"Juuri sellaista kun olemme aina toivoneet" - Lottamuseo 26 vuotta

Lotta Svärd -järjestön osti Syvärannan tilalla sijaitsevan huvilan lottaopistoksi ja lepokodiksi vuonna 1936. Lottajärjestön lakkauttamisen jälkeen tontti siirtyi lottien perustaman Suomen Naisten Huoltosäätiön omistukseen. Valitettavasti 1800-luvulla rakennettu huvilarakennus tuhoutui tulipalossa aprillipäivänä 1947.

Suomen Naisten Huoltosäätiö suunnitteli jo 1970-luvulla lomahotellin rakentamista tyhjälle Syvärannan tontille. Naapuruston yleisiä tuntemuksia suunnitelmasta kuvaa hyvin Keski-Uusimaan otsikko 14.7.1994: ”Jättihotellia pelättiin – Lottakoti ja -museo naapuriston mieleen”. Muistissa oli siis edelleen parikymmentä vuotta aiemmin tehdyt suunnitelmat suuren lomahotellin ja siihen kuuluvan parkkipaikan rakentamisesta. Voit tutustua lomahotellin pienoismalliin Lottamuseon uudistetusta päänäyttelystä Lotta Svärd – 100 vuotta yhteiskuntavastuuta.

Ajatus Lottakodista

”Tuusulan Rantatien menneestä loistosta palautuu tärkeä osa takaisin, kun Syvärannan tila rakennetaan ennalleen”.

Ajatus Lottakodista oli alun perin Suomen Naisten Huoltosäätiön puheenjohtajan Tellervo Hakkaraisen, joka oli voimakas tahtonainen, idearikas ja aikaansaapa. Arkkitehti Irmeli Visanti toimi säätiön hallituksessa ja työvaliokunnassa, ja hän sai tehtäväkseen huolehtia uuden rakennuksen suunnittelusta yhdessä miehensä, arkkitehti Markus Visannin kanssa. Irmeli ja Markus Visannin ajatuksena oli alusta lähtien noudattaa alkuperäisen, Tuusulan Rantatien vanhimpiin kuuluneen ja 1800-luvun lopulla valmistuneen Syvärannan päärakennuksen henkeä. Ratkaisu ei saanut kaikilta kiitosta. Mutta nopeasti ajatuksesta innostuttiin.

Varsinaisiin rakennustöihin päästiin 1.6.1994, ja peruskiven muurausta juhlistettiin 13.7.1994. Rakennuskohde oli haastava ja työn laatua korostettiin, valmiita elementtejä ei käytetty. Edellisen päärakennuksen palosta otettiin opiksi: vaikka pintamateriaalina säilyi puu, rakenteet tehtiin betonista ja väliseinät tiilistä.

Uusi, perinteiseen tyyliin toteutettu Lottakoti otettiin lämpimästi vastaan. Rantatien asukasyhdistyksen puheenjohtaja Arvo Hämäläinen totesi Lottakodin peruskiven muurauksen jälkeen: ”Tämä mitä nyt tehdään, on juuri sellaista kun olemme aina toivoneet.” Lottakotia odottivat naapureitten lisäksi Tuusulan matkailuväki, suuri joukko lottaperinteen harrastajia sekä ennen kaikkea entiset lotat ja pikkulotat.

Lottakodista museo

”Rakennus on entisten lottien lahja Suomen kansalle. Haluamme että lottien työstä isänmaan hyväksi jää oikea kuva tuleville sukupolville.“ kertoi Tellervo Hakkarainen kertoo Suomen kuvalehden haastattelussa lokakuussa 1994.

Nimensä mukaisesti Lottakodin tavoitteena oli tarjota entisille lotille ja pikkulotille Syvärannassa kodinomainen paikka tavata toisiaan ja muistella vanhoja aikoja. Vanhoja lottia oli suuresti loukannut heidän toimintansa kyseenalaistaminen ja heistä annetun kuvan vääristeleminen aiempien vuosikymmenten aikana. Sen vuoksi Lotta Svärd -järjestön 70-vuotisjuhlat 1991 Finlandia-talolla koettiin uuden aikakauden aluksi: ensimmäisen kerran valtiovallan taholta Lotta Svärd -järjestö sai arvokkaan tunnustuksen vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstään. Aika oli kypsä Lottakodille.

Alusta lähtien puhuttiin myös Lottamuseosta, mutta silloin ei arvattu millaisen haasteen museotoiminta toi mukanaan. Yleisölle avattavan näyttelyn lisäksi tarvittiin asianmukaiset kokoelmatilat ja dokumenttiarkistot, riittävä määrä työhuoneita, esineiden luettelointi-, kuvaus- tai konservointitiloja sekä osaava henkilökunta. Näitä kaikkia ei suunnitelmissa osattu ottaa huomioon. Ensimmäiset näyttelyt toteutuivat pitkälti vanhojen lottien ideoimina ja asiantuntemuksella. Tukena näyttelyiden teossa oli myös museoalan ammattilaisia.

Museoesineistön keruu

Lottakodissa esineitä vastaanottamassa ollut Annukka Kiviranta-Tanninen on todennut: ”lotat eivät tuoneet museolle vain esineitä, vaan oman nuoruutensa”.

