Silakkalaatikkoa sotaväessä on kutsuttu ihan syystä piikkilankaesteeksi. Laatikkoon tuolloin nimittäin käytettiin suolasilakka liotettuna, siis kokonaisena. Pitkällä kypsennysajalla silakan ruodot (kalan luut) saatiin pehmeiksi, mutta olihan niissä silti pureksittavaa. Parempaan versioon silakat perattiin fileiksi, kuten nykyisin suositaan.
Onhan se minunkin mielestäni silakkalaatikko fileistä valmistaen huomattavan paljon miellyttävämpi syödä, kuin entisvanhaan kaikkine hyvineen.
Nykymaailmassa silakat saa kaupasta tuoreina ja perattuina, jos niin haluaa. Ei tarvitse aloittaa silakoiden liottamista päivää ennen ruoan valmistamista. Perunoitakin löytyy pakastealtaasta viipaloituna, jos ajanpuutteen vuoksi haluaa selviytyä ruokahuollosta vikkelämmin. Ohjeissakin löytyy lukuisia variaatioita, mistä mieleisensä voi valita.
Silakkalaatikko on hyvää, edullista ja maukasta perusruokaa. Voisi sitä useammin valmistaa kotosalla, tulisi helpommin täytettyä suositus syödä kalaa 2-3 kertaa viikossa.
Tämä ajatus silakkalaatikkoon ja siitä kirjoittamiseen syntyi muutama viikko sitten, kun olin isotätini (entinen lotta, 98v) hautajaisissa. Puheemme pöytäseurueessa kääntyi perhearkiaikaan silloin ennen. Siihen ajanjaksoon, joka on jättänyt ehkä suurimpia tunnemuistoja myös ruoan osalta, tai lähinnä sen puutteen osilta. Keskustelumme rönsyili ruokamuistoja vaihdellen ja ajan kuvaa pohtiessa. Henkilökohtaisesti sukumme ”nuorison”edustajana, on aina hyvin mielenkiintoista kuunnella kertomuksia menneestä.
Pöytäseurueeni oli meidän suvun vanhemmasta päästä, he kilvan haikailevat kunnollisten suolasilakoiden perään, joita vain silakkamarkkinoiden aikaan syksyllä saavat hyppysiinsä.
On kuulemma aivan erilaista maultaan kun valmistaa heidän mielestään ainoata oikeata, lapsuusajan silakkalaatikkoa, juurikin niistä ihanista suolasilakoista.
Tämä täytyy kyllä ottaa syksyllä omalle tehtävälistalle ja suunnata Helsinkiin silakkamarkkinoiden aikaan, jotta pääsen kokeilemaan vanhanajan reseptiä.
SILAKKALAATIKKO SUOLASILAKOISTA, OHJE VUODELTA 1907 (Tilda Hattaran keittokirjasta)
Parempi silakkaputinki
Kolmasosa kilo suolasilakoita (n 300g)
Puolisen kappaa perunaa (n 1 kg)
3 pientä munaa (2 kpl kananmuna)
Puolisen litraa raskasta maitoa (punaista maitoa)
Valkopippureita 5 kpl hienonnettuna (jauhettu valkopippuri ¼ tl)
Sipuloita, muutamia pieniä (sipuli 100g)
Persiljaa sipellettynä (silputtua persiljaa, maun mukaan)
Voita 2 rkl
Suolatut silakat puhdistetaan ja liotetaan reilussa vedessä yhtä päivää ennen.
Perunoita keitetään valmiiksi puolisen tunnin verran.
Silakat kuivataan, perunat viipaloidaan, sipulia pilkotaan ja käristetään pannulla.
Voidellaan 1rkl voita uunivuoka. Ladataan perunaviipaletta alimmaksi
ja silakkaa seuraavaksi. Sipulia silakan päälle.
Jatketaan kaikkia vuoroin kunnes perunaa on päällimmäisenä.
Persiljaa sipellettynä pinnalle.
Maito, muna ja pippuria vispataan sekaisin.
Kaadetaan vielä päällimmäiseksi vuokaan.
Viimeisenä 1 rkl voita pieninä nokareina pintaan.
Paistellaan miedosti lämpimässä uunissa hiljakseen mieluusti muutama tunti. (noin 1-1½h 170 asteessa)
Peruna saa ottaa kauniisti väriä pintaansa.
Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. Äitini myös piti silakkalaatikosta. Kun suolasilakoita ei ollut saatavilla, hän suolasi tuoresilakoita päivän tai kaksi. Laatikosta tuli kuulemma hyvää niinkin. Itse en ole tyttärelleni silakkalaatikkoa tarjonnut. Pitäisiköhän kerran kokeilla, olisi ekologista ja kevyttä syötävää.