Naiset ovat kohentaneet kauneuttaan ja halunneet näyttää huolitelluilta jo vuosisatojen ajan. Kauneuspulmien ratkaiseminen on kuulunut naisten elämään aina. Elokuvatähti ja oman aikansa kauneusikoni Olga Tschechowa kirjoitti naisille kirjan Kauniina Halki Vuosien, jossa hän opastaa aikansa oppien mukaisesti kauneudenhoidossa sekä pukeutumisessa. Olga Tshechowa ojentaa lukijalleen avaimen todelliseen menestymiseen make-up’ssa.
Kuinka teen meikkipohjastani täydellisen?
Ennen kaikkea on vältettävä liiallista kosmeettisten aineiden käyttöä sillä se saa ihon näyttämään vanhalta. Maalia tulee siis käyttää varoen, oikeanlaisen make-up’ in avulla elävä ihonne näyttää vain entistä säteilevämmältä. Ennen meikin aloittamista kasvoille kannattaa tehdä perinpohjainen puhdistus puhdistusvoiteella sekä huokosia supistavalla nesteellä. Puhdistuksen jälkeen kasvoille ja kaulalle levitetään ohutta voidetta. Voiteen imeytymistä tehostaa pieni taputtelu sormenpäillä. Tutkittuanne kasvojanne tarkoin peilin edessä valitkaa ihoonne sopivan värinen peiteväri. Peitevärin on soinnuttava ihon väriin ja sen tulee seitinhienon harson tavoin peittää kasvot. Tuotetta levittäessä suu tulee avata aina niin auki kuin mahdollista, silloin ihoon ei synny ryppyjä. Peitevärin levityksen jälkeen kasvoille kannattaa levittää puuvanuliina, johon liiallinen peiteväri imeytyy ja väri levittyy kasvoille tasaisesti. Viisaasti valittu peiteväri on ensiapu kaikkiin niihin tapauksiin jossa ihossa on vammoja. Sen alle piiloutuvat kesakot, puhjenneet verisuonet ja ihon kalpeus. Lisäksi peiteväri suojelee kasvojanne ilmaston vaikutuksilta. Poskipunan värivalintaan vaikuttaa hiustenväri sekä silmien väri. Poskipuna levitetään iholle peitevärin jälkeen pensselillä. Poskipunaa kuuluu sivellä hitusen verran poskipäihin jonka jälkeen sitä levitetään korviin asti ja sieltä hieman alaspäin. Maalin rajoja ei saa missään nimessä näkyä. Tämän jälkeen kasvot puuteroidaan. Puuteri tuo iholle pehmeän ja herkän hohdon. Puuteria levitetään vanulla varovaisesti ja tasaisesti. Lopuksi ylimääräiset kerrostumat pyyhitään pois ja hiusrajasta harjataan puhtaaksi puuterista. Ja sitten kädet pois, täydellinen meikkipohja on valmis!
Kuinka käytän hajuvettä oikein?
”Turhaan ei puhuta esineiden ja elämyksien tuoksusta. Jäljittelemätön ja sanoin selittämätön on rakkauden, myötämielisyyden ja muistojen meissä herättämä tunnelma. Myös kaunista naista ympäröivät tuoksut ovat tärkeät”
Sellaista hajuvettä, joka tuoksuisi jokaisen naisen iholla samalta ei ole olemassakaan. Hajuveden tuoksun muutos johtuu käyttäjän iholla olevasta pigmentistä. Jokaisen naisen on siis valittava oma tuoksunsa harkiten ja yksilöllisesti jotta se on omaan persoonaan sopiva. Chanel N:o 5 on saavuttanut suosionsa eikä se koskaan vaikuta liian raskaalta tai tunkkaiselta. Taiteen kaikkien sääntöjen mukaan on hajuvedellä kostutettava ohimo, niska, korvantausta sekä paljaat olkapäät. Mikäli haluaa tuoksun kestävän tavallista kauemmin kannattaa sitä laittaa myös hiusmartoon ja kulmakarvoihin, sieltä se haihtuu hitaammin kun iholta. Tämän voi tehdä joko hajuvesipullon korkilla tai sormilla. Missään tapauksessa hajuvettä ei saa pirskottaa ylleen. Käytännöllisintä on suihkuttaa hajuvettä pienellä pirskottimella, jotta hajuveden pienetkin pisarat muuttuvat utuiseksi pilveksi. Erikoisen hienostunut tapa on tiputtaa pisara hajuvettä silkinpalaan ja asettaa kangas alusvaatteiden joukkoon. Laadukas hajuvesi on koostumukseltaan niin voimakasta että parikin pisaraa riittää. Mikäli hajuvesi tuoksuu vasta aivan läheisyydestä se antaa kiehtovan vaikutelman. Liian voimakas hajuvesi saattaa karkottaa lähimmäisenne. Lopuksi pieni vinkki: Tyhjiä hajuvesipulloja ei kannata heittää pois, ne voi asetella avattuina alusvaatteiden väliin.
