Polkupyöräily tuo uudenlaista itsenäisyyttä naisen elämään…
Polkupyörästä tuli 1800-luvun lopussa kolmas vaihtoehto ihmisten liikkumiselle hevospelien ja kävelyn rinnalle, joista jälkimmäinen oli liikkumisen perusratkaisu.
Polkupyörästä tuli 1800-luvun lopussa kolmas vaihtoehto ihmisten liikkumiselle hevospelien ja kävelyn rinnalle, joista jälkimmäinen oli liikkumisen perusratkaisu.
Retkeily on lujan luonteen, neuvokkuuden ja rohkean sydämen koulua.
Huonekaluja paikalleen asetettaessa on huomattava, ettei niitä saa sirotella mielivaltaisesti pitkin huonetta, vaan että ne järjestetään sopiviin ryhmiin.
Esityks viikon ruokaohjelmaksi sekä tarvittavia ruuanvalmistusohjeita.
Jalkojen suojaaminen kylmiltä lattioilta kotioloissa on mitä verrattomin keino taistella vilustumissairauksia vastaan.
Muonituslotan läheisin ja tärkein työtoveri.
Huvitteluntarvetta ilmenee kaikilla kansoilla, kaikilla yksilöillä. Se voi esiintyä melkein mitättömiin kuoletettuna, tai suorastaan intohimoksi kehittyneenä. Niinpä huvituksensa onkin syytä valita tarkoin harkiten.
Miettikäämme siis päämme ympäri, ennen kuin ostamme häälahjoja – ja yleensä muitakin lahjoja. Ja ajatelkaamme asiaa ennen kaikkea niiden kannalta, joille lahja on aiottu.
Emotionaalisesti latautunut lippu kantaa mukanaan symboloimansa ryhmän määrittelemät ihanteet.
Jos ruokajärjestyksestä huolehdittaisiin hiukan, häviäisivät esimerkiksi kiusalliset ihonäppylät ja harmaan kalpeat kasvot muuttuisivat paljon raikkaamman näköisiksi.
Aikaisemmin kun useimmat nykyiset herkut olivat maalaisille tuntemattomia, olivat juustot talonpojan ruokataloudessa arvostuksensa puolesta ensimmäisellä sijalla. Juusto liittyi kaikkeen, mikä oli juhlallista ja palkitsevaa.
Tavallista, monipuolista ruokaa syövän ei kannata olla vitamiineista huolissaan.
Kotikonsteja unettomalle kukkujalle.
1930-luvun muotihattu kotitöinä.
Korteista ennustaminen on hauskaa ajanvietettä, johon ei kuitenkaan ole millään muotoa syytä suhtautua vakavuudella.
Tätä herkullista maitokakkua on valmistettu vuodesta 1996 lähtien Lottamuseon museokahvilassa Lottakanttiinissa.
Karjalaisen ruokatalouden keittiön ehdoton keskipiste oli leivinuuniuuni.
Jos antaudumme vuosien muovailtaviksi, häijynemme tasaisesti.
Suomen armeija on käyttänyt heraldista ruusua samoin leijonaa merkeissään jo 1910-luvun lopulta lähtien, jolloin Akseli Gallen-Kallela suunnitteli, Suomen vaakunan inspiroimana, merkkejä, joissa yhdistyivät vaakunan elementit ja hyvän onnen symbolina tunnettu hakaristi.
Soile Aartialan ja Pirkko Järvisen yhteistyönä valmistama asetelma: Jyväskylän rautatieaseman lottakanttiini.