Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Rokkaa, rokkaa…

Hernerokka on varmasti yksi tunnetuimpia suomalaisia perinneruokiamme, joka on edelleen monissa perheissä suosikkiruokien listalla. Joulun jälkeen, uudenvuoden eineeksi on tullut itsellekin tavaksi keitellä rokkaa, että saadaan joulukinkun luusta hyvät maut talteen liemeen ja loput kinkkulihat hyödynnettyä. Lähestyvään laskiaiseenkin rokka kuuluu oleellisesti ja armeijan käyneet muistavat sen olleen joka torstainen vakiovieras ruokalassa.

Lottakanttiinissa vuosittaiseksi perinteeksi muodostuneena Tuusulan taiteiden yönä, laitamme rokan porisemaan vanhanajan malliin, eli kenttäkeittimeen. Soppatykki on vetoisuudeltaan noin 200l hevos- tai autovetoinen, pyörillä liikkuva, puilla lämpiävä muonitukseen suunniteltu laite. Pienempikokoinen, jalaksilla varustettu noin 80l vetoinen kenttäkeitin on nimeltään Alfakeitin, jollaista me käytämme kanttiinissa muonituksiin tänäkin päivänä.

Seuraava resepti on vanha, mutta vähän prameampi kuin rintamaoloissa oli mahdollista valmistaa. Rintamalla kun mukaillen jouduttiin tekemään siitä lihasta ja hernemäärästä mitä kulloinkin oli saatavilla.

Hernesopparesepti kenttäkeittimeen ( n.190l )

Kuivattua ruokahernettä 36kg

-tykkiin herneet ja kylmää vettä päälle kolminkertaisesti herneiden määrä.

Tuoretta porsaankylkeä 6kg

Tuoretta porsaansavukylkeä 6kg

Tuoretta porsaanlapaa 6kg

-lihat krossattuna, eli karkeampana kuin jauhettu

Tuoretta kuorittua sipulia 4kg, hienoksi silputtuna

Lihalientä 2l (luista kasaan keitettyä)

Sinappia valmiina 2kg tai sinapin siemeniä 2dl hyvin jauhettuna

Mustaa pippuria jauhettuna 1dl

Meiramia 2dl

Suolaa ½dl

Tästä reseptistä voi toki jokainen kotikokki muunnella mieleisensä ja valmistaa kotioloihin sopivan määrän maistuvaa perinnerokkaa.

Tykki sijoitetaan hyvään suojaisaan, tasamaastoiseen paikkaan. Herneet laitetaan hyvin pestyn tykin keittopataan edellisenä päivänä likoamaan. Aamutuimaan seuraavana päivänä viritellään tykin alle pesään valkeat, jotta saadaan herneiden vesi kiehumaan. Tarkistetaan että vettä on riittävästi herneiden päällä, ellei niin lisätään jotta peittyvät. Herneitä keitellään hyvällä tulella 4 tuntia, joten kuivia puita saa varata reilusti tykille. Sekoittaa tarvitsee vasta kun herneet alkavat rikkoontua rakenteeltaan. Sitten lisätään lihaliemi, lihat, sipulit, kuivat mausteet, kaikki sekaan hyvin hämmentäen. Jatketaan keittämistä noin 4 tuntia. Valkea saa olla jo rauhallisempi, kunhan kipinämikko muistaa lisäillä puita harvakseltaan.

Rokan kanssa maistuu vanikka eli näkkileipä. Sinappi tai hienoksi hakattu sipuli lisäksi annokseen maun mukaan. Voisiko kesäillassa olla mukavampaa, kuin istahtaa linnun laulua kuunnellen ulkosalle. Rauhassa nautiskelemaan herkullisesta, perinteisestä hernerokasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *