…ja nyt oli edessäni se matka Tornio-Haaparanta-Tukholma, minkä niin moni matkamies siihen aikaan joutui tekemään. Tämä tapahtui joulukuun keskivaiheilla 1915.
Hausjärveläisen aateliskartanon tytär Ruth Munck (1886-1976) seurasi vuonna 1915 suomalaisia jääkäreitä Ruotsin kautta Saksaan ja toimi siellä sairaanhoitajana ensimmäisen maailman sodan aikana aina helmikuuhun 1918 saakka. Lähtiessään Saksaan Ruth Munck oli 29-vuotias valmis sairaanhoitaja, joka oli työskennellyt useassa sairaalassa. Hänen kuusitoista vuotta myöhemmin kirjoitetuissa muistelmissaan on kuultavissa Ruthin jo lapsuudenkodista omaksuma isänmaallisen aatteen palo sekä sairaanhoitajan työhön liitetty kutsumus.
Miksi olin päättänyt matkustaa Saksaan nyt kesken maailmansotaa? Siksi, että jääkäriliike loisti minulle kirkkaana valonsäteenä läpi sen pimeyden, joka oli hukuttaa meidät kaikki siellä kotona — Ja kun niin moni nuori mies Saksaan matkustamalla pani tulevaisuutensa ja elämänsä alttiiksi maansa ja meidän kaikkien edestä, miksi en minä seuraisi heidän jälkiään? Olinhan jo kauan sitten opinkäynyt sairaanhoitajatar ja saatoin olla heille tueksi ja avuksi.
Monet Ruthin kouluaikaisista luokkatovereista olivat lähteneet jääkärikoulutukseen Saksaan jo alkuvuodesta 1915 ensimmäisten suomalaisten joukossa. Sairaanhoitajan koulutus antoi Ruthille mahdollisuuden seurata heitä. Perille Berliiniin Ruth Munck saapui tammikuussa 1916. Hän pyrki alusta lähtien määrätietoisesti jääkäreiden läheisyyteen.
Jo ensimmäisinä päivinä Berliiniin tuloni jälkeen olin käynyt katsomassa Jääkäripataljoonaa ja sen komentajaa Lockstedtin leirillä. Tahdoin henkilökohtaisesti esitellä itseni majuri Bayerille ensinnäkin saadakseni tarpeen tullen hänen suosituksensa komennukselleni johonkin kenttäsairaalaan, toiseksi tahdoin hirveän mielelläni nähdä leirin ja pojat siellä…
Ruth työskenteli alkuun Berliinin yliopiston kirurgisella klinikalla tavoitteenaan oppia saksankielinen kirurginen sanasto sekä saada kokemusta leikkaussalityöskentelystä. Berliinissä hän tutustui suomalaiseen sairaanhoitajaan Saara Rampaseen, joka myös toivoi pääsevänsä jääkäreiden sairaanhoitajaksi. Saara oli tullut Saksaan jo 1911 ja oli Ruth Munckin ohella toinen suomalainen nainen, joka osallistui sotaan Saksan armeijan riveissä.
Toukokuussa 1916 suomalaisista muodostettu jääkäripataljoona siirrettiin Saksan itärintamalle. Kesäkuussa Ruth kirjoitti ”Nythän ovat kaikki poikamme Mitaussa, ja minä odotan vain pääsemistä perästä, mutta epäilen, että odotuksesta tulee pitkäaikainen.” Vihdoin lokakuussa 1916 Ruth sai toivomansa siirron jääkäreiden läheisyyteen kenttäsairaala 55:een Mitauhun (Jelgava nykyisessä Latviassa). Sairaalasta rintamalle oli vain viisi kilometriä. Aa-joella käydyt taistelut olivat itärintaman kovimpia, joten haavoittuneita oli paljon ja kova pakkanen aiheutti myös vakavia paleltumisvammoja.
Adjutantti vei minut sitten siihen suureen sotilassairaala 55:n osastoon, missä minun työmaani tuli olemaan määräämättömäksi ajaksi eteenpäin. Se sijaitsi kaupungin reaalikoulussa ja sen nimi oli: Pahasti haavoittuneiden osasto. Siellä oli joukko haavoittuneita jääkäreitä, hajallaan eri saleissa, mutta nyt piti kaikki kerättämän samaan kolmannen kerroksen saliin, mistä oli tuleva heidän ja minun valtakuntani.
Pääosa haavoittuneista ja sairastuneista suomalaisista jääkäreistä sijoitettiin kenttäsairaalaan heitä varten perustettuun osastoon, jonka potilaat Ruth sai vastuulleen. Näin jääkärit saivat ensi kertaa hoitoa äidinkielellään. Sotilaiden keskuudessa Ruth sai nimen Schwester Ruth, sisar Ruth.
