Leipä on iso osa suomalaista ruokakulttuuria ja sillä on vankkumaton paikka suomalaisessa ruokapöydässä. Uuteen kotiin vietiin muassa leipää ja suolaa talonväen onneksi ja siunaukseksi. Kirkollisissa menoissa leipä on öylätin muodossa osa ehtoollista.
Katovuosina kun leipäviljaa ei juuri liiennyt käyttöön, oli turvauduttava pettujauhoon. Pettujauho valmistettiin puun nilasta kuivaamalla ja jauhamalla.
Suomen kaksi leipäkulttuuria
Suomi on perinteisesti jakautunut kahteen leipäkulttuuriltaan erilaiseen osaan, Länsi -ja Itä-Suomalaiseen perinteeseen.
Länsi-Suomessa tyypillisimmillään leivottiin rukiiset leivät puolivuosittain ja jätettiin vartaisiin kuivumaan. Limput ja muut ruokaleivät olivat maustettuja, maltaisia ja makeita.
Itä-Suomen leipäperinteessä suosittiin pehmeää, viikoittain leivottua leipää, ruislimppua. Lisäksi tehtiin rieskoja, kukkoja ja erilaisia sultsinoita, täytteellisiä piirakoita, joista tänä päivänä tunnetuin taitaa olla riisipiirakka.
Leivänkin osalta ruokakulttuurimme alueelliset osat ovat tasoittuneet teollistumisen sekä kaupungistumisen myötä. Paikallisia eroja on kuitenkin vielä onneksi löydettävissä. Siitä kiitos kuuluu paljolti paikallisille pienleipomoille, jotka osaltaan vaalivat leipäkulttuurimme säilymistä perinnereseptien muodossa.
Nykypäivän trendi, terveellisyys on muuttanut myös leivän elämää.
Leivonnasta on tullut harrastus, ei jokaviikkoinen välttämättömyys kuten ennen pakon sanelemana oli. Haluaisin kannustaa kaikkia leipomaan enemmän, tekemällä oppii. Leipominen on yllättävän rentouttavaa puuhaa, sekä mukavaa yhteistä tekemistä perheen kanssa. Reseptiikan on hyvä olla aluksi riittävän helppoa ja kannustavaa, ettei aloittamisen kynnys ole liian korkea harvemmin harrastavalle leipurille.
Joulun aika koittaa pian. Pitäisi keksiä pukinkonttiin pieniä muistamisia. Henkilökohtaisesti koen että tuo suurta mielihyvää antaa jotain itse tehtyä, jotain sellaista minkä eteen on hiukan nähnyt vaivaa.
HEDELMÄLEIPÄ (2 kpl vuokaleipää)
6 dl vettä
80 g hiivaa
1 dl siirappia
1 dl sulaa voita
2 tl suolaa
1 rkl jauhettua pomeranssin kuorta
500 g kuivattuja hedelmiä (esim. viikuna, aprikoosi, rusina, karpalo, omena)
4 dl ruisjauhoja
n. 15 dl vehnäjauhoja
Lämmitä vesi +35 asteiseksi. Murenna hiiva kulhoon ja lisää lämmin vesi.
Sekoita joukkoon siirappi, pomeranssi, margariini, suola.
Silppua kuivat hedelmät hyvin pieniksi paloiksi, lisää ruisjauhojen kera nesteeseen.
Lisää vehnäjauhot ja vaivaa hyvin kunnes irtoaa kulhon reunoilta.
Kohota kulhossa kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina kahteen osaan.
Laita taikinat suorakaiteen muotoisiin vuokiin.
Peitä vuoat liinalla ja kohota vielä puolisen tuntia lämpimässä, vedottomassa paikassa.
Lämmitä uuni 200 asteeseen, paista leipiä uunin alatasolla 45 min minuuttia.
Paiston puolivälissä leipien päälle kannattaa laittaa folio, jottei tummu liikaa pinnaltaan.
Voitele kypsä leipä vedellä, anna jäähtyä peiteltynä pellin päällä.
ps. Jos haluat viedä leipiä tuliaisiksi, on helpoin ostaa kertakäyttöisiä leipävuokia joihin
vuokaleipä on kätevä suoraan leipoa.