Säätiön varapuheenjohtaja Riitta Hakkila kertoi Helsingin sanomissa toukokuussa 1995, kuinka Syvärannan näyttelyn esineet on koottu ”pyytämällä, kerjäämällä ja vapaaehtoisilla avustuksilla”. Mutta lisää kaivattiin edelleen. Kesällä 1995 esinelahjoituksia pyydettiin Sotaveteraani-lehdessä, Itä-Hämeessä ja Keski-Uusimaassa julkaistuissa ilmoituksissa. Lotta-mitalien jakotilaisuuksissa kerrottiin myös esineistön keräyksestä museota varten. ”Museoon kelpaa kaikki, mikä vähänkin koskettaa lottien toimintaa”, kirjoitettiin Paikalliset-lehdessä heinäkuussa 1997. Lahjoituksia otettiin vastaan Suomen Naisten Huoltosäätiön tiloissa Mannerheimintiellä ja Tuusulan Syvärannassa.

Lottakodissa esineitten vastaanottaminen tapahtui nykyisessä Syväranta-salissa, joka täyttyi pahvilaatikoista ja tavaroista. Kaikki otettiin vastaan. Innostus oli valtava. Lahjoituksina tulevien esineiden määrään ei ollut varauduttu, joten esineiden perustiedot saattoivat tulla kirjattua puutteellisesti. Oppaat luetteloivat esineitä ja dokumentteja opastuksien lomassa.

Lottakodin avajaiset

Rakennuksen valmistuminen viivästyi hieman, alun perin tavoitteena oli vuosi 1994, jolloin vietettiin Suomen Naisten Huoltosäätiön 50-vuotisjuhlavuotta. Lottakodin sidosryhmät ja arvovaltaiset kutsuvieraat kutsuttiin tupaantuliaisiiin 9.5.1996 ja avajaisiin 11.5.1996, jolloin paikalla nähtiin merkittävä vierasjoukko. Tervehdyspuheen pitivät mm. eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja YK:n ihmisoikeusraportoija Elisabeth Rehn. Pikkulottana toiminut Elisabeth Rehn toimii myös nykyisen päänäyttelyn Lotta Svärd – 100 vuotta yhteiskuntavastuuta suojelijana.

Ensimmäisen virallisen aukiolopäivän 125.1996, joka samalla oli myös Lotanpäivä ja Äitienpäivä, kävijämäärä oli 500 henkilöä. Se ylitti rohkeimmatkin ennakko-odotukset. Seuraavana vuonna kävijöitä oli 20.503 henkeä. Vuonna 2019 Lottamuseossa kävi 19.031 vierailijaa ja Museokahvila Lottakanttiinissa 56.636 asiakasta.

Itketyt opastuskierrokset

Museo-oppaat joutuivat ensimmäisinä toimintavuosina koville, sillä ryhmiä ja yksittäisiä museovieraita riitti. Päivässä saattoi tulla kymmenenkin ryhmää: lottaperinneyhdistykset, maatalousnaiset, sotaveteraanit ja sotilaskotisisaret halusivat olla ensimmäisten tutustujien joukossa. Eniten ryhmiä oli toukokuussa 1997, 156 kpl.

Ensimmäiset museokäynnit ja opastukset saivat aikaan valtavan tunneryöpyn hetkiä, keskustelu kävi vilkkaana, muistot nousivat pinnalle ja itku oli herkässä. Annukka Kiviranta-Tanninen on muistellut opastuskokemuksiaan: ”Se oli pelkkää itkua… mukana olivat kaikki maailman tunteet, ainutkertainen nuoruus, tyttöys… Se ei ollut museotyötä, se oli jotain muuta – tunteiden käsittelyä”. Monille museovieraalle saattoi kokemus olla rankkakin: miten puhua asioista, joista oli joutunut vaikenemaan vuosikymmeniä. Eivätkä oppaatkaan aina välttyneet omilta mielenliikutuksilta kuunnellessaan entisten lottien muisteluksia rintamalta tai rintaman takaa.

Museotoiminta 2000-luvulla

Syvärannan Lottakodin nimi muutettiin Syvärannan Lottamuseoksi vuonna 2000 ja 2012 lyhyesti Lottamuseoksi. Lottamuseo hyväksyttiin Suomen museoliiton jäseneksi 2010. Näyttelytoiminnan ja perinteen tallennuksen lisäksi museolla on merkittävä tehtävä tiedottamisessa. Museon henkilökunnalle on vuosien varrella tullut sadoittain lottahistoriaan liittyviä kysymyksiä, ja museon kuvakokoelmia käytetään ahkerasti lehdistössä ja julkaisuissa.

Lottamuseo tarjoaa monipuolisia tapahtumia ja opastuksia ympäri vuoden. Museokahvila Lottakanttiini on suosittu kohtaamispaikka, jossa monet käyvät kahvittelemassa tai lounaalla. Lottapuodista löydät hurmaavia lotta-aiheisia tuotteita omaa arkea ilahduttamaan tai tuliaisiksi läheiselle. Syväranta-salin voi vuokrata omia juhlia varten, joihin herkulliset tarjottavat voi tilata Lottakanttiinista.