Per fumum – Savuna ilmaan osa I

Kuva VIIIhmiskunnan tuoksuaineiden käyttö alkoi jo tuhansia vuosia sitten. Sana parfyymi on peräisin latinan sanoista per fumum, joka tarkoittaa ”savun kautta” tai ”savuna ilmaan”. Alun perin tuoksujen avulla pyrittiin jumalten suosioon uhraamalla suitsutussavuja ja tuoksuvesiä. Uhrattavat eläimet saatettiin täyttää ennen polttamista aromaattisin ainein, jotta palaneen lihan lemu saatiin peitettyä. Myös temppeleitä ja taloja hajustettiin suitsukkein.

Kuva VIII

Mesopotamia

Hajuveden tarina alkoi arviolta noin neljätuhatta vuotta sitten ns. Kaksoisvirtainmaasta, jossa varhaiset korkeakulttuurit kukoistivat. Babylonin kaupunki oli aikansa tärkein kauppakeskus ja sieltä oli mahdollista hankkia aromaattisia aineita, joiden palaessa levisi ilmaan miellyttävä tuoksu. Suitsukkeita uhrattiin jumalille ja niitä poltettiin kuolleiden hyväksi, sillä heidän uskottiin saavan niistä ravintoa. Suitsukkeita käytettiin myös temppelien puhdistukseen.

Voiteidentekijöinä toimivat pääsääntöisesti naiset ja tämä ammatti oli arvostettu. Näillä voiteilla hajustettiin ihoa ja hiuksia sekä suojauduttiin auringolta. Tuotteet olivat tarkoitettu rikkaiden ja vaikutusvaltaisten henkilöiden käyttöön.

Temppeleitä ja palatsirakennuksia rakennettiin hyväntuoksuisista puulajeista kuten Libanonin setripuusta mm. kuningas Sanherib (705-681 eKr.) rakennutti palatsiinsa setripuiset portit, jotka saivat aikaan hyväntuoksuisen ilmavirtauksen avatessa ja suljettaessa.

Kuva II

Egypti

Egyptiläiset kylpivät jopa kolmesti päivässä ja kylpyveteen lisättiin tuoksuaineita. Nenää tarkoittava hieroglyfimerkki tarkoitti myös ”tuoksua” ja ”iloa”, mikä kertookin tuoksujen mielihyvää tuottavasta merkityksestä näissä varhaisissa kulttuureissa.

Kuninkaiden haudoista on löydetty runsaasti astioita jotka ovat sisältäneet tuoksuvoiteita ja -öljyjä. Näiden tarkoituksena oli helpottaa vainajan matkaa kuolleiden valtakuntaan sekä tehdä hänen elämästään sielllä miellyttävää. Vainajien balsamointiin käytettiin tuoksuvia aineita mm. mirhamia, kassiaa ja valkohankajäkälää.

Hajustetulla kosmetiikalla oli egyptissä keskeinen sija sillä näiden uskottiin poistavan pahoja taikoja. Kosmetiikalla oli kyllä käytännön merkitystäkin, sillä sen avulla suojauduttiin myös auringolta. Käytettiin mm. maskaraa ja hajustettua voidetta iholle. Suosittuja tuoksuja olivat liljan, mirhamin ja mintun tuoksut.

Papit ja papittaret saattoivat laittaa aamuisin palan hajuvoidetta päälaelleen. Tästä voide suli päivän aikana levittäen miellyttävää tuoksua ja voidellen kehoa.

SantelipuuKyphi

Yksi vanhimmista suitsutusseoksista on kyphi, joka mainitaan jo vuoden 1550 eKr. kirjoitetussa egyptiläisessä ”Ebersin papyruksessä” joka on yksi vanhimmista rohtoja käsittelevistä teoksista. Seoksia on erilaisia, joista useimmat sisältävät kardemummaa, nardusta, mirhamia, rusinaa, kanelia, santelipuuta, viiniä ja hunajaa. Tätä seosta voitiin ottaa veteen liuotettuna lääkkeeksi tai polttaa suitsukkeena jumalten kunniaksi. Seoksen palaessa syntyy egyptiläisten arvostama balsaminen ja lämmin tuoksu. (Drostell, s. 18)

