Tosiaan, omenan käyttö ruokataloudessa onkin hyvin kiitollista: sillä saa ruokalistan helposti vaihtelevaksi ja omenasta saa vähällä vaivalla hauskan näköistä ja vaihtelevaa ruokaa. Kukapa ei tuntisi uunissa paistettuja omenoita, ja niitäkin voi muuntaa kukkaron, tilanteen ja maun mukaan. Yksinkertaisemmin paistetaan ne kokonaisina kuorineen siirapilla ja sokerilla maustettuina, mutta voi ne toki kuoria, siemenkodat poistaa, voidella voisulalla ja täyttää sokeri- ja kaneli- tai sokeri- ja manteliseoksella, tai päällystää murotaikinalla ja paistaa munkeiksi.
Omenasose puolestaan on erinomaista kakkujen ja torttujen täytteenä, paistoksiin, kermahyytelöön yms. Nopeasti saa siitä myöskin kiisseliä, puuroja ja omenalunta. Omenahyytelö on kauneimpia hyytelöitä ja sopii erinomaisesti kakkujen ja jälkiruokien koristeeksi. Omenasalaatti sopii monien ruokien lisukkeeksi, parhaimmillaan se on kuitenkin kinkun kanssa.
OMENASALAATTI
1 kg omenoita
1 sipuli silppuna
1 rkl inkivääriä silppuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
½ punainen chilitanko
mustapippuria
1 rkl tummaa siirappia
1 kanelitanko
1 rkl omenaviinietikkaa
½ kg hillosokeria
Kuori omenat ja poista siemenkodat. Paloittele omenat pieniksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Poista chilipaprikasta siemenet ja leikkaa se pieneksi silpuksi. Käytä talouskäsineitä, varsinkin jos kätesi ovat arat, sillä chilipaprikan siemenet ovat polttavia. Laita yllä mainitut ainekset kattilaan. Rouhi joukkoon hieman mustapippuria. Lisää vesi, siirappi, kanelitanko ja viinietikka. Kuumenna, kunnes muodostuu vesihöyryä. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Poista kanelitanko. Laita hillo kuumennettuihin purkkeihin ja säilytä kylmässä.