Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Peilailua

Ihminen on ammoisista ajoista ollut kiinnostunut oman kuvansa heijastuksesta. Antiikin tarustossa Narkissos peilasi itseään veden pinnasta. Kuparista ja tinasta valmistettuja metallipeilejä käytettiin Euroopassa yleisesti vielä 1500-luvulla, vaikka 1200-luvulta lähtien pystyttiin valmistamaan peilejä kirkkaasta lasista, jonka päälle valetaan heijastavaa metallia. Venetsia ja Ranska olivat johtavia peilinvalmistajia. Pariisissa 1600-luvulla joka toisessa taloudessa oli peili.

Suomalaisia voisi pitää vaatimattomana kansana, joka ei turhia peilaile. Itsenäisessä Suomessa 1900-luvulla peili kuitenkin kuului meilläkin normaaliin elämänmenoon. Matkoilla, retkillä ja mökillä tyydyttiin pelkkään peilinpalaan tai taskupeiliin, jonka avulla voi siistiytyä sen verran, että kehtaa näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Peiliä tarvittiin myös sodan aikana. Sotilaskodeissa ja kanttiineissa myytiin pieniä taskupeilejä. Komennuksella olevalla lotalla saattoi olla peili jäsenkorttia varten tarkoitetussa korttikotelossa. Minipeili saattoi kulkea mukana myös sormukseen yhdistettynä. Puhdetyönä tehtiin sotilaiden omaan käyttöön tarkoitettuja parranajopeilejä ja lahjaksi tarkoitettuja käsipeilejä.

Kuva: Sormus, jossa on peili. Lottamuseon kokoelmat.

Kuva: Puhdetyönä valmistettu käsipeili. Lottamuseon kokoelmat.


Kuva: Parranajovälinerasia peileineen on puhdetyö, joka on ollut sotien jälkeen käytössä mökillä. Lottamuseon kokoelmat.

Sallittu ja kielletty peilailu

Keskiajalta lähtien peiliin ja itseään peilistä katsovaan naiseen on liitetty ajatus viettelemisestä, laiskuudesta, valehtelusta, kateudesta ja turhamaisuuden synnistä. Sallittu peiliin katsominen on rajattu hyviin tapoihin kuuluvaan miellyttävän ja siistin vaikutelman luomiseen. Ylimääräistä peilailua on paheksuttu. Kirkko näki peilissä paholaisen työkalun, joka houkutteli erityisesti naisia. Naiseuden paljastamista säätelivät monet kiellot, ja peiliin liittyi erityinen vaara, että nainen ihastuu omaan kuvaansa, syyllistyy ylpeyden kuolemansyntiin ja oppii käyttämään viettelyn valtaa. Peiliin liitettiin muutakin arveluttavaa, kuten peilistä ennustaminen ja kateus – muistellaanpa vain peiliä ja Lumikin ilkeän äitipuolta!

Katolisissa maissa nunnat opetettiin asettelemaan päähineensä ilman peiliä. Sisäoppilaitoksissa saatettiin kieltää tai rajoittaa peilien käyttöä: tytöt opetettiin kampaamaan toinen toistensa hiukset ”ilman turhamaisuutta ja uteliaisuutta” (Melchior-Bonnet, s. 226-228).

Ohjausta vaatimattomuuteen ja peilittömyyteen löytyy myös uskontoa korostaneesta Lotta Svärd -järjestöstä. Lotta Svärd -lehdessä 10/1940 opetettiin kuvien kera, kuinka lotan tulee pukea lottalakkinsa oikeaoppisesti siten, että lakki peittää hiukset, että lakki ei ole liiaksi takaraivolla tai kallellaan. Kirjoituksessa korostetaan, ettei lakin laittamiseen tarvita peiliä:

”Ilman peiliäkin osaa asettaa lakin suoraan, kun panee sen ensin päälaelle ja sitten vetää alas vasemmalla kädellä, samalla oikealla ottaen nenänvarresta vaakasuoran suunnan lakin kokardia kohti. Kai tunnette tempun?”

Artikkelissa ”Kaunis lotta” oikeaa kauneutta opetetaan tuttujen peilivertausten avulla. Peilistä heijastuviin kasvonpiirteisiinsä tyytymättömiä lottia kannustetaan pitämään myös siisteyttä, ystävällisyyttä ja sydämellistä hymyä kauneuteen kuuluvina asioina. Artikkelissa korostetaan, kuinka peili on ”hyvin vaillinainen kauneuden mittari” – näyttäähän se vain ulkonaisen kauneuden, jonka ihminen saa syntyessään, mutta ei voi heijastaa sitä sisäistä kauneutta, minkä ihminen saavuttaa kehittyessään ja täydellistyessään ankarissa elämänkoitoksissa (Lotta Svärd 7/1942).

