”Taisteltaessa vanhuuden merkkejä, ryppyjä, vastaan on otettava huomioon kaksi astetta, a) ryppyjen muodostumista ehkäisevä ja b) niitä parantava ihonhoito. Ryppyjen muodostumista voidaan paljonkin estää ja viivyttää, jos pidetään huoli siitä, että iho saa joka päivä ravinnokseen sen rasvamäärän, minkä se tarvitsee pysyäkseen tuoreena ja joustavana, ja että kasvolihakset saavat riittävästi liikuntoa. Kovin hyvä tapa on nukkua aina selällään. Kasvojen iho silloin ikään kuin valuu sivulle päin ja rypyt tasoittuvat. Jos kasvoissa on jo havaittavissa ryppyjen oireita, on kiireesti ryhdyttävä ehkäisemään niiden kehittymistä. Joka ilta hierotaan ihoa keveästi vaaranalaisilta kohdilta, kun niihin ensin on sivelty runsaasti ihovoidetta.”
Silmän ympärykset
Jos on kysymys silmien ympärillä olevista rypyistä, hierotaan ne pois seuraavalla tavalla: molempien käsien sormet asetetaan nenän juureen aivan silmien väliin ja niitä kuljetetaan siitä kevyesti kohti ohimoita ja siitä edelleen silmien alitse nenänvartta kohti. On tärkeää huomata, että tämä liike on tehtävä äärimmäisen varovasti, ettei silmien ympäristön arka iho siitä vielä enemmän venyisi ja veltostuisi, jolloin hieronnalla olisi aivan päinvastainen vaikutus kun tarkoitetaan.
Otsa
Otsan rypyt hierotaan pois seuraavalla tavalla: molempien käsien sormet asetetaan silmien väliin kulmakarvojen kohdalle ja niitä kuljetetaan kevyesti otsan yli hiusrajaan asti.
Suupielet
Suupielestä alaspäin ulottuvat rypyt hierotaan pois siten, että sormet asetetaan suupieleen ja kuljetetaan siitä puolikaaressa poskien yli korvanjuureen.
Nenänpielet
Nenänpielestä alaspäin suuntautuvat rypyt taas hierotaan pois kuljettamalla sormet samalla tavoin kuin edellisessäkin tapauksessa nenänpielestä puolikaaressa poskien yli korvan yläkulmaan.
Lopuksi
Lopuksi poskia taputetaan molemmin käsin yhtä aikaa, kunnes alkaa polttaa. Sitten kasvot huuhtaistaan nopeasti kylmällä vedellä ja niihin sivellään pumpulitukolla ihoa virkistävää ihovettä.
Lähde: Elna Kangas: Kauneudenhoidon opas 1931