Viime vuosituhannen alussa karamellien käärepapereilla on ollut niin suuri merkitys, että välillä varsinainen syötävä tuote on ollut toissijainen seikka. Käärepapereilla saatettiin jopa kiertää määräyksiä ja levittää poliittisia kannanottoja. Kun kenraalikuvernööri Bobrikov v. 1901 kielsi suomalaisten postimerkkien käytön, Karl Fazer painatti kääreisiin suomalaisia postimerkkejä kieltopäivän postileimalla.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Vuoden 1909 kuluttaja puolestaan sai käsiinsä Suomen Matkailutoimiston mainoksen — maisemakuva mm. Punkaharjulta — kääriessään karamellinsa auki. Miniatyyrikokoiset taideteokset, eli karamellien käärepaperit olivat monesti tunnettujen suomalaisten (esim. Edelfelt, Gallen-Kallela, Hede) tai Suomessa oleskelleiden ulkomaisten taiteilijoiden tekemiä. Paperikääreissä oli kansallista hurmaa, ulkomaisia vaikutteita, urheilua, erilaisia taidesuuntauksia, liikenneopetusta, keräily- ja piilokuvia. Pienellä paperilla oli suuri tehtävä. Niitä arvostettiin niinkin paljon, että 1920-luvulla Suomen Kuvalehti kertoi perniöläisen mummon tapetoineen kotinsa seinät karamellipapereilla.
Vilkaistaan vähän käärepaperien sisällekin, käsi ylös, joka tietää Kis-Kis-karkin? Karkkipötkö kehiteltiin jo 1897 ja rekisteröitiin v. 1901, se on siis Suomen vanhin tavaramerkki. Fazer pitää hallussaan myös toista Suomen ennätystä: ”kettukarkki”, Pihlaja, on maamme vanhin yhä myynnissä oleva karamelli.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Oikean munankuoren sisälle tehty Mignon-muna saapui Saksasta Suomeen 1800-luvun lopulla. Samasta suklaamassasta tehtiin 1920-30-luvuilla myös Mignon-suklaalevyä. Virheellistä suklaamakeiserää uudestaan prosessoidessa syntyi Da-Capo-makeinen, jota myytiin konvehtina vuoteen 1939 saakka, sen jälkeen Da-Caposta tehtiin patukka, jouluisin myös konvehti ja nekin ovat yhä myynnissä.
Lakritsi ja salmiakki miellettiin makeisen lisäksi myös (yskän)lääkkeiksi, joita myytiin apteekeissa. Apteekin salmiakkia sai vielä jokunen vuosikymmen sitten pieneen valkoiseen paperipussiin annosteltuna. Nykyisin apteekkikin on siirtänyt salmiakkinsa pahvirasiaan. Monpensier-karamellit (”monpanse”, venäjää, tarkoittaa valssattua hedelmäkarkkia) oli pakattu yleensä hedelmäkuvioisiin peltirasioihin. Karkit olivat kovia ja hedelmän makuisia. Näillekin rasioille löytyy innokkaita keräilijöitä.
Monien 1900-luvun alun karamellituotteiden seasta kermatoffee saa kunnian olla sokerina pohjalla. A/B William Wiik O/Y alkoi valmistaa venäläisten opilla Alku-kermatoffeeta vuonna 1909. Yrityksen omistusvaihdosten myötä taito siirtyi porvoolaiselle Brunberg Oy:lle. Firma kertoo nettisivuillaan Alku-karamellin todellakin olevan jo kunnioitettavassa yli sadan vuoden iässä.
(lähteet: Antti Kuusisto, Makein kirja – Makean ja makeiskääreiden historiaa
http://www.brunberg.fi/taysi-kattaus-alku-peraisia-porvoolaisia/)
