Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Vauvabuumi ja lapsiperheet sodan jälkeen


Vauvabuumi ja lapsiperheet sodan jälkeen

Väestönkasvupropagandasta perheitä suosivaan sosiaalipolitiikkaan

Sotavuosina Suomen väestöpolitiikassa painotettiin terveen ja tuotantokykyisen väestön lisäämistä. Väestönkasvu nähtiin kansan olemassaolon kysymyksenä. Tavoitteena oli, että suomalaisessa perheessä olisi vähintään neljä lasta. Syntyvyys vaihteli sotavuosina silti voimakkaasti. Vähiten lapsia syntyi vuosina 1941 ja 1942, seurauksena edeltävien vuosien mobilisaatiosta.

Imeväiskuolleisuus oli Suomessa 1940-luvulla (ja aina 70-luvulle asti) suurempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Sotavuosina imeväisyyskuolleisuus ei merkittävästi kasvanut, poikkeuksena talvisodan evakuointien ja ankarien evakuointiolosuhteiden aiheuttama piikki. Vuonna 1938 syntyneistä kuoli alle vuoden ikäisinä 6,8%. Vuonna 1940 luku oli 8,8%, mutta jo seuraavana vuonna 5,9 %. Pienten lasten selviytymistä auttoi se, että jatkosota käytiin etupäässä Suomen rajojen ulkopuolella ja että elintarvikkeiden säännöstelyssä suosittiin lapsia. Äitiys- ja lastenneuvolat, hygieniavalistus ja rokotukset paransivat lasten terveyden seurantaa ja terveyttä.

Sodan jälkeen Suomessa koettiin vauvabuumi. Joulukuussa 1944 raskaaksi tuli enemmän naisia kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Ennätysmäärä vauvoja näki päivänvalon 24.8.1945, jolloin syntyi 495 lasta. Avioliittoja solmittiin kuitenkin eniten vuonna 1946, ja vastaavasti syntyvyyden huippuvuosi oli vuosi 1947. Tuolloin syntyi 108 000 lasta. Avioliitto ja lapset antoivat merkitystä elämälle ja uskoa tulevaisuuteen. Kun lapsia syntyi ilman valtion kannustustakin, muuttui väestön lisäämiseen tähdännyt propaganda maltillisemmaksi: lehdissä esiintyi usein kolmilapsinen perhe.

Kuva: Kotiliesi-lehdessä 21/1944 tehtiin melko suoraviivaista propagandaa syntyvyyden puolesta. Suurperheen vieraana -jutussa tutustuttiin onnelliseen 12-lapsiseen maalaisperheeseen, jonka vanhin poika oli rintamalla ja nuorin pikkuvauva.

Kuva: Kotilieden jatkokertomuksessa ”Tusinoittain halvemmalla” kerrottiin vuonna 1947 humoristisesti yhdysvaltalaisen Gilbrethin perheen arjesta. Työpsykologi ja insinööri Lillian Gilbreth ja hänen miehensä Frank sovelsivat kehittämiään työn tehostamisen menetelmiä myös 12-lapsisen perheen arjessa ja lastenkasvatuksessa.

Kuva: Kolmilapsinen perhe ja viihtyisä kaupunkilaiskoti mainoksessa vuonna 1949.

Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone: perhe-elämää ahtaissa ja puutteellisissa oloissa

Perhe-elämän ehtona on oma koti. Valtioneuvoston maaliskuussa 1947 antaman päätöksen mukaan asunnonhaussa oli annettava etusija lapsiperheille ja tuotannon kannalta tärkeille henkilöille. Perhettä perustavat saattoivat saada kodinperustamislainaa.

Lapsiperheet asuivat silti etenkin kaupungeissa 1940-luvun loppuvuosina ahtaasti. Hellahuone oli monen isonkin perheen kotina. Yksityisyyden ja perherauhan puute oli yleistä. Kodeissa majoitettiin vapaaehtoisesti vailla asuntoa olevia sukulaisia. Huoneenvuokrasäännöstelyn takia perheet joutuivat ottamaan pakkoalivuokralaisia.

