Fanni Luukkonen toimi yli kaksikymmentä vuotta opettajana ja viisitoista vuotta Lotta Svärd -järjestön puheenjohtajana. Hän oli oman aikansa julkisuuden henkilö, joka poistui julkisesta elämästä Lotta Svärd -järjestön lakkauttamisen jälkeen. Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen nojalla marraskuussa 1944.
Järjestön lakkauttaminen oli Fanni Luukkoselle erityisen raskas isku, jota pahensivat hänen huono terveydentilansa ja taloudelliset ongelmat. Fanni Luukkonen oli sairastellut jo pitkään ja sota-aikana hänen terveydentilansa oli huonontunut entisestään raskaan työtaakan alla. Myös järjestön lakkauttamisen jälkeinen toimettomuus oli Luukkoselle vaikeaa. Hän kaipasi työntekoa, mutta työtä oli vaikea löytää. Hän yritti tarjota oppitunteja, mutta oppilaiden saaminen oli vaikeaa.
Fanni Luukkonen kirjoitti ystävälleen järjestön lakkautuksen herättämistä tunteista joulukuussa 1944:
”Olen istunut parina iltana tämän kotoisen, tutun työpöytäni ääressä ja kirjoitellut lyhyitä tervehdyksiä rakkaille työtovereilleni työssä, jonka ulkonainen ilmaus on lakannut näkymästä. Noiden rivien kirjoittaminen on rakasta, mutta samaten raskasta, niin raskasta. Sydän on vielä kaiken jäleltä kuin olisi kuolema käynyt mailla, ottanut kalleinta ja jättänyt tyhjyyden, jolle ei löydä täyteyttä, autiuden, mihin ei ole voinut kotiutua. Siksi ja kun ei tätä voi kertoa, eikä kuvata, jää sana tyhjäksi.”
Fanni Luukkonen menehtyi sydänkohtaukseen lokakuussa 1947.
Fanni Luukkosen siunaustilaisuus järjestettiin Helsingin Vanhassa kirkossa 3.11.1947. Kirkko oli verhottu kokonaan mustiin ja alttaritaulun paikalla loisti suuri risti sinisellä pohjalla, taustanaan valkoiset verhot. Alttarilla paloi laakeripuiden keskellä elävät kynttilänliekit. Arkun päädyssä oli esillä Luukkosen tärkeimmät kunniamerkit. Vanha kirkko oli ääriään myöten täynnä saattoväkeä, kun siunaustilaisuus alkoi klo 14.
Surujuhla aloitettiin Bachin Adagiolla ja Händelin Largolla. Tämän jälkeen saattojoukko lauloi yhdessä laulun Oi kallis Suomenmaa. Tämän jälkeen pidettiin siunauspuhe, jonka jälkeen sisarukset Mikkola lauloivat Bach-Crügerin Jesu aarteheni ja Klemetin virren Sinuhun turvaan, Jumala.
Omaisten ja lähimpien sukulaisten laskettua arkulle kukkatervehdyksensä oli muiden vieraiden vuoro. Majuri Lindeman laski seppeleen Marsalkka Mannerheimin puolesta, jonka aikana vieraat nousivat seisomaan. Sitten arkun ääreen astuivat entisen Lotta Svärd keskusjohtokunnan jäsenet, joiden puolesta maisteri Helmi Arneberg-Pentti laski työtovereiden seppeleen. Sen nauhoihin oli piirretty ensimmäinen säkeistö laulusta ”Yks voima sydämehen kätketty on”.
Ruotsin lottajärjestön ja Tukholman lottien seppeleen laski rouva Karin Bratt ja univormupukuinen toimittaja Bene Larsen laski Tanskan lottajärjestön seppeleen. Sairaanhoitajain liiton seppeleen laski kansanedustaja Kyllikki Pohjala. Sen jälkeen seurasi kymmeniä seppeleitä ja kukkalaitteita entisen Lotta Svärd -järjestön jäseniltä ja ystäviltä kautta koko maan, jokaisesta maakunnasta ja useilta entisiltä paikallisosastoilta. Lakkautetun suojeluskuntajärjestön komentaja, kenraali Lauri Malmberg laski seppeleensä saattojoukon noustessa seisomaan.
