Hieman vihkimä- ja kihlasormuksista

”Sydämellisesti toivotan Sinulle, hyvä lukijani, onnea ja kaikkea hyvää siinä liitossa, jonka panttina on kultainen sormuksesi! Olkoon elämänne yhtä kirkas kuin sen tummumaton hohde, yhtä loppumaton rakkautenne kuin sen ikuisesti kiertävä kaari, ja yhtä vilpitön molempien hyvä tahto kuin sen puhdas aito kulta.” (Morsiamen Kirja vuodelta 1938)

Vihkimä- ja kihlasormuksen muoti

Vihkimä- ja kihlasormuksien käyttö ja niiden olemus on vaihdellut suuresti vuosisatojen saatossa ja kuten niin moneen muuhunkin asiaan, vaikuttaa sormusten käyttöönkin ajalle tyypillinen muoti. Sormuksen käyttäminen aviollisen uskollisuuden valan merkkinä on ollut tapana jo Rooman vallan ajoilta asti. Aina 1500-luvulle saakka käytettiin Suomessa ja Ruotsissa tyypillisesti vain yhtä sormusta naimisiin mentäessä. Sulhanen antoi sormuksen morsiamelle useimmiten kihlajaistilaisuudessa. Sekä kihla- että vihkimäsormuksen yhtäaikaisesta käytöstä löytyy maininta Kaarle XI:n antamasta asetuksesta jalosukuisille morsiamille vuodelta 1661, jossa annetaan ohjeita häiden vietosta.

”Jalosukuiset morsiamet saavat hääpäivänään käyttää ainoastaan pientä helmikruunua, kultaista kaulaketjua, kultaista rannerengasta ja kohtalaisen arvokasta sormusta, kihla– ja vihkimäsormusta lukuun ottamatta.”

Jalosukuiset morsiamet käyttivät siis ainakin 1600-luvulla kahta sormusta. Samoihin aikoihin tuli tavaksi, että sulhanenkin rupesi käyttämään sormusta. Ranskalaisessa kirkonmenojärjestyksessä vuodelta 1596 mainitaan, että vihkimenoihin kuuluu kaksi sormusta, jotka pappi siunaa ja sen jälkeen asettaa toisen morsiamen, toisen sulhasen sormeen.

1930-luvulla kihla- ja vihkimäsormusmuoti alkoi muuttua. Pitkän aikaa oli ollut vallalla tapa, että nainut nainen käytti kahta sileää sormusta merkkinä avioliitosta. Vähitellen alkoi yleistyä koristeltu kihlasormus. Muotiin tuli käyttää koristellun kihlasormuksen ohella aviosäädyn merkkinä ns. valkoisesta kullasta valmistettua sormusta. Se oli sileä ja kehältään yhtenäinen ja sen etuosaa tai koko kehää koristi briljanttirivi. Meillä Suomessa ei tällaista briljanttirivillä koristeltua sormusta ollut useinkaan tapana käyttää toisen koristeellisen sormuksen kanssa, vaan sen pariksi valittiin sileä sormus. Mikäli briljantein koristeltu sormus oli annettu kihlauksen merkiksi, saatettiin tehdä niinkin, että ennen vihkimistä hankittiin morsiamelle kaksi sileää sormusta, joista vain toista käytettiin ja toista säilytettiin kotona kätkössä.

Kuva: Sa -kuva / Häät rintamalla

Kultakeräys vuonna 1940

Sota-ajan niukkuus ja puute vaikuttivat aikalaisiin kaikilla elämän osa-alueilla, eivätkä vihki -ja avioparit tehneet tästä poikkeusta. Suomen maanpuolustus tarvitsi kipeästi varoja poikkeusolosuhteissa. Tämän vuoksi käynnistettiin kultakeräys kevättalvella 1940. Keräystä organisoi johtokunta, johon kuuluivat Suomen Ilmapuolustusliitto, Lotta Svärd-järjestö, Sosiaalidemokraattinen Työläisnaisliitto sekä Suomen pankki.

” Katselemme Suomen Pankin holvissa kultasormusröykkiötä. Sormuksia lajitteleva neiti ottaa molemmat kätensä täyteen noita sileitä kultarenkaita, joista jokainen voisi kertoa oman tarinansa siitä ”kuinka ne saivat toisensa”. Hän antaa sormusvirran solua kapeitten sormiensa lomitse pöydälle. Vihdoin päätyy käsiimme muuan liikuttava lähetys: hennon hento sinikivinen sormus ja kulunut kultainen rintaneula, joihin lahjoittaja on liittänyt nimensä, osoitteensa ja syntymäaikansakin sekä lisännyt sanan ”neiti” osoitukseksi siitä, ettei hänellä ole vihkimäsormusta lahjoitettavana.” ( Artikkeli Lotta Svärd – lehdestä No 7 vuodelta 1940)

Keräyksen -ja jälkikeräyksen aikana kokoon saatiin yhteensä yli 300 000 kultasormusta ja tuhansia muita kultaesineitä. Kultasormuksen lahjoittaja sai oman sormuksensa tilalle rautasormuksen. Rautasormuksia oli kahdenlaisia, toisessa mallissa oli vaakunaruusu ja toisessa ”ilmapuolustussormuksessa” ilmavoimien tunnus hakaristi tyyliteltyine siipineen.

Kuva: Sa -kuva / Häät sotasairaalassa