Kuva: Kotiliesi-lehdessä julkaistiin vuonna 1944 ohjeet nukkekoti Leikkilän rakentamiseen. Leikkilässä oli yhdelle lapselle suunniteltu lastenhuone, jollainen oli harvassa oikeassa kodissa.

Ahtaista tiloista kärsivät erityisesti sisällä asunnossa paljon aikaa viettävät äidit ja pikkulapset, sillä pikkulapsia ei voinut nukuttaa ulkona yksinään tai päästää itsekseen pihalle leikkimään. Arjen pyörittäminen puutteellisissa oloissa oli rasittavaa. Myös perheenisä olisi kaivannut työpäivän jälkeen lepoa ja rauhaa. Pienillä lapsilla ei ollut sisällä mahdollisuutta liikkumiseen, ja heidän itkunsa ja meluamisensa häiritsi muita asukkaita. Eräs perheenisä kuvaili joulukuussa 1944 ahtauden tuottamia ongelmia kodissa, jossa kuusi henkilöä asui 15 neliön suuruisessa huoneessa:

Ainakin vanhempi (reilu 2-vuotias lapsi) tarvitsisi edes vähän tilaa kävelläkseen ja leikkiäkseen. Kun sitä ei ole niin hermostuu, on ärtyisällä päällä ja itkee melkein lakkaamatta, eikä sitten tahdo nukkumaan saada millään…” (Malinen, s. 142-143).

Lasten kasvaessa ahdasta tuli 1950-luvulla myös lastentarhoissa, päiväkodeissa ja koululuokissa. Päivähoitopaikkoja ei riittänyt kaikille hoitoa tarvitseville lapsille. Niinpä osa taapero- ja leikki-ikäisistä kaupunkilaislapsista oli puistotätien, sukulaistyttöjen ja naapurintätien hoidossa. Koulua käytiin isoissa kaupungeissa päivä- ja iltavuorossa, ja luokat olivat oppilasmäärältään suuria.

Maaseudun asumisessa hyvänä puolena oli se, että piha ja luonto oli ahtaissakin oloissa asuvilla kodin jatkeena. Maaseutuelämässä oli silti omat puutteensa, jotka johtivat vielä 1940-luvulla mm. toistuviin pienten lasten ripuliepidemioihin. Syinä epidemioihin pidettiin epäpuhdasta vettä, kylmätilojen puutetta, huonoa hygieniaa, terveydenhoitohenkilökunnan puuttumista ja ennakkoluuloja uusia lastenhoitotapoja kohtaan.

Valtion tukitoimia lapsiperheille

”Vanhanpojanvero” eli perheettömiä 24 vuotta täyttäneitä henkilöitä koskenut vero korotettiin vuonna 1940 kaksinkertaiseksi. Monilapsinen perhe saattoi saada vuodesta 1943 tarveharkintaista perhelisää ja asumisavustusta. Äitiysneuvolatoiminta tuli lakisääteiseksi kaikissa kunnissa vuonna 1944. Lapsilisää alettiin maksaa vuonna 1948. Vähävaraisia synnyttäjiä vuodesta 1937 koskenut valtion avustus muuttui yleiseksi äitiysavustukseksi vuonna 1949.

Äitiysavustuksen saivat vuodesta 1949 alkaen kaikki odottavat äidit, jos he ilmoittautuivat äitiysneuvolaan ennen neljännen raskauskuukauden loppua. Avustus myönnettiin raha- tai tavara-avustuksena tai osittain kummassakin muodossa. Äitiyspakkauksessa oli vauvanvaatteita ja hygieniatarvikkeita. Vauvanvaatteet olivat 1970-luvun alkuun asti valkoisia. Tukevaa laatikkoa saattoi käyttää vauvan ensimmäisenä vuoteena. Pesuvati oli vauvan kylvettämistä varten.