Seppelten laskun jälkeen laulettiin virsi ”Oi Herra, jos mä matkamies maan”. Surumarssin soidessa ja seppelten muodostaessa kunniakujan pitkin kirkon keskikäytävää kantoi vainajan omaiset sekä kenraali Palojärvi, eversti Vihma, everstiluutnantti Ruusuvuori ja majuri Nylander arkun ruumisvaunuihin, joka pitkän saattojoukon kärjessä suuntasi matkansa rautatieasemalle. Näin Fanni Luukkonen aloitti viimeisen matkansa Iihin, johon hänet on haudattu.
Surujuhlan jälkeen kokoontuivat Fanni Luukkosen ystävät viettämään muistojuhlaa Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistyksen (NNKY) juhlasaliin, jossa pidettiin useita puheita ja laulaja Aleksi Harla esiintyi. Siellä luettiin myös useita adresseja, osanoton ilmauksia ja muistotervehdyksiä, joita oli lähettänyt mm. Ruotsin kruunuprinsessa Louise ja Ruotsin lottajärjestön entinen puheenjohtaja, kenraalitar Maja Schmidt.
Muistopuheessaan lehtori Ester Savolainen lausui seuraavaa:
Seisoessamme tällä hetkellä Fanni Luukkosen kylmenneen tomumajan ääressä tunnemme seisovamme myös ihmistä suurempien arvojen, isänmaan ja Jumalan edessä. Suurina murrosaikoina ja vaihdekohtina ihmiskunnan ja kansojen elämässä voi tuntua siltä, että me vaellamme pimeydessä. Näemme menetetyt arvot, mutta emme tajua selkäesti uuden suuntaa. Silloin sopii muistaa: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden. Ne, jotka hiljaisina, nöyrinä ja uskovina tekevät työtänsä ja elävät elämäänsä, ne saavat sisäisen voiman ja näkevät uuden valon.
’”Jokainen isänmaa on Jumalan ajatus.” Nämä Topeliuksen sanat Fanni Luukkonen oli omaksunut elämäänsä, ja ne muodostuivat hänen toimintansa johtotähdiksi, joiden velvoituksia hän toteutti kaikilla työsaroillaan. Kullekin kansakunnalle kunakin ajankohtana nousee miehiä ja naisia, jotka pystyvät toteuttamaan Jumalan ajatuksia ja suorittamaan tekoja, joita kansan kehitys vaatii. Fanni Luukkosta oli kohtalo kasvattanut ja kuljettanut käyttämään voimiaan isänmaan palvelukseen.
Älyn ja tarmon lisäksi hänen voimanaan oli palava sydän ja hehkuva henki, jonka väkevimpänä pontimena oli isänmaanrakkaus ja tämän kansan menestys ja onni, koko kansan, sen kaikkien kerrostumien. Fanni Luukkonen joutui suorittamaan tätä työtä suuren kansallisen naisjärjestön kärjessä ja tällä työllä hän on piirtänyt nimensä lähtemättömästi Suomen naisen, Suomen kansan, sen itsenäisyys- ja vapaustaisteluiden historiaan. Siitä työstä häntä kiittävät kymmenet ja sadat tuhannet Suomen naiset ja miehet, koko vapaa, itsenäinen isänmaa.
Lähteet:
Bäckström, Maija-Liisa: Fanni Luukkonen – lottajohtaja (1993).
Antikainen, Marjo-Riitta: Velvollisuuden kutsu – Fanni Luukkonen johtajana (2012).
Uusi Suomi 297 / 4.11.1947.
Museovirasto.
Lottamuseon kokoelmat.
SA-kuvat.
Kuka oli Ester Savolainen tai Helmi Arneberg-Pentti? Lue lisää Lottagalleriasta. www.lottasvard.fi/lottagalleria.
