Tosiasiahan on, että elokuvateatterien vaikutus ei suinkaan rajoitu vain siihen yleisöön, joka käy niiden näytännöissä, vaan että se näytteille pantujen ohjelmalehtisten, mainoskuvien ja sanomalehti-ilmoitusten kautta kohdistuu paljon laajempiin piireihin muun muassa lapsiin.
Filminäyttämöiden reklaamien eli mainosten tarjoamaan aineistoon kannattaakin kiinnittää huomiota ainakin kahdesta syystä. Toinen syy on tämä reklaamien laajalle ulottuva vaikutus ja toinen syy on se seikka, että juuri tähän aineistoon on tiivistynyt elokuvan luonteenomaisimmat piirteet.
Toki reklaameissa aina hieman liioitellaan ja moni räikeänniminen filmi voi olla perin siisti sisällöltään ja näytekaappeihin kai valitaan kaikkein herkullisimmat ja uskalletuimmat kohtaukset. Kuitenkin se, mikä filmin näytekuvissa on eniten herättänyt yleisön uteliaisuutta, yleensä myös eniten kiinnostaa ja vaikuttaa katsomoon.
Mikä siis reklaamien perusteella eniten filmeissä ”vetää” puoleensa. Määrätty ympäristö esim. ravintola tai varietee-maailma toistuu lakkaamatta, henkilöissä ja juonen sommittelussa niin ikään yhä yleisö rakastaa vanhoja taattuja reseptejä, kunhan vain on keksitty mahdollisimman paljon uusia ”hermoja kutkuttavia” yksityiskohtia yllätyksineen.
Kullakin ikäkaudella on omat harrastuksensa ja mielihalunsa, joihin filmi taitavasti osaa vedota. Kuinka valloittavana kohdanneekaan esimerkiksi pientä koulupoikaa seikkailun hurma, kun hän elokuvateatterin ovella tuijottaa jättisuuriin, räikeästi väritettyihin, julmasilmäisiin sankareihin, jotka heiluttavat tikareita ai revolvereja.
Lukuisissa huumorifilmeissä puolestaan esiintyy aina hyvin sekalaisia aineksia. ”Huumoria ja rakkautta” on yhtä suosittu resepti kuin ”seikkailuja ja rakkautta”. Tällöin reklaamista mitä todennäköisimmin löytyy jokin tämän kaltainen maininta ”Kiinnostava ja peittelemättömällä realismilla kuvattu draama rikoksista ja rakkaudesta”.
Ja näin olemmekin saapuneet keskelle filmin rehevintä ruusustoa, rakkauselokuviin. Niidenkin joukossa on eri tyyppejä. Verraten kevyistä ja viattomista aineksista voi taitava ohjaaja saada kokoon hyvän sopan ”opetuksen rakkaudesta”, joka suloisesti sykähdyttää pieniä tytönsydämiä ja varmaankin viehättää muitakin aina ikänaisiin ja kaikenlaiseen miesväkeen saakka. Julmasilmäisten revolverisankarien sijalla on mitä ihanampia muotikeikareita, joiden uljaat vartalot, hienot puvut ja ihanat silmät ovat parasta palvottavaa tuhansille ja taas tuhansille katselijoille.
Ja entäpä rakkauselokuvien sankarittaret; kauniit, reippaat, rikkauteen ja onneen syntyneet, ihailijain ympäröimät! Jos he toisinaan ovatkin lähtöisin köyhistä oloista, niin toki he lopuksi saavat kuitenkin vaihtaa köyhyyden ja työnteon ylellisyyteen ja joutilaisuuteen, siksi että ovat kauniita, toisinaan siksi, että he ovat myös kilttejä mutta varsin harvoin sen perusteella, että he ovat näyttäneet osaavansa tehdä työtä ja ajatella!
Mielikuvituksemme ohjaamina saamme kulkea rakkauselokuvien sankarien ja sankarittarien kanssa läpi kaikkien ihanuuksien; käyskennellä loistohuvilain kakkatarhassa, hienostokylpyläin rantahietikolla tai valtamerilaivan laiskuriylellisyyden keskellä. Mainion palasen saa teatteri reklaamiinsa, jos se voi kertoa: ”Tässä filmissä on nimittäin pari kohtausta, jotka voisi ilman muuta jättää pois – pari liian räikeää kohtaa- Tämä reklaamilausehan jo saa yleisön mielikuvituksen ”lentämään”.
Silloin tällöin voi tavata joukossa myöskin henkevämpiä ja hienompia filmejä, joiden reklaamitkin vetoaa ihmisen sielun elämän henkisempiin puoliin ja edellyttää sisällysrikkaampia harrastuksia. Filmissä itsessäänkin voi esiintyä ”syvää inhimillistä tuskaa” tai ”uhrautuvaa rakkautta”, joka liikuttaa ja lämmittää (ei siis kiihota).
Kotiliedelle kirjoittanut fil. maisteri, rouva Sisko Wilkama. Julkaistu Kotilieden numerossa 7 vuonna 1930.
