Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Puhtaat valkoiset kaulukset

Valkoinen kaulus on ollut olennainen osa suomalaisten naisten siistiä ja huoliteltua ulkoasua. Samaa arkipukua käytettiin ennen useampi päivä peräkkäin, koska vaatteiden pesu ilman pesukonetta oli työlästä. Vaatteita ostettiin harvemmin ja korjattiin. Samaa pukua oli tarpeen muunnella ja piristää asusteilla. Näistä valkoinen kankaasta ommeltu tai virkattu kaulus oli erityisen suosittu. Valkoinen kaulus kuvasti 1930-luvun naistenlehdissä virkanaisen, kotiäidin, emännän ja hänen sisäkkönsä sivistystä, siisteyttä ja kunnollisuutta.
Valkoisella kauluksella on pitkä historia myös naisen hurskauden, kunnollisuuden ja puhtauden symbolina. Valkoinen kaulus on kuulunut mm. nunnien, diakonissojen ja sotilaskotisisarten asuun. Valkoinen oli itsenäisen Suomen alkuaikoina sekä naisen poliittisen että siveellisen puhtauden ja kuntoisuuden väri. Kaarle Sulamaa on kirjoittanut, että valkoinen väri symboloi ”Kristukselle vihkiytynyttä puhdasta ja koskematonta Suomi-neitoa, jonka tulevaisuus ja elinvoima riippui juuri sen tytärten eli sen naisten elinvoimasta ja puhtaudesta (Sulamaa, 86-87).

Kuvat: Valkoisten kaulusten ompelu- ja virkkuuohjeita Oma koti -lehdessä 1932 ja 1933.

 

Kuva: Valkoinen kaulus ja sininen puku isänmaallisen naisen tunnusmerkkinä Hakkapeliitta-lehdessä 1926.

 

Kuva: Hakaristiä ompelevalla on sininen pusero ja valkoinen kaulus. Hakkapeliitta 1927.

 

Kuva: Tietosanakirja ja siisti pusero valkoisine rusettikauluksineen viestivät sivistyksestä ja opinhalusta. Kuvan nainen voi olla ”valkokaulusammatissa” tai kuulua suorastaan” lukeneistoon”. Oma koti 4:1934.

 

Kuva: Valkoiset kaulukset, hihansuut ja pieni valkoinen päähine sisäkön asun osina 1930-luvulla.

 

Kuva: Valkoinen kaulus kotiäidin arkipuvun osana 1940-luvulla.

Valkoinen kaulus ja hihansuut osana lottapukua

Lotta Svärd -järjestön ihanteet kiteytyvät yksinkertaisessa harmaassa lottapuvussa. Puku edusti lottien arkista työtä ja palvelualttiutta, mutta toisaalta jotain juhlavaa ja velvoittavaa: maanpuolustushenkeä, kurinalaisuutta ja siveyttä. Puvun univormumaisuutta lievensi, että puku oli nimenomaan mekko, johon kuuluivat reikäkoristeompeleilla somistetut sileänkiiltävät valkoiset kaulukset ja hihansuut. Valkoiset asusteet tekivät puvusta siistin näköisen ja juhlaan sopivan. Valkoinen väri symboloi samalla lotalta edellytettyä ulkoista ja sisäistä puhtautta.
Lottapuvun malli oli määritelty tarkasti. Puvun valkoisten osien ompelua ja kiinnitystä varten oli olemassa mallipiirrokset ja ohjeet. Lottien tuli huolehtia, että kaulus ja hihansuut olivat aina valkeat ja sileät. Kauluksien ja mansettien sileinä säilymistä varten valmistettiin erilaisia lottakauluskoteloita.

Lottapuvun ja sen asusteiden ompelu vaati käsityötaitoa. Lotta Svärd -lehden mainoksista päätellen lottapuvun kauluksia, hihansuita ja käsivarsinauhoja ompelivat myös kotiompelijat tai koruompeluliikkeet. Kauluksia ja kalvosimia saattoi ostaa esimerkiksi Lotta Svärd keskusjohtokunnan toimistosta Helsingistä.

Kuva: Koruompeluliike tarjoaa lottakauluksien ja käsivarsinauhojen ompelupalvelua. Lotta Svärd 8/1929.

 

Kuva: Lottakauluskotelon valmistusohje kenttälotille Lottaviesti -julkaisun kevätnumerossa 1944.

