Eräs aikamme tunnettu kirjailija, joka on joutunut usein hoitelemaan unettomuudesta kärsiviä omaisiaan, esittelee seuraavassa kokemustensa perusteella monta lääkärin lausunnon mukaan vaaratonta, mutta tehokasta keinoa, jotka auttavat unettoman uneen ilman unilääkkeitä.
Monessa kodissa tuskailee talven pimeinä öinä joku uneton. Uni on kuitenkin välttämätön hyvinvoinnille, senhän toki tietää parhaiten uneton itse. Tästäpä hyvinkin johtuu, että uneton alkaa kovasti hermostua, ellei unitilaa ala kuulua. Hän käy suorastaan tuskaiseksi: taas menee yö hukkaan ja alkaa päivä, jolloin voimia tarvitaan!
Tuskastuminen on kuitenkin pahinta, mitä uneton saattaa itselleen tehdä. Hermostumisen sijaan ensinnä täytyy pitää huolta siitä, että makuuhuone on raitis ja viileä. On tuuletettava ennen nukkumaanmenoa. Jos syksystä asti totuttelee, voi hyvin kestää vähitellen huoneeseen laskettua talvikylmää, ellei omaa erikoisen arkaa kurkkua tai tulehduksille alttiita hengityselimiä.
Unensaantia voi helposti myös lisätä pikkukeinoilla. Moni hätäinen koettaa kaikkia yhtä aikaa ja menettää unensa. Mutta tässä kuten muussakin rauhoittumisessa on sääntönä: yksi kerrallaan. Sillä nämä keinot auttavat vain, mikäli kussakin yksilössä on vastaanottavaisuutta. Yksi auttaa yhdelle, toinen toiselle. Toinen pääsee uneen pyörittämällä silmiään hitaasti ympäri, toinen taas pyörittämällä koko päätään. Yksi nukahtaa tuijottamalla johonkin pisteeseen, toinen lukemalla sellaista kirjallisuutta, joka ei liikaa kiihoita (Raamattu, filosofia, tietokirjallisuus y.m.s.) Jos on saatavissa joku rauhallinen, uhrautuva ihminen, on parasta panna hänet lukemaan jonottavalla, yksitoikkoisella äänellä.
Auttavia mielikuvia unta tavoiteltaessa ovat, jos kuvittelee lumihiutaleiden hiljaista putoamista tai miten ruislaiho hiljalleen keinuu tuulessa tai vene mainingeilla. Kuitenkin on tässäkin muistettava, yksi mielikuva kerrallaan.
Ellei uneton saa itseään tottelemaan näillä keinoin, voi hän koettaa 5-10 minuutin 40-42 asteista jalkakylpyä. Toisille auttaa kuumien pullojen laittaminen jalkoihin, toisille taas kosteat, lämmittävät kääreet jaloissa. Tämä on erittäin tehokas keino poistaa verta aivoista ja näin edistää unen saapumista.
Lämmittävä kääre jaloille
Vaate kastetaan kylmään veteen, kierretään tippuva vesi lujasti pois, märkä vaate kierretään jalkaterien ja nilkkojen ympäri, sen päälle kiedotaan kaksinkertainen voipaperi tai vahakangas, villavaate ja päällyskääre, kaikki hyvin tiukkaan.
On myös ihmisiä, joilla on n.s. paleleva pää tai palelevat hartiat tai molemmat yhdessä. Silloin täytyy pää, niska ja hartiat peittää lämpimillä liinoilla.
Moni nukkuu iltayöstä parisen tuntia ja herää esim. klo 12, klo 2 j.n.e. tavallisesti samaan aikaan. Ajattelematon ryhtyy jahkailemaan: taaskaan en saa unta! Nyt en minä jaksa huomenna! j.n.e. Viisas ottaa jonkun rauhoittavan kirjan, panee kääreen, syö korppuja, keksiä tai voileipää ja ennen kaikkea pysyy rauhallisena, kuin olisi unettomalla erikoinen ilo tätä kaikkea suorittaa.
Kotiliedelle kirjoittanut nimimerkki E.M.K julkaistu Kotiliedessä No 2 vuonna 1927