Kesäkuussa 1917 Ruth anoi siirtoa kenttäsairaala 404:ään Tukkumiin hoitamaan suomalaista keuhkotautiin sairastunutta jääkäriä Runar Appelbergiä, joka oli Munckien perhetuttu. Ruth hoiti Appelbergiä tämän kuolemaan saakka heinäkuussa 1917.
Kuva: Ruth Munck ja jääkäreitä rannalla Libaussa.
Heti Tukkumin hautajaisten jälkeen matkustin läsnäolleitten jääkärien mukana Libauhun ryhtyäkseni johonkin työhön Sotasairaala 124:ssä, missä Sisar Saara jo koko kesän oli työskennellyt. Sain lyhyen ajan hoidettuani malariaosastoa, joka sen jälkeen lakkautettiin, osalleni punatautiosaston sillä tämä ikävä ja ankara kulkutauti oli ruvennut ankarasti raivoamaan Libaussa.
Libaun (nykyinen Liepāja) sotasairaalassa Ruth työskenteli jälleen rinnakkain Saara Rampasen kanssa, kuten jo aiemmin Sotasairaala 55:ssä.
Elokuun lopulla sain jättää punatautiosaston ja siirtyä leikkaussaliin, missä työ oli verrattomasti hauskempaa. Siellä työskenteli toinen suomalainen sairaanhoitajattaremme, Schwester Saara, ja sen johdosta, että me molemmat suomalaiset saimme työskennellä samassa paikassa, kävi meidän yksityinen elämämmekin hauskemmaksi. Hän oli ’instrumenttisisar’ ja minusta tuli ’narkoosisisar’.
Myös jääkäripataljoona oli sijoitettu Libaun varuskuntaan saamaan upseeri- ja aliupseerikoulutusta.
Näin joudun siihen toiseen seikkaan, joka teki olon Libaussa siedettäväksi. Se oli 27:s jääkäripataljoona, joka oli sinne majoitettu. Nyt saattoi tavata jonkun jääkärin miltei joka päivä ja kuulla uutisia kaikesta mitä heille ja pataljoonalle tapahtui.
Ruth osallistui myös moneen juhlallisuuteen jääkärien valmistautuessa odotettuun Suomeen lähtöön, kunnes ”Se päivä koitti todellakin Libaussa, jolloin tuli määräys meille sisarillekin valmistautua helmikuun 14 päiväksi, jolloin lähdön suomalaisella höyrylaivalla Arcturuksella piti tapahtua”.
Ruth Munck ja Saara Rampanen palasivat jääkäreiden pääjoukon mukana Suomeen 25.2.1918 keskelle sisällissotaa. Heidät on ainoina naisina merkitty jääkärimatrikkeliin ja luettu jääkärijoukkoon. Ruth Munck julkaisi 1930-luvulla muistelmateoksen Jääkäreiden mukana Saksassa, jolla hän halusi vaikuttaa jääkäreiden arvostukseen Suomessa. Muistelmissa jääkärit ovat hänen poikiaan, joihin hän suhtautuu samaan aikaan äidillisesti ja ihaillen.
Jääkäreiden sairaanhoitajana Ruth Munck oli oman aikansa radikaali. Lähtö Saksaan vuonna 1915 oli aktiivista vastarintatoimintaa Venäjää vastaan, mikä ennen Suomen itsenäistymistä oli lain mukaan maanpetos. Myös Ruth Munckin myöhemmät vaiheet ovat värikkäät. Ruth Munck osallistui vuoden 1918 tapahtumiin Punaisen Ristin sairaanhoitajana valkoisten puolella. Sotien välisenä aikana hän oli yhteiskunnallisesti aktiivinen, osallistui Lotta Svärd -järjestön toimintaan alusta alkaen ja toimi järjestön johtotehtävissä. Talvisodassa Ruth Munck työskenteli sairaanhoitajana kenttäsairaaloissa. Jatkosodassa hän toimi suomalaisen SS-pataljoonan yhdyshenkilönä ja etsi saksalaisista sairaaloista haavoittuneita ja sairastuneita suomalaisia. Ruth Munck siirtyi välirauhan solmimisen jälkeen Saksaan ja toisen maailmansodan päätyttyä häntä syytettiin suomalaisten naisten värväämisestä Saksan armeijan vakoojiksi. Hänet tuomittiin maanpetoksesta neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Vapauduttuaan Munck toimi aktiivisesti jääkäreiden ja entisten suomalaisten SS-vapaaehtoisten perinneyhdistyksissä. Maanpetturuuden hän kielsi kuolemaansa saakka.
Ruth Munkin elämästä kuullaan tarkemmin Lottamuseolla lauantaina 24.3., kun tutkija Elina Virtanen luennoi väitöskirjansa pohjalta Ruth Munckista. Tilaisuus alkaa kello 14 ja sinne on vapaa pääsy.
Ruth Munckin ja Saara Rampasen haastattelu Ylen elävässä arkistossa:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/23/uutta-valoa-jaakarihistoriaan-nain-he-itse-sen-kertoivat
