Huvitteluntarvetta ilmenee kaikilla kansoilla, kaikilla yksilöillä. Se voi esiintyä melkein mitättömiin kuoletettuna, tai suorastaan intohimoksi kehittyneenä. Niinpä huvituksensa onkin syytä valita tarkoin harkiten.
Huvitukset jakaisin hyödyllisiin ja hyödyttömiin. Hyödyllisellä en nyt tarkoita vain aineellista hyötyä tai tietojen kartuttamista, vaan katson hyödyksi myös kaikenlaisen harjaantumisen eri taidoissa, sekä ruumiin ja mielen tosivoimistumisen ja innostuksen. Ja kuta tarkemmin asiaa katselee, sitä selvemmin huomaa, ettei hyödyttömästä ajanvietosta koskaan ole iloa. Ei ole iloa se, että räiskähdämme nauramaan ja unohdamme hetkeksi huolemme ja vastuksemme, jotka sitten palaavat entistä karvaampina, vaan se, että tunnemme käyttäneemme virkistysaikamme hyödyllisesti ja hauskasti.
Huvituksen arvo riippuu lisäksi ajasta, paikasta ja seurasta. Jos lähdemme huvituksiin ja samalla omatuntomme meitä koko ajan koputtelee, jonkun tärkeän tehtävän laiminlyömisestä tärvelemme suotta itseltämme juhlahetken. Ilman edelläkäypää suoritettua työtä on huvitus aiheeton ja tarpeeton, eikä siitä täysin voi nauttia.
Huvituksen paikasta on usein helpompi päättää, mutta seurakin on arvosteltava. Jos joudumme henkilöiden pariin, jotka ehjällä persoonallisuudellaan, tiedoillaan tai aatteillaan rikastuttavat ja innostavat meitä, arvostakaamme kyllin heidän seurassaan vietettyjä hetkiä. Harrastuksettoman seurapiirin voimme sen sijaan huoleti jättää.
Voimistelu ja urheilu ovat virkistys- ja voimistuskeinoina verrattomia. Mutta ne olisi liitettävä ”lukujärjestykseemme” säännöllisesti, joten ne muuttuvat ikään kuin vaihteleviksi työtunneiksi, jotka eivät estä meitä hankkimasta muutakin, sanoisinko henkisempiä huvituksia.
Parhaita huvituksia on yhteistoiminta toisten kanssa. Otettuamme itse vastaan sytyttäviä ajatuksia, tietoja ja aatteita, tulee meidän vuorostamme jakaa niitä toisille.
Lotta Svärd -lehdelle kirjoittanut Armi Kärki. Julkaistu Lotta Svärd -lehdessä No 3 vuonna 1931