Kuva: Pesuvati kuului valtion jakamaan äitiyspakkaukseen 1960-luvulle asti. Vauvan kylvetyksen lisäksi vadissa liotettiin ja keitettiin vauvan vaippoja ja kapaloita. Samaa vatia voitiin käyttää muihinkin pesutarkoituksiin ja ruoanlaittoon. Vuoden 1960 äitiyspakkaukseen kuulunut pesuvati. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

Kuva: Kotiliesi-lehdessä 22/1949 lapsiperheiden saamia lukuisia etuuksia tarkasteltiin vuonna myös kriittisesti: oliko vanhukset kokonaan unohdettu

Äitien ompelemia lastenvaatteita

Vauvan asuna oli 1940-luvulla nuttu ja housuliiviasu. Housuasua pidettiin käytännöllisenä myös ryömimistä harjoittelevalla tyttövauvalla, mutta jo vähän vanhempi tyttölapsi puettiin mekkoon ja esiliinaan. Mekon alla saatettiin käyttää pussilahkeisia lyhyitä housuja. Rimpsut, rusetit ja helman laskokset kuuluivat pikkutytöillä myös arkiasuun. Pikkupojalla oli liivihousujen jälkeen asuna paita ja olkainhousut. Pienokaisten takit muistuttivat aikuisten takkeja – ulkohaalareita ei ollut.

Äidit ompelivat lastensa vaatteet usein itse. Sodan jälkeen vallitsi kangaspula, koska maahan ei saatu tarpeeksi raaka-aineita valuuttavaikeuksien takia. Aikuisten vaatteita muokattiin lasten vaatteiksi, ja usein vaatteisiin jätettiin runsaasti kasvunvaraa: mekonhelmaan ommeltiin esimerkiksi laskoksia, jotka päästettiin auki lapsen kasvaessa. Pojille suosittiin pussilahkeisia pitkiä housuja ja väljiä pusakoita. Isompien sisarusten vaatteet periytyivät pienemmille.

Kuva: Pikkuvauvan housuliivin kaava. Oma Koti 16/1932.

Kuva: Vauvan napavyö, kapalo, nuttu ja ruokalappu1940-luvulta. Lottamuseon kokoelmat.

Kuva: Pikkutytön mekko ja mekkoon kuuluvat housut 1940-luvulta. Lottamuseon kokoelmat.

Kuva: Pikkutytön esiliina suojasi vaatteita, mutta myös somisti. Lottamuseon kokoelmat

Kuva: Äidin lottapuvusta on ommeltu pikkupojan housut. Lottamuseon kokoelmat.

Kuva: Poikien asuna suosittiin väljää pusakkaa ja housuja. Vaasan leivän mainos vuodelta 1944.

Lähteet:

Jutikkala, Eino: Suomen väestö 1939-1945. Teoksessa Ja kuitenkin me voitimme. Sodan muisto ja perintö. Toim. Lauri Haataja. Kirjayhtymä 1994.

Laurent Helene: Asiantuntijuus, väestöpolitiikka, sota. Lastenneuvoloiden kehittyminen osaksi kunnallista perusterveydenhoitoa 1904-1955. Akateeminen väitöskirja, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 2017.

Malinen Antti: Kodittomuutta ja kotien rauhaa. Kaupunkilaisten asuinolot. Teoksessa Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944-1950. Toim. Ville Kivimäki ja Kirsi-Maria Hytönen. Vastapaino 2015.

Yksi vastaus Vauvabuumi ja lapsiperheet sodan jälkeen

  • ”Valtion äitiyspakkaukseen kuului pesuvati 1960-luvulle asti.”
    Vanhin poikani syntyi heinäkuussa 1977 ja siihenkin äitiyspakkauslaatikkoon kuului valkoinen emalinen pesuvati. Joten vielä 1970-luvullakin pesuvati kuului pakkaukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *