Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Vohvelikangasliinan ja virkatun pannulapun asema ei horju!

Kuva: Virkattu pannulappu, koulukäsityö 1930- ja 40-lukujen vaihteesta. Lottamuseon kokoelmat

Hilja-Maria pakinapalstalla Kotiliedessä 7/1946 ilmestyi juttu ”Parsivatko poikasi?”, jossa pohdittiin koulukäsitöitä pula-ajan taustaa vasten. Parsiessaan poikiensa sukkia Hilja-Maria mietiskeli, miksi aviomies ja pojat eivät osanneet parsia sukkia tai ommella nappia kansakoulun käsityönopetuksessa huolimatta.

Hilja-Maria muisteli isoveljeään, joka oli ommellut harakanvarpaita kanavakankaalle ja pylväitä vohvelikankaalle ja virkannut äidilleen pannulapun. Pikkuveli oli käynyt koulunsa samoin koruompeluksin ja virkkauksin. Suvun perinnönjaossa oli löytynyt puoli tusinaa vohvelikankaisia leipäkoriliinoja ja muita koulukäsitöiden taidonnäytteitä 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä alkaen.

Hilja-Marian vanhimmat pojat olivat koulussa 1930- ja 40-lukujen vaihteessa ja pujottelivat jälleen lankoja kanava- ja vohvelikankaille. Hilja-Marialla ei ollut sinänsä mitään sorminäppäryyttä kehittävää ”esteettis- epäkäytännöllistä” käsityötä vastaan, mutta hiljaa mielessään hän olisi toivonut koulun opettavan vähän käytännöllisempiäkin käsityötaitoja. Mutta kun kirjoittajan kuopus oli aloittanut koulunsa sodan jälkeen, toi poika kotiin paperikangasliinan, johon jälleen pujoteltiin aitapistoja. Ja sen jälkeen oli virkatun pannulapun vuoro:

”Poika virkkaa paraikaa ketjusilmukoita, niin että nokka tohisee. Ja välillä hän viittailee siihen suuntaan, että minä voisin virkata tätä hiukan itsekin, koska siitä kumminkin tulee minun ikioma pannulappuni”. Hilja-Maria uskoi, että leipäkoriliina ja pannulappu pysyvät Suomessa koulujen opetusohjelmassa hamaan ikuisuuteen, vaikka ”atomipommikin oli ollut äskettäin käytännössä”.

Ennustuksessaan tiettyjen koulukäsitöiden pysyvyydestä Hilja-Maria on ollut tähän asti oikeassa. Vohvelikangas- ja kanavatöitä valmistuu edelleen Suomen kouluissa joka vuosi tuhansittain. Teknisten töiden puolella on klassikkonsa, kuten saunakauha. Suomalaisten koulussa valmistamat saunakauhat ovat saaneet ansaitusti oman seinänsä Kansallismuseon näyttelyssä.


Kuva: Voimistelupukupussi vuodelta 1940. Samanlaisia pusseja, vieläpä lähes samannäköisestä ruutukankaasta, ommeltiin käsityötunneilla vielä 1970-luvulla. Lottamuseo

Koulukäsityömuistot

Koulukäsitöihin liittyy suomalaisilla paljon muistoja. Kaikki eivät ole luonnostaan yhtä taitavia käsityöihmisiä. Äidit ovat saaneet lahjaksi epämääräisen muotoisia ja hatarin pistoin virkattuja pannulappuja, jotka polttavat sormet, mutta ovat silti rakkaita oman lapsen aikaansaannoksina. Isät ovat muistaneet käyttää uskollisesti vinkuraista saunakauhaa, onhan ”itse tehty lahja on aina paras!”

Harvinaisia eivät ole tarinat äidistä, sisaresta tai isoäidistä, joka on vaivihkaa tehnyt kotona loppuun lapselle ylivoimaiseksi osoittautuneen koulukäsityön. Kouluaikaisiin pettymyksiin on kuulunut monella se, ettei oma käsityö ole päässyt koulussa keväällä järjestettyyn näyttelyyn tai että käsityönumero todistuksessa on tuntunut jostain syystä epäoikeudenmukaiselta. Koulukäsitöitä on piilotettu, ja niitä viskottu kiukuspäissään ojaan koulumatkalla. Koulukäsitöitä ja niihin liittyviä tarinoita kerätään Suomen Käsityön museoon Jyväskylään.


Kuva: Alaluokilla virkattu kukkopannulappu 1960-luvun lopulta. Äitienpäivälahja, jota ei ole käytetty liian pienen koon ja epäkäytännöllisen mallin takia. Kaisa Kinnusen kokoelmat.



Kuvat: Alaluokilla 2000-luvun alkuvuosina tehtyjä käsitöitä: vohvelikankaisia liinoja, pyyhe ja pesukinnas sekä kanavakankaasta valmistetut joululiina ja oppilaan omakuva.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *