Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Toimistolotta ja kirjoituskone talvisodassa

Konekirjoituskoulun todistus oli työelämässä ennen sotia ja vielä sotien jälkeenkin valttia. Konekirjoitustaidolla, edes ilman suurta kirjoitusnopeutta tai sihteeriltä nykyään vaadittavaa moninaista tietotaitoa, saattoi elättää itsensä. Konekirjoittajan työ oli tyypillinen naisammatti. Vaikka palkka ei ollut kehuttava, arvosti moni siistiä sisätyötä.

Suomen viime sotien aikana 1939-1945 konekirjoitustaitoisia toimistotyöntekijöitä tarvittiin puolustusvoimissa, julkishallinnossa, huoltolaitoksissa ja säännöstelyn mukanaan tuomissa moninaisissa lautakunnissa. Ihmisiä ja materiaalia siirreltiin paikasta toiseen, jolloin kirjaaminen ja arkistointi oli ensiarvoisen tärkeää. Koska mahdollisimman moni mies haluttiin sotatoimiin rintamalle, tuli naispuolisista konekirjoitustaitoisista toimistotyöntekijöistä kova kysyntä. Muun muassa Lotta Svärd -järjestöstä saatiin koulutettuja konekirjoitustaitoisia toimistolottia.

Liisa Nykänen, os.Rautavaara, työskenteli talvisodassa toimistolottana Viipurissa. Liisa luovutti kirjoituskoneensa, klaffipöytänsä ja konekirjoittajan tarvikkeensa Lottamuseoon vuonna 1997. Esineiden mukana tuli muistelma toimistolotan ja hänen kirjoituskoneensa sotakokemuksista:

Työskentelin talvisodan aikana II AK:n rahastossa toimistolottana. Rahasto toimi Viipurin linnassa. Helmikuun lopulla meille tuli siirto Lappeenrannan tienvarteen Torikan kylään. Pari päivää siirron jälkeen toimistoon tuli lääkintätoimiston luutnantti ja sanoi, että heidän pitäisi saada kirjoituskone. Sanoin että minulla on kirjoituskone kotona. Jos auto järjestyy, olen valmis hakemaan sen ja voisin samalla hakea linnasta sinne jääneen rahaston mapin, joka pitäisi joka tapauksessa hakea.

Auto järjestyi vielä samana iltana n. klo 22. Rahaston lähetti Erkki Rekilä lähti mukaan, hän oli viipurilainen, kuten allekirjoittanutkin. Ajoimme ensimmäiseksi Pyhän Annan torille ja kävelimme linnaan hakemaan sitä unohtunutta mappia. Kun astuimme virastopuolen ovesta käytävään, kompastuimme ensimmäiseksi johonkin pehmeään. Oli pilkkopimeää. Kun silmät vähitellen tottuivat, näimme, että lattialla makasi miehiä vieri vieressä ja näyttivät olevan sikeässä unessa.
Perimmäisestä huoneesta näytti kajastavan kynttilän valoa. Sieltä löytyi pari miestä valveilla. Esitimme asiamme, ja he puolestaan kertoivat, että olivat juuri tulleet Summan rintamalta, jonne oli tullut uusia joukkoja, ja he olivat päässeet lepäämään. Miehet olivat olleet niin väsyneitä, että kun olivat päässeet katon alle, olivat heittäytyneet paljaalle lattialle pitkäkseen.

Me löysimme mappimme ja lähdimme ovea kohti, yrittäen mahdollisimman varovasti harppoa miesten yli. Sitten suunnistettiin kohti Monrepota, jossa kotini sijaitsi. Sieltä nostettiin kirjoituskone autoon, mutta ei tullut mieleenkään, että se oli viimeinen käynti kotona, joten mitään muuta ei tullut otettua kuin yksi purkki hilloa, jotta sai jotain hyvää vanikan päälle.

Torikan kylässä olimme rauhan tuloon 13.3.-40 saakka. Loppukuussa armeijakunnan rahasto siirtyi Haminaan, ja 1.4.-40 siirryin siviiliin – Kotkaan. Pitkän ajan kuluttua tuli myös kirjoituskone perässä Kotkaan.

Mielenkiintoiseksi kirjoituskoneen palautuksen tekee se, että Liisan takaisin saama kirjoituskone ei ehkä ollutkaan sama kone kuin mikä hänellä oli alun perin ollut. Joka tapauksessa, mekaaninen Continental-kirjoituskone oli Liisalla vielä sodan jälkeenkin ahkerassa käytössä.

Kuva: Liisalle talvisodan jälkeen palautettu Continental. Kirjoituskoneessa on saksankielinen valmistajan merkintä ”WANDERER-WERKE / W / SIEGMAR-SCHÖNAU ja sarjanumero 905636-II. Vuonna 1885 perustettu saksalainen firma valmisti ensin polkupyöriä ja autoja. Ensimmäinen Continental-kirjoituskonemalli esiteltiin vuonna 1904, ja sitä valmistettiin pienin muutoksin vuoteen 1949. Kysymyksessä on painava konttorikone, jonka kuljettaminen vaatii todellakin auton tai ainakin fyysistä voimaa. (Lottamuseon kokoelmat)

 

Kuva: Liisan kirjoituskoneen värinauha rasiassaan. Kirjoituskoneen värinauha oli musta tai kaksivärinen. Punamustalla nauhalla kirjoitettaessa osan tekstistä saattoi korostaa punaisella. (Lottamuseon kokoelmat)

 

Kuva: Liisan käyttämiä hiili- eli kalkeeripapereita. Hiilipaperi asetetaan kahden paperin väliin, jolloin päällimmäiseen paperiin kirjoituskoneella tai käsin kirjoitettu teksti jäljentyy alempaan paperiin. Tekstistä saadaan näin kopio. (Lottamuseon kokoelmat)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *