Iloisuudesta
Jos antaudumme vuosien muovailtaviksi, häijynemme tasaisesti.
Jos antaudumme vuosien muovailtaviksi, häijynemme tasaisesti.
Jalkojemme kunto vaikuttaa vointiimme ja mielialaamme enemmän kuin luulemmekaan.
Jo sota-aikaan ihmiset olivat tietoisia pakkasen ja kuivan sisäilman haitoista ja tätä varten olikin kehitelty joitakin kosteusvoiteita.
Kamferia on käytetty kivun hoitoon aina sydänkivuista vakaviin haavoihin.
Kaalilla on kautta aikojen huomattava merkitys terveellisessä ruokavaliossa, sillä se on tärkeä C-vitamiinin lähde ja monet tutkimukset ovat todenneet, että kaalilla on erilaisia terveysvaikutuksia sen sisältämien yhdisteiden takia.
Kuusenpihkaa on hyödynnetty jo vuosisatojen ajan erilaisten haavojen ja vammojen hoitoon.
On sanottu, että lihakset tulevat uidessa käyttöön monipuolisemmin ja edullisemmin kuin missään muussa urheilulajissa.
Maailma on kehittynyt valtavasti viimeisten vuosikymmenien aikana, kuitenkin perushygieniaan liittyvät ongelmat ovat pysyneet samoina.
Ratamo on todellinen luonnon monitoimilääke.
On arvioitu, että keskivertosuomalainen laihtui sotien aikana noin 6 kiloa.
Vuosina 1939-1954 vallitsi pula-aika, joka tunnetaan myös nimellä korttiaika.
Muutos jonkun henkilön ravitsemustilassa saadaan parhaiten aikaan oikealla ruokajärjestyksellä ja liikunnolla, jotka oikein toteutettuna ovat vaaraton keino saavuttaa toivottu lopputulema.
Jo 1930-luvulla monia naisia mietitytti kovasti mitä on tehtävissä, jotta voisimme säilyttää ylvään ja kauniin ryhtimme läpi elämän.