Kuinka korostan huuliani oikein?
”Kasvoistanne riippuu koko olemuksenne ensi vaikutelma ja tällöin huulien osuus on ratkaiseva. Huulipunan tulee sointua yhteen hiusten, silmien sekä puvun kanssa. Illalla on käytettävä voimakkaampia värejä kuin päivällä.”
Koska suu ja sen muoto ovat kasvoillenne hyvin leimaa-antavia on tärkeää että ne ovat huolellisesti maalattu. Helpointa huulipuna on levittää siihen tarkoitetulla pensselillä. Huulet kannattaa puristaa kevyesti vastakkain ja vetää hienolla pensselillä ylähuulen rajat kauniisti kaartuviksi. Tämän jälkeen huulten alakaari rajataan hieman voimakkaammin, aina suupieliin asti. Huulia kannattaa raottaa, jotta ääriviivoja saa paranneltua ja sen välit täytettyä huulipunalla. Huulipuna saa imeytyä huuliin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen kannattaa poistaa huolellisesti ylimääräinen väri ja puuteroida huulet kevyesti. Mikäli haluaa huulista erityisen hehkuvat voi väriä vielä lisätä puuteroinnin jälkeen. Mikäli huulenne ovat epäsopusuhtaiset kannattaa harjoitella maalaamisen taitoa kuvastimen edessä. Huulien muotoa pystyy muokkaamaan, kun vetää sulavat kaarteet ylä ja alahuuleen. Liian kapeat huulet eivät ole viehättävät. Huulipunan sävy on valittava hiustenne värin mukaan. Mikäli värin valinta on hankalaa, kannattaa kysyä neuvoa kauneussalonkinne asiantuntijalta. Tummahiuksisille parhaiten sopii keskivahva punainen ja tummanpunainen. Vaaleahiuksisille kirsikan punainen ja viininpunainen. Punertavaan hiukseen sopii myös tummanpunainen sekä vaalea syklaami. Jos sivelee huuliin hieman voidetta, saa huulet hehkumaan viekoittelevasti. Älkää koskaan unohtako: Huulistanne riippuu hänen teistä saamansa vaikutelma.
”Make up on pitkälle kehitetty taito korostaa persoonallisuutta ja kauneutta oikealla tavalla. On tuotava esille kaikki edullinen ja yritettävä peittää epäedullinen. Taitavalla make up’illa voidaan vähentää vuosia. Se loihtii teille ajattoman, huolitellun kauneuden, jonka avulla saavutatte menestystä sekä ammatissanne sekä yksityiselämässänne.” –Olga
Teksti: Laurean ammattikorkeakoulun estenomiopiskelijat
Lähdeaineisto:
Kauniina Halki vuosien. Olga tschecnowa. Suomentanut Annikki Arni. Otava. 1958.
Kuvat: Kotiliesi No 4 vuodelta 1938
Kuva 2 http://www.messynessychic.com/2012/04/03/coco-chanel-was-definitely-a-nazi/