisten valta-asetelmat ja aikasidonnaiset asenteet eläimiä kohtaan, eläinten toimijuus, sekä ihmisten ja eläinten välille kehittyneet vuorovaikutussuhteet – ovathan ihmiset ja eläimet merkittävillä tavoilla vaikuttaneet toistensa elämään.
Sota-ajan lotta lypsämässä vuohta.
Vuohista
Vuohien kasvatus ei mitä ilmeisimmin Suomessa ole koskaan saavuttanut erityisen suurta mittakaavaa. Kyse on lähinnä ollut maatiloilla pidetyistä yksittäisistä yksilöistä tai korkeintaan pienistä laumoista, joita pidettiin esimerkiksi juuston vuoksi. Vuohennahkoja taas käytettiin perinteisesti säämisköjen valmistamiseen. Varsinkin kristinuskon tultua Suomeen on arvioitu, että vuohien vähäiseen määrään olisi saattanut vaikuttaa mm. kristillisen perinteen tapa yhdistää vuohi paholaiseen, minkä vuoksi eläimeen olisi vanhastaan suhtauduttu epäilevällä asenteella.
Vuohi on kuitenkin kotieläin, joka selviää niukoissa oloissa melko hyvin. Tämän takia ei ole yllätys, että niitä tavataan kuvissa, joita on otettu sotatoimialueelta ja komennuspaikoilta. Vuohia lypsettiin maidon vuoksi, minkä lisäksi niiden lihaa syötiin. Pienen kokonsa vuoksi vuohia saatettiin pitää talvisaikaan myös sisätiloissa, jossa ne jakoivat tilaa ihmisten kanssa. Nyky-Suomessa vuohitalous on hyvin pientä, minkä lisäksi vuohia pidetään myös lemmikkeinä.
Lotat puuhaamassa vuohen kanssa sisätiloissa.
Lampaista
Lampaiden käsittely ja hoito, kuten muukin karjanhoito, oli perinteisesti naisten työsarkaa. Lampaiden paimentamiseen ja kaitsemiseen osallistuivat puolestaan nuoret tytöt. Vaikka lampaiden määrä oli maatiloilla vähäinen, oli lammas kuitenkin hyvin yleinen kotieläin, jota pidettiinkin lähtökohtaisesti villan vuoksi. Voikin sanoa, että lampaan liha, maito ja lanoliini olivat villantuotannon sivutuote.
Lampaiden villaa käytettiin pitkälti omiin tarkoituksiin. Ennen kun kehittynyt tekstiiliteollisuus toi mukanaan valmiskankaat ja -vaatteet, ompelutaitoa odotettiin usein kotitalouksien naisilta, jotka perinteisesti vastasivat tekstiilien valmistuksesta ja esivalmisteluista. Lampaiden peseminen, keritsiminen, villan lajittelu, kehrääminen, lankojen värjääminen, sommittelu, kutominen ja ompeleminen vaati niin aikaa kuin taitoa.
Sotien aikana lampaiden määrä kasvoi Suomessa, sillä villaa tarvittiin sota-ajan tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. Sotien jälkeisen elintason nousun ja omavaraistaloudesta luopumisen myötä lampaiden määrä on kuitenkin tasaisesti vähentynyt Suomessa. Lihan kulutus on kuitenkin johtanut siihen, että myös lampaiden kasvatus alkoi olennaisesti keskittyä lihantuotantoon. Lammastilojen koot ovatkin suurentuneet ja niiden tuottavuutta on lisätty.
Maatiaisrotuisen suomenlampaan pääväri on valkoinen, mutta rotuun kuuluu myös mustia, ruskeita ja harmaita lampaita.
Siipikarjasta
Kanojen pito kotieläiminä yleistyi Suomessa 1900-luvun alussa. Perinteisesti kanoja pidettiin niiden munien vuoksi. Lihaa saatiin vanhoista yksilöistä, ja se oli useimmiten melko sitkeää. Sotien jälkeinen Suomi siirtyi 1950- ja 1960-luvuilla pienistä kotikanaloista tuhansien yksilöiden tuotantokanaloihin. Myös broilerin kasvatus alkoi vasta sotienjälkeisessä Suomessa ja se oli vielä pienimuotoista esimerkiksi 60-luvulla. 80-luvulla tapahtui melkoinen käänne, kun suomalaisten naistenlehtien siivittämänä kevyenä pidetyn valkoisen lihan syömistrendi saapui Amerikasta Suomeen. 90-luvulla lihan kulutus ampaisikin todelliseen kasvuun, minkä lisäksi myös kananmunia käytetään vuosi vuodelta enemmän. Kasvu jatkuu tasaiseen tahtiin huolimatta siitä, että kuluttajatutkimusten perusteella kanat ja broilerit jakavat sikojen kanssa kärkipaikan siitä, kenen elinolosuhteista ja hyvinvoinnista ollaan eniten huolissaan.
Kuvassa Kolatselän lennätinlotat sylittelevät kanoja vuonna 1943.