Kuva III

Kreikka ja Rooma       

Kreikassa tuoksuaineita käytettiin aluksi etupäässä uskonnollisessa palvonnassa ja kreikkalaiset uskoivatkin tuoksujen olevan jumalallista alkuperää. Jo 600-luvulla eKr. tuotiin Kreikkaan myös henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja tuoksuaineita kuten iiristä, ruusua, anista ja liljaa. Myös kreikkalaisille oli tärkeää heidän kylpykulttuurinsa hajusteineen. Aleksanteri Suuren löytyä Dareioksen (333 eKr.) lisääntyi

tuoksuaineiden käyttö selvästi sekä yksityisessä käytössä että jumalten palvonnassa. Aleksanteri Suuren entinen koulutoveri, filosofi ja luonnontieteilijä Theofrastos on kirjoittanut ensimmäisen tunnetun tieteellisen kirjoituksen tuoksuista. Juuri hänelle Aleksanterin kerrotaan lähettäneen persialaisten tuoksukasvien siemeniä ja pistokkaita. Mahdollisesti näin onkin saanut alkunsa enimmäinen kasvitieteellinen puutarha.

Ateenassa tuoksuvia ainesosia käytettiin juhlaruuissakin ja vieraat saivat päähänsä kukkaseppeleet. Erityisissä tilanteissä saatettiin heidän ympärillään lennättää roosanvärisellä kukkavedellä pirskoteltuja kyyhkysiä.

Roomalaiset jäljittelivät Kreikkaa esikuvanaan, ja käyttivät tuoksuaineita vieläkin tuhlailevammin. Tuoksuaineilla oli roomalaisten silmissä parantava vaikutus ja tuoksukauppiaita he pitivät myös lääkäreinä sekä apteekkareina. Ceasarin aikaan Capuassa oli kokonainen katu, jonka varrella asui ainoastaan tuoksu- ja voidekauppiaita. Roomalaisilla oli käytössään kolmea tuoksua välittävää ainetta: Hedysmata – kiinteitä voiteita, Stymata – nestemäisiä voiteita ja Diapasmata – tuoksujauheita. Roomalaiset suorastaan kylpivät parfyymeissa. Niiden valmistajina toimivat orjattaret joista käytettiin nimitystä cosmetae. Tästä on peräisin myös suomenkielen sana ”kosmetiikka”.

Iiris

Neron juhlissa ja Lucius Plotiuksen kohtalo

 Roomassa todellakin tuhlailtiin tuoksuaineita. Suosittuja olivat iiriksen ja narsissin kukkaistuoksut sekä mausteisemmat sahrami, kalmojuuri ja valkohankajäkälä. Kaikista arvostetuin tuoksu oli kuitenkin ruusu. Sille oli omistettu oma juhla ja juhlapäivänä kaduille siroteltiin ruusun terälehtiä ja myös talot koristeltiin ruusunkukin. Kerrotaan, että keisari Neron juhlapidoissa eräs vieras tukehtui katonrajasta satavien ruusunlehtien alle. Roomasta karkotettu poliitikko Lucius Plotius – jonka intohimona olivat hyvät tuoksut – koki kovan kohtalon kun voiteiden voimakas tuoksu paljasti hänen olinpaikkansa ja näin hänen kerrotaan päätyneen mestauslavalle.

Kuva IV

Kaukoitä ja arabia

Kaukoidästä ovat peräisin hyvin monet aromaattiset kasvit ja tuoksuaineet kuten santelipuu, patsuli, jasmiini, lootus, kaneli ja moni muu. Jo vuoden 2000 eKr. tienoilla Intiassa osattiin hyödyntää tuoksuaineita. Peseytymisen tai kylpemisen jälkeen ihoon hierottiin tuoksuvia öljyjä tai jauheita. Tislausmenetelmä oli Intialaisilla tiedossa jo vuoden 3000 eKr. tienoilla, kun vasta nelisentuhatta vuotta myöhemmin menetelmää käyttivät yhtä ansiokkaasti arabit.

Hajuvesikauppiaalta – gandhikalta oli mahdollista ostaa erilaisia tuoksuvia aineita, kuten kanelia, kardemummaa, bentsoehartsia, patsulia, santelipuuta, jasmiinia ja muita. Lämpimästi tuoksuvaa santelipuuta hyödynnettiin myös temppelirakennuksissa.

Rooman valtakunnan hajotessa ja kristinuskon suhtautuessa maalliseen koristautumiseen torjuvasti, unohtuivat läntiseltä maailmalta tuoksujen käyttö. Tuoksuperinteet siirtyivät arabimaailmaan. Kuten Roomassa, tärkein ja arvostetuin tuoksu oli ruusu.

Tekstin koonnut: Laurean ammattikorkeakoulun estenomiopiskelijat

Lähde: Drostel Janina – Laventeli, kaneli ja ruusupuu

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *