Elämää sodanjälkeisessä Suomessa Osa V – Vapaa-aika

Elokuvat Elokuva eli sodan jälkeisinä vuosina todellista kulta-aikaa. Elokuvateattereita oli 1950-luvulla Suomen kaupungeissa ja kauppaloissa ennätysmäärä. Kotimaisia elokuvia valmistui runsaasti. Ulkomaiset filmit alkoivat kilpailla kotimaisen elokuvan kanssa 1950-luvulla. Niiden suosio kasvoi vuosi vuodelta. Radio Radiota kuunneltiin sodan jälkeisinä vuosina ahkerasti, sillä televisiot alkoivat yleistyä kotitalouksissa vasta 1950-luvun loppupuolella. Radio löytyi 1950-luvulle tultaessa lähes jokaisesta kodista.…