Mahdollisuuksia hyvinvointiin?
Eläinsuhdetta kotieläimeen luonnehtii pitkälti käytännönläheisyys ja toimeentulon puitteet, jossa eläin nähdään ihmiselle etua tuovana hyödykkeenä. Eläin ei siten ole yksilö, vaan ihmisen toiminnan kohde ja mahdollistaja, jonka hyötykäytön sallimista ohjaavat mm. erilaiset arvokäsitykset ja kontekstisidonnaisuus.
Historiallisesta kotieläinsuhteesta paljastuu kuitenkin myös hoivanpitoa, kiintymystä ja tunnetta. Kuvia tarkastellessa tapaa melko usein vapaasti pihapiirissä kulkevia kotieläimiä, minkä vai ajatella olevan merkittävää eläimen toimijuuden ja usein myös lajityypillisen toiminnan kannalta.
Tehotuotetuille eläimille toivotaankin mm. lajille ominaisen käyttäytymisen mahdollisuuksia. Uuden eläinten hyvinvointilain onkin tarkoitus huomioida tällaisia eläinten tarpeita mm. eläinten vapaan liikkumisen lisäämisen muodossa. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin näitä asioita voidaan intensiivisen tehotuotannon tiloilla toteuttaa.
Lähteet
Aaltola, E. Eläinetiikka teoriasta käytäntöön. Niin & näin: filosofinen aikakauslehti, 2006, 13.3: 83-91. Saatavilla: https://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn063-15.pdf [viitattu 16.9.22].
Bläuer, A. 2015. Sorkanjälkiä menneisyydestä nykypäivään – Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. GeeniVarat 2015, 11-13. Saatavilla: https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/534136/GeVa2015-s11-13.pdf [viitattu 16.9.22].
Eläinten hyvinvointikeskus EHK. Eläintieto. [verkkosivusto] saatavilla: https://www.elaintieto.fi/ [viitattu 13.9.22].
Karja, M., & Lilja, T. 2007. Alkuperäisrotujen säilyttämisen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset lähtökohdat. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus [verkkojulkaisu]. Saatavilla: http://www.mtt.fi/met/pdf/met106.pdf (viitattu 28.10.22).
Koivusilta, L., Vaarno, J., Marttunen, K. et al. 2018. Kotitarveviljely ja hyötyeläimet Suomessa ja kotitarvetuotantoon motivoivat tekijät. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 49/2018 [verkkojulkaisu]. Saatavilla: https://jukuri.luke.fi/handle/10024/542882. (viitattu 28.10.22).
Kupsala, S. 2011. Eläinten aseman muuntuminen Suomessa – Yhteiskuntatieteellinen selvitys maa- ja metsätalousministeriölle eläinsuojelulain kokonaisuudistusta varten. Itä-Suomen Yliopisto.
Kupsala, S., Jokinen, P., Vinnari, P & Pohjolainen, P. 2011. Suomalaisten näkemykset tuotantoeläinten hyvinvoinnista. Maaseudun uusi aika 3, s. 20-35. Saatavilla: https://www.researchgate.net/publication/258107959_Suomalaisten_nakemykset_tuotantoelainten_hyvinvoinnista [viitattu 9.9.2022].
Kylli, R. 2021. Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin. Gaudeamus, Tallinna.
Lappalainen, E. 2020. Syötäväksi kasvatetut. Atena.
Lukkarinen, V. & Tervasmäki, V. 1981. Suomen lotat: Lotta Svärd -järjestön historia. Porvoo ; Hki ; Juva: WSOY.
Nikkilä, E. 2018. Maatalousväestön eläinsuhde – Maatalouden murros eläinsuhteen muokkaajana 1800-luvun lopun Suomessa. Historian pro gradu -tutkielma, Tampereen Yliopisto.
Suomen siipikarjaliitto. [verkkosivusto] saatavilla: https://siipi.net/kanat/tuotanto-ja-kulutus/ [viitattu 16.9.22].
Vaarala, V. 2019. Vatsat täyttyvät nyt tavalla, jota aiemmat sukupolvet ihmettelisivät – Näin liha valloitti suomalaisten lautaset. YLE uutiset 20.6.2019, 9:30 [verkkoartikkeli]. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-10828998 (viitattu 9.9.2022).
Oittinen, R. 1999. Ompelusta ennen tehdastyötä. Teoksessa R. Parikka (toim.) Suomalaisen työn historiaa korvesta konttoriin. Suomalaisen kirjallisuuden seura toimituksia 730, s. 51-82. [verkkoartikkeli]. Saatavilla: http://hdl.handle.net/10138/6875 (viitattu 28.10.22).
WWF Food Habits Survey 2022 [verkkojulkaisu]. Saatavilla: https://wwf.fi/app/uploads/c/b/0/cb55omgevcd4jwppq8s8ah/2022-09-16_wwf_eu-food-habits-wave-2_report-v2.pdf [viitattu 1.11.2022).