Silitysraudan kanssa lottakomennukselle

Lottapukua tuli käyttää kaikissa järjestötehtävissä, lottien ja suojeluskunnan omissa juhlissa sekä isänmaallisissa tilaisuuksissa. Sota-aikana lottapuku saattoi olla komennuksen saaneen lotan ainoa vaate. Sen tuli olla kauluksineen kaikkineen siisti ja puhdas, olivatpa kenttäolosuhteet mitä tahansa: Minulla oli kaksi lottapukua ja niitä pesin vuoron perään. Mansetit ja kaulukset me pidimme aina puhtaina. Minulla oli mukana pieni silitysrauta, muistelee lotta Soilikki Sariola (Sariola, s. 231)
Lotta Aune Ristola puolestaan kertoo, miten valkoiset kaulukset ja mansetit yritettiin suoristaa ilman silitysrautaa: Ne vaan pistettiin päälle puolikosteina ja vedettiin suoriksi” (Nevala, s. 259).
Kenttälotat käyttivät välillä siviilivaatteitaan, joskin lottajärjestön ohjeistuksen mukaan niitä sai pitää vain sisätiloissa. …Sitten jokailtainen pesu sen ajan pesuvehkeillä. Valkoiset mansetit ja kaulukset piti olla puhtaana. Jos me suinkin voitiin, oltiin omissa vaatteissa, siksi että säästettiin saippuoita. (Nevala, 258)
Lotta Svärd -lehdessä 18/1943 annettiin ohjeet harmaantuneiden kaulusten ja mansettien puhdistamiseen kloorikalkkiliuoksella ja tärkkäämiseen perunajauhoista keitetyllä tärkkelyksellä. Silitysvinkkinä oli: Kaulukset silitetään pituussuuntaan pitäen rautaa oikeassa kädessä ja venyttäen kaulusta vasemmalla.

Puhdas kaulus ennen kaikkea

Toimistolotta Liisa Tenkun päiväkirjasta 12.8.1943 käy ilmi, miten tärkeä valkoinen kaulus oli lotan imagolle. Liisa oli lottakomennuksella Virossa hoitamassa inkeriläisten siirtoa Kloogan leiriltä Paldinskin satamaan ja sieltä laivalla Hankoon. Siirtolaiset haastateltiin, luetteloitiin ja heille suoritettiin lääkärintarkastus. Liisa hoiti raha-asioita. Liisa ja muut lotat tekivät työtä kovassa paineessa ja asuivat vaatimattomasti parakeissa.
Lyhyellä kotilomalla Liisa kävi ilmoittautumassa Kuopiossa paikalliselle lottajohtajalle, joka oli kirjoittanut hänen komennustodistuksensa Kloogaan. Liisa kertoi työstään ja inkeriläisten siirrosta, mutta huomasi, ettei keskustelukumppani katsonut häntä koko aikana silmiin, vaan ”tuijotti paksujen lasiensa takaa johonkin kaulan tasolle”. Sitten hän sanoi ilmeettömällä äänellä: Lotta, teidän kauluksenne ei ole aivan puhdas (Inkeriläisiä siirtämässä, s. 145).
Jatkosodan loppuvaiheessa vuonna 1944 annettiin valkoisten kaulusten kuntoa murehtiville kenttälotille huojentava tieto: kaulukset ja mansetit sai jättää puvusta kokonaan pois, jos niiden valkoisena pitäminen oli mahdotonta. Kesällä 1944 puvun valkoisten osien poistoa alettiin suositella myös turvallisuussyistä, koska valkoinen väri oli helppo maalitaulu.

Lähteet:
Lotta-Svärd julkaisujen ja varusteiden hinnasto nro 2. Lottamuseon arkisto.
Mattila, Soilikki teoksessa Näin minä muistan. Sotavuosien 1939-45 nuori ikäpolvi kertoo elämänvaiheistaan. Toim. Oili Järvi. Kerava 2002.
Nevala, Seija-Leena: Lottapuku naisten maanpuolustusidentiteetin rakentajana ja ylläpitäjänä. Teoksessa Säädyllistä ja säädytöntä. Pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle. Toim. Anna Niiranen ja Anna Turunen. SKS 2019.
Sulamaa, Kaarle: Lotat, uskonto ja isänmaa. Lotat protestanttis- nationalistisina nunnina. SKS 2009.
Tenkku, Liisa ja Jussi: Inkeriläisiä siirtämässä. Jussi ja Liisa Tenkun päiväkirjat 1943-1944. SKS 2008.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *