Tuoksujen maailmoissa

1900-luvun alun suomalaisessa mainonnassa ei vielä näy ulkomaalaisia vaikutteita. Muualla maailmassa alettiin jo vähitellen uskoa vahvaan visuaalisuuteen eli kuvan voimaan. Meillä mainonta oli tekstipainotteista ja tyypillisin visualisointi esitti ihmistä tai ihmisiä. Suomessa mainostoimistojen kultakausi alkoi 1910-luvulla. Mainospiirrosten kysyntä kasvoi valtavasti vuosisadan alussa. Ensimmäinen maailmansota keskeytti mainonnan kehityksen kun tuotteista, joita mainostaa oli ulkomaantuonnin vaikeutumisen vuoksi…

Nostalgisten makeisten maailmassa

Viime vuosituhannen alussa karamellien käärepapereilla on ollut niin suuri merkitys, että välillä varsinainen syötävä tuote on ollut toissijainen seikka. Käärepapereilla saatettiin jopa kiertää määräyksiä ja levittää poliittisia kannanottoja. Kun kenraalikuvernööri Bobrikov v. 1901 kielsi suomalaisten postimerkkien käytön, Karl Fazer painatti kääreisiin suomalaisia postimerkkejä kieltopäivän postileimalla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo Vuoden 1909 kuluttaja puolestaan sai käsiinsä Suomen…

Sään merkeistä ennustaminen

Kuva: Sa-kuva / Sade on yllättänyt pyykinkuivaajat Uudellakirkolla Hallilan parantolassa vuonna 1942 Eiköpä jokainen meistä tuntene kotikulmiltaan jonkun henkilön, tavallisesti jo sivu keski-iän päässyttä, joka omiksi ja naapuriensa tarpeiksi ennustelee heinäpoudat sekä sateet ja muut tarpeelliset säänvaiheet. Tarkkaamalla ilmojen vaihteluita ja kotipuolessaan ehkä esiintyviä erikoisuuksia voi kuka tahansa kehittyä melkoiseksi sääennustajaksi, varsinkin jos on käytettävänä…