Kuva: Lotta ja peili. SA-kuva. Peiliä ei pidetty lottatuvissa välttämättömänä, mutta silti peiliä kaivattiin ja jollakin tavoin se myös hankittiin. Pum-Pum -nimisen lottatuvan muonittajalottien päiväkirjaan kirjattiin ilouutinen, kun usean peilittömän kuukauden jälkeen ”…eräs kiltti setä toi suuren peilin, jonka puutoksesta me turhamaisina Eevoina olemme kärsineet koko Pumpumissa olomme ajan” (Pum-Pummista Rukajärvelle, s. 30).


Kuva: Lotta-aiheinen taskupeili on ollut myynnissä 1940-luvun alkupuolella. Peilin kääntöpuolen kuva hymyilevästä lotasta ja siniristilipusta tuo mieleen Suomi-neidon. Vaikka lottalakki on kuvan lotalla oikein asetettu ja muut lottasymbolit kohdillaan (valkoiset kaulukset ja lottaneula), ei tämä taskupeili ole kuulunut Lotta Svärd -järjestön myymiin tuotteisiin. Lottamuseon kokoelmat.

Peili suomalaisen kodin sisustuselementtinä 1900-luvulla

Itsenäistyneessä Suomessa peilien käyttö sisustuksessa rajoittui vielä varakkaampiin koteihin ja kaupunkiasuntoihin. Rouvilla oli kampauspöytä sekä välttämätön käsipeili, jolla kampauksen ja asun näki myös takaa. Herroille parranajopeili oli välttämätön. Kokovartalopeiliä tarvittiin viimeistään silloin, kun lähdettiin ulos, ja usein talon suurin peili olikin sijoitettu eteiseen. Palvelusväellä peileinä olivat pöydän päällä pidettävät piianpeilit. Salissa arvokkuutta ja avaruutta loivat seinäpeilit ja peililampetit.

Kaupunkikodissa kadulla kulkevia tarkkailtiin 1900-luvun alkupuolella talon ulkoseinään ikkunan viereen sijoitettujen kuperien juorupeilien avulla. Peilit ylipäätään kuuluivat kaupunkielämään. Ne ympäröivät ihmistä parturissa ja kampaajalla, vaate- ja kenkäkaupassa, ravintolassa ja teatterissa. Jopa lääkärissä moderni ihminen sai tottua monenlaisiin peileihin kuten lääkärin otsapeiliin ja suupeiliin. Maaseudun tuvissa ja kamareissa peilejä oli vähemmän. Mummolasta moni muistaa peilipiirongin, joka oli monen pienen talon monikäyttöisin ja usein myös arvokkain huonekalu.

Kylpyhuoneen peilistä tuli Suomessa kodin vakiovaruste sotien jälkeen. Kylpyhuoneita alettiin rakentaa ensin kerrostaloihin ja vähitellen myös omakotitaloihin ja maalaistaloihin. Joka kodin kylpyhuoneen peili oli lavuaarin yläpuolelle sijoitettu kehyksetön seinäpeili lasihyllylautoineen hammasharjoja, parranajovälineitä ja deodorantteja varten. Toinen yleinen malli oli valkoinen peltinen peilikaappi, jonka yläpuolelle oli asennettu sähkölamppu.


Kuva: Pesuhuoneen peilikaapin mallipiirros. Kotiliesi 7/1946.

Elintason noustessa 1970- ja 1980-luvulla moneen suomalaiseen kotiin ilmestyi baarikaappi, jonka takaseinässä oli peili. Palapeilit olivat muotia 1990-luvulla. Sittemmin suomalaiset ovat alkaneet kaivata yhä suurempia peilejä. Katsokaapa vain huonekalu- ja sisutusliikkeiden kuvastoja….

Lähteet:

Koskelo, Riku: Peili on pelastus. HS Koti 2.9.2018.

Melchior_Bonnet, Sabine: Kuvastin. Peilin historiaa. Atena, Jyväskylä 2004.

Lotta Svärd 10/1940, ”Lakkijuttuja” ja Lotta Svärd 7/1942 ”Kaunis lotta”.

Siltanen, Seppo (toim.) Pum-Pummista Rukajärvelle. Rintamalotan päiväkirjat vuosilta 1940-1944.
Gummerus 2005.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *