Talven rasitteet iholle
Jo sota-aikaan ihmiset olivat tietoisia pakkasen ja kuivan sisäilman haitoista ja tätä varten olikin kehitelty joitakin kosteusvoiteita. Näitä mainostettiin etenkin urheileville naisille. Kylmyys ja pakkanen aiheuttavat ihossa kuivumista ja ihon kireyttä. Etenkin atoopikoilla ja herkkäihoisilla talven jäljet näkyvät ihottumana.
Paleltuma on suomalaisille tuttu talvikauden vaiva. Kosketuspaleltuma syntyy yleensä niin nopeasti, ettei ihokudos ehdi reagoida verisuonia supistamalla, vaan kudostuho syntyy suoraan solunesteiden jäätymisen kautta. Pintaverisuonet supistuvat, niiden verenkierto lakkaa ja suonet tukkeutuvat solujen pakkautuessa ja veren hyytyessä. Paleltumiin liittyvä kudostuho syntyy suurelta osin paleltuman sulamisvaiheen ensimmäisten minuuttien tulehdusreaktion seurauksena. Parhaiten pakkaselta ja paleltumilta voi suojautua hyvin pukeutumalla ja kosteuttamalla ihoa.
Kuva: Sa-kuva / Erämaajoki talven keskellä Aunuksen sydämessä 1941
Pula-ajan elinolojen pakottamana naisten elämä oli kokonaisvaltaisesti raskasta ja kuormittavaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. “Pahimmillaan” perheen miesten ollessa rintamalla talon naiset joutuivat hoitamaan yksin päivittäisten kotiaskareiden lisäksi myös muun perheen hyvinvoinnista, jolloin oma hyvinvointi saattoi jäädä toisarvoiseksi asiaksi. Kauneudenhoidon näkökulmasta ihoa ja hiuksia rasittivat stressi sekä väsymys.
Stressi
Henkinen stressi saa kehon tuottamaan hermosolujen välittäjäaineina tunnettuja kemikaaleja. Nämä aineet vaikuttavat moniin eri elimiin, kuten ihoon aiheuttaen muun muassa ihon uusiutumisen kiihtymistä, lisää ihon alttiutta tulehduksille sekä heikentää immuunijärjestelmää, joka vähentää ihon puolustuskykyä tulehduksia vastaan. Stressi saattaa näkyä myös hiusten lähtönä tai katkeiluna ja tehdä niistä elottoman näköiset.
Väsymys
Jos väsymys on sangen yleistä nykyäänkin, oli se sitä myös pula-ajalla. Siihen aikaan ei ollut myöskään juuri mitään piristeitä tai virvokkeita, joilla olisi voinut lievittää väsymyksen tunnetta. Yhtenä esimerkkinä kahvi, mutta sekin joutui säännöstelyn alle pula-ajalla.
Yleisimmin väsymykseen löytyy syy henkilön elämäntilanteesta. Syynä voivat olla liian lyhyet yöunet, liikunnan puute ja ylenmääräinen rasittuneisuus. Jatkuva unenpuute ja väsymys näkyvät helposti myös iholla etenkin kasvoilla. Väsymys vanhentaa ihoa ja saa kasvot näyttämään elottomilta ja kalpeilta. Muita oireita ovat mm. vatsakipu, rintakipu, huimaus, silmien tai suun kuivuus, korvakipu, sydämen rytmihäiriöt, pahoinvointi, yöhikoilu, ilman loppumisen tunne, ihotuntemukset, korvien humina ja painon lasku.
Saunominen
Saunalla ja saunomisella on pitkät juuret suomalaisessa kansanperinteessä. Myös pula-aikana saunominen oli suomalaisperheiden keskuudessa hyvin yleistä. Saunaa on pidetty pyhänä paikkana ja sillä oli tärkeä rooli ihmiselon tärkeimmissä tapahtumissa, kuten syntymässä, avioitumisessa ja kuolemassa. Saunassa myös mm. teurastettiin, imellettiin maltaita, pestiin pyykkiä, kupattiin ja hoidettiin terveyttä. Saunan yhteyteen on liitetty monia uskomuksia ja se oli tärkeässä roolissa myös vuoden tärkeinä merkkipäivinä, kuten juhannuksena ja jouluna. Tällöin sauna lämmitettiin ensin vainajille ja haltijoille, ennen talonväen saunomista.
Kuva: Sa-kuva / Särkkälän sauna lämpiää Suistamossa 1940
Nykytietämyksen mukaan voidaan sanoa, että saunominen lievittää stressiä ja saattaa helpottaa erilaisten sairauksien, kuten astman oireita. Iho on ihmisen suurin elin ja hikoillessa elimistöstä poistuu paljon kuona-aineita. Saunassa hikoilu syväpuhdistaa ihoa ja poistaa kuolleita ihosoluja. Vihtominen on myös aina ollut suuressa osassa suomalaista saunakulttuuria. Se parantaa pintakudosten verenkiertoa ja auttaa ihoa kuoriutumaan koivunlehdistä irtoavien ihoa hoitavien aineiden avulla.
Teksti: Laurean ammattikorkeakoulun estenomiopiskelijat
Lähteet:
http://www.duodecimlehti.fi http://psoriasiaa.fi http://kotiliesi.fi/koti/kodinhoito/sauna-hellii-ja-hoivaa
http://www.saunajaapo.fi/saunan_historia.html
http://www.ouka.fi/oulu/ppm/pula-aika-1939-1954
Säilönnällä ja säännöstelyllä – pula-aika Suomessa
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=134
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00030
http://www.tohtori.fi/?page=2442205&id=6995363
http://www.uusisuomi.fi/artikkelit/saannostelyn-aikaan
http://www.terve.fi/iho/ravintovinkit-terveelle-iholle
http://www.tohtori.fi/?page=6746948&id=5355733
http://www.tohtori.fi/?page=6746948&id=4944971
http://www.tohtori.fi/?page=6746948&id=4988578
http://www.terve.fi/iho/ravintovinkit-terveelle-iholle
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=mat00217
http://www.tehy.fi/tehy-lehti/2012/8-2012/auringon-riemut-ja-riskit/
http://www.visitsauna.fi/fi/sauna/saunaperinne/suomalainen-savusaunan%C3%A4yttely
http://www.visitsauna.fi/fi/sauna/saunan-rakentaminen/savusaunan_rakentaminen