Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Villahousuhäpeä

Ei se että housut katosivat, vaan se että ne löytyivät

Osittain omaelämäkerrallisessa teoksessaan Villahousuhäpeä kirjailija Eira Mollberg kertoo jutun hajamielisestä tyttölapsesta. Tyttö lähtee suoraan ulkoleikeistä retkelle Fazerin karkkitehtaaseen, mutta unohtaa, ettei hänellä ole ulkovaatteiden alla hametta, vaan pelkät pitkäpunttiset villahousut. Tyttö on kylliksi vanha ymmärtääkseen hävetä villahousujaan. Hän päättää kuitenkin mielessään, etteivät yhdet villahousut saa pilata retkitunnelmaa.

Kuva: Pieni lapsi seisoo villavaatteissaan tuolilla talvella. Wiipuri-museon kokoelmat. Lappeenrannan museo (cc by 4.0).

Villahousuhäpeään liittyvässä tragikoomisessa tarinassa kertoja muistelee lääkintälottana toiminutta lottaystäväänsä Leaa, joka joutui lähtemään Kananaisissa sijainneesta komennuspaikastaan käymään kokouksessa Kiestingissä upseerimiesten bussilla ja kadotti paluumatkalla villahousunsa:

Ja tuota palasivat sitten iltasella sieltä, sieltä kokouksesta ja meiän siinä tienhaarassa missä meiän majoituspaikka oli, niin ne jättivät Lean siihen. Ja Lea sano, kun tuli asunnolle, tai teltoille sinne, että tuota miten hänellä, hänellä ei oo villahousuja, että oli kylymä ja rupes muistelemmaan että kun hän lähti siitä autosta, niin hänen jalossaan kyllä joku, että hän aatteli että ne on niitä naruja, kun siel oli kaikenlaisia köysiä ja vehkeitä ollu siellä autonlattialla. Hän aatteli, että ne on niitä, kun hän sohli niitä jaloillaan, ja ne omat housut oli puonnu sinne autoon.

Lean villahousuhäpeä ei kuitenkaan liittyyt housujen katoamiseen, vaan niiden löytymiseen. Villahousuihin kun oli merkattu valkoisella langalla Lean kotipaikkakunta ja nimi:

Ja vähän ajan kuluttua isä, isältä tulloo kirje ja hirveästi isä torruu sitte tätä Leaa, ja Lea itköö sitten meille, että kun nyt semmonen homma, että kun isä luuloo että hän ollut huonolla jälellä ja tuota sitten tuli kyllä housut, housutkin tuli postissa jälestäpäin….ne oli sitten vain tipahtanut, niist oli kuminauha katkennu niistä housuista…Ja kyllähän myö naurettiin sille, Lea-rukka itki hirveästi.

Mistä villahousuhäpeässä on kysymys?

Villahousujen ja niiden käytön aiheuttamassa häpeässä lienee kysymys naisen alavartaloon ja seksuaalisuuteen liitetyistä ”säädyttömistä” mielikuvista, vaikka tuntuisi, että alushousujen päällä vedetyt villahousut olisivat erityisen peittävä ja säädyllinen vaate. Mutta olihan naisten alushousujen käyttökin Suomessa 1900-luvun alussa vasta yleistymässä. Pitkien housujen käytön yleistymistä naisten arkivaatteena saatiin odottaa 1960-luvulle asti (Turunen, 288).

Toisaalta voisi ajatella, että villahousuhäpeässä kyse on myös rumaksi ja epänaiselliseksi mielletyn asusteen häpeämisestä. Villahousuja on pidetty kylmässä ilmastossa tarpeellisina, muttei kauniina.

Mielikuva ankeasta ja arkisesta villahoususta on kuitenkin muuttumassa. Nykyään verkosta löytyy runsain määrin värikkäitä ja persoonallisia villahousuohjeita niin tytöille, pojille kuin aikuisille naisille. Villahousuja käyttävät lämmikkeinä muun muassa joogaajat, tanssijat ja pyöräilijät.

Villahousujen käytön perusteluja ja neuleohjeita 1930-luvulta

Suomalaisissa 1920- ja 1930-luvun naistenlehdistä on vaikea löytää villahousujen teko-ohjeita. Lotta Svärd -lehdessä 17/1933 julkaistiin “Villaisten alushousujen” neulomisohje. Villahousut kuuluivat komennukselle kotiseudun ulkopuolelle lähtevien toimenlottien selkäreppuun.

Oma koti -lehdessä vuonna 1933 joululahjavinkkeihin kuuluivat “neulotut naistenhousut”. Ne näyttävät kuvassa hyvin samanlaisilta perusvillahousuilta kuin lotille suositellut villahousut.

Villahousuohjeiden julkaisemiseen vuonna 1933 lienee ollut syynä naisten lisääntynyt hiihto- ja ulkoiluharrastus. Kun sukkahousuja ei tunnettu, jäi naisten alushousujen ja pitkien sukkien väliin paljas alue, jonka peittämiseen pitkälahkeiset villahousut olivat omiaan. Kun osa naisista hiihti 1930-luvun alussa vielä hameasussa, olivat villahousut todella tarpeen.

Lähteet:

Keltala, Maire: Lottahaastattelu. Lottamuseon arkisto

Mollberg, Eira: Villahousuhäpeä. Tammi 2019.

Lotta Svärd

Oma koti

Turunen, Arja: Säädytöntä ja miesmäistä. Naisten housut ja sukupuolikäsitysten muutos 1900-luvulla. Teoksessa Säädyllistä ja säädytöntä. Pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle. Toim. Arja Turunen ja Anna Niiranen. SKS 2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *