Ruusujen aikaan

Orjanruusu ja jaloruusu

 

Ruusua pidetään usein kukkien kuningattarena, joka ilahduttaa sekä näkö- että hajuaistiamme. Ruusukasvin alkumuoto villiruusu (“orjanruusu”) on yleinen koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Lajin muunnoksia on tuhansia. Ruusunkiulukoita, jotka sisältävät paljon C-vitamiinia, käytettiin ravintona jo esihistoriallisena aikana. Ruusua viljeltiin lääkeaineena ja tuoksun vuoksi: ruusuöljyn on uskottu puhdistavan ja karkottavan pahoja henkiolentoja.

 

Välimeren maihin ruusu levisi Aleksanteri Suuren valta-aikana. Antiikin aikana Egypti oli suuri jaloruusujen tuottaja. Egyptiläisissä haudoissa kuvatut ruusut edustivat maallista suloa ja elämän kuihtuvaisuutta. Roomalaiset soturit kiehtoivat kypäränsä ja kilpensä ruusuihin voiton ja kunnian merkiksi. Rooman ylhäisö kylpi ruusuvedessä, käytti ruusuöljyvoidetta ja sirotteli juhlissaan lattialle ruusun terälehtiä. Kauneutensa ja tuoksunsa vuoksi ruusut omistettiin rakkauden jumalattarille, Kreikassa Afroditelle ja Roomassa Venukselle.

 

Kristinuskon ruusulegendat

 

Ensimmäiset kristityt vieroksuivat ruusuja, jotka ovat aina olleet maallisen rakkauden symboli. Suhtautuminen muuttui ristiretkien aikaan. Kirkkoisä Ambrosius julisti 300-luvulla, että ruusu oli lähtöisin Edenistä, josta vedenpaisumus oli huuhtonut sen pois. Ruusun oli pitänyt kehittää piikkinsä selvitäkseen olemassaolon taistelusta. Uuden syntyhistorian mukana ruusu sai uusia merkityksiä. Luostarit ja hengelliset ritarikunnat tekivät ruusua tunnetuksi jalouden, rakkauden ja uhrin vertauskuvana.

 

Neitsyt Mariasta tuli ruusulegendojen keskushahmo. Maria kuvattiin ruusutarhassa. Ruusun väreille annettiin tietty merkitys. Valkoinen ruusu kertoi Neitsyt Marian puhtaudesta, punainen ruusu taas Kristuksen ristiinnaulitsemisesta ja sovituksesta. Ruususta tuli kaikkein suurimman ja puhtaimman rakkauden ja uhrin vertauskuva. Ruusuaihe näkyy kirkkotaiteessa esimerkiksi ruusuikkunoissa.

 

Kuva: Neitsyt Maria ruusutarhassa (Joulu-Lotta 1937).

Kristinuskon ruusulegendoissa kerrotaan tarinaa ihmeellisestä ruususta, joka puhkeaa kukkaan vain jouluyönä ja levittää hohdetta ympäristöönsä. Jouluna kukkivan ruusun on ajateltu tietävän hyvää satoa seuraavana kesänä. Erään legendan mukaan jouluruusu polveutuu siitä ruususta, jonka oksilla Neitsyt Maria kuivatteli Jeesus-lapsen kapaloita.

Kuva: Neitsyt Maria Joulu-Lotta -lehden kannessa 1939. Madonna ja ruusu -aihe oli suosittu lottalehdissä. Neitsyt Maria edusti lotille tärkeitä ihanteita: puhtautta, siveyttä, uhrautuvaa äidinrakkautta, suojelevaa äitiä, puhdasta ja pyhää Suomi-äitiä ja välittäjää taivaan ja maan välillä.

 

 

Valtataistelut ja vaitiolo ruusun merkeissä

 

Ruusun merkeissä on sodittu, taisteltu turnajaisissa ja kilvoiteltu aatteen miekoin. Suvut, valtiot, kirkot ja sotalaitokset ovat suosineet ruusua tunnuksissaan. Englannissa 1400-luvulla käytyä vallanperimyssotaa kutsutaan Ruusujen sodaksi. Vastakkain olivat Yorkin suku, jonka tunnus oli valkoinen ruusu ja Lancasterin suku, tunnuksenaan punainen ruusu.

 

Käsite sub rosa eli ruusun alla tarkoitti luottamusta ja vaitioloa. Kattorosetit julkisissa tiloissa muistuttavat meitä vaitiolosta. Myös salaiset vastarintaryhmät ovat käyttäneet ruusutunnusta.

Kuva: Pikkulottien tunnus vaakunaruusu kuva-aiheena pikkulottien käsin kirjoitetussa lehdessä. (Lottamuseon kokoelmat)

 

 

Ruusuilla koristellaan ja onnitellaan

 

Ruususymboliikka maallistui 1700-luvulla. Ruusua käytettiin koristeaiheena rokokoopalatsien sisustuksessa, porvariskodeissa ja vähitellen myös talonpoikien ja työläisten asunnoissa. Suomessakin on kudottu ruusuryijyjä ja maalattu ruusuaiheita arkkuihin ja rukinlapoihin.

Ruusuilla ja ruusuaiheisilla korteilla on onniteltu rippikoulun päättäneitä, ylioppilaita ja muita päivänsankareita tärkeinä juhlapäivinä jo 1920-luvulla.

Valokuva: Uusi ylioppilas saa Suomessa perinteisesti ruusukimpun tai ainakin yhden ruusun. (Lottamuseon kokoelmat).

 

 

Ruusut kuoleman ja ikuisen elämän merkkinä

 

Ruusun yhteys sairauteen ja kuolemaan on nykyään vähemmän esillä. Vanhoissa romaaneissa sairaan poskilla hehkuvat ”kuumeen ruusut”, ja kansanlauluissa ruusu ja hauta liittyvät yhteen. Enneuskomusten ruusu on ollut kuoleman merkki: jos sairas näkee unta ruusuista, hän pian kuolee. Sairaalle ei siksi sopinut viedä ruusuja. Toisaalta ruusu haudalla viittasi jo ikuiseen elämään.

Kuva: Prinsessa Ruusunen herätetään kuoleman kaltaisesta unesta ruusuköynnösten keskellä.

 

 

Ruusuja Tuusulan Syvärannassa

 

Tervetuloa nauttimaan kesästä ja ruusuista Lottamuseon puistoalueelle Tuusulan rantatien varrelle. Yksityishuvilasta lepokodiksi, lottaopistoksi ja museoksi muuntuneen Syvärannan tilan puistossa on ruusuja eri aikakausilta.

Vanhin ruusulajike lienee hämähäkinseittiportin vierustalla kasvava Venäjänruusu (Rosa glabrifolia).

 

Keskikesää juhlistavat juhannusruusut (Rosa pimpinellifolia “Plena”) Mannerheimin patsaan taustana.

 

Terassilta voi ihailla vaaleanpunaisia Queen Elizabeth -tertturuusuja aina myöhäiseen syksyyn.

 

Syvärannan puistoon ilmestyy välillä myös uusia lajikkeita, kuten omenpuun viereen kotiutunut sinertävälehtinen ruusu (Rosa glauca).

 

Lähteet:

Helminen, Helmi: Ruusun maailmanmatka itäiseltä maalta joulua kohti. Kotilieden joulu 1940.

Helminen, Helmi: Orjanruususta vaakunaruusuun ja vähän muutakin ruususta. Lotta Svärd 9/1943.

Palo-oja Ritva: Ruusun hurmaa. Museokello. Hämeen kirjapaino 2012.

Sulamaa, Kaarle: Lotat, uskonto ja isänmaa. SKS 2009.