Päiväpäähineet, kaula-aukot ja olkaimet

Hatut IIIOtsikossa mainitut kolme asiaa ovat pieniä, mutta erikoisesti näin kesällä erittäin tärkeitä tekijöitä naisen pukeutumisessa.

Yömyssy on monen naisen mielestä maailman mukavin kesäpäähine, koska sen alle voi kätkeä huolimattomimmankin hiuslaitteen, se suojaa tarpeeksi tuulelta ja auringolta, ja on monen mielestä vielä pukevakin. Senpä tähden näkeekin meillä usein maalaisasemilla, laivalaitureilla, kesäasuntojen pihamailla ja parvekkeilla yömyssyisiä naishenkilöitä, jotka tahtomattaan tuovat tullessaan vissin annoksen makuuhuonetunnelmaa paikalle, johon se ei kuulu!

Aamuhilkat IIMitähän varten yömyssy oikein on olemassa? Eiköhän siksi, että sen avulla nukkuessa saattaa pitää hiukset alallaan sekä, että nainen yömyssy päässä ehkä aamukahvia juodessaan näyttää siistimmältä, kuin jos kampaamattomin hiuksin liikkuisi. Soveliaisuuden nimissä, viimeinen mahdollinen hetki esiintyä yömyssy päässä onkin aamiaisaika – kun ainoastaan oman perheen jäseniä on koolla. Reipas ja siisti nainen esiintyy jo kuitenkin aamiaispöydässä valmiiksi puettuna ja kammattuna.

Aamuhilkat IIIJonkinlaista päähinettä on naisen kuitenkin kesäpäivinä päässään pidettävä. Tällaista päähinettä valitessamme lähdemme siitä periaatteesta, että sen tulee olla niin ohut ja ilmava, että sekä tuuli että aurinko pääsevät vaikuttamaan hiuksiimme ja päänahkaamme. Erittäin sopivia tähän tarkoitukseen ovat jo useana vuonna käytössä olleet ns. verkkopäähineet. Toiseksi tahtoisimme suositella ohuita, värillisiä huiveja, jotka niskan taakse solmittuina saattavat muodostua mitä hurmaavimmiksi päähineiksi. Tuollainen huivinpala saattaa olla samaa kangasta kuin pukukin ja muodostaa silloin hauskan kokonaisuuden puvun kanssa. Se, jonka kiharat tai suortuvat eivät ole erittäin lyhyitä ja liehuvia, tulee toimeen sitomalla vain leveän nauhan päänsä ympäri.

Leveäreunainen kevyt hattu on hauska ja siro ja nykyään aivan syyttä suotta meillä liian vähän käytännössä. Joka naisella on sitä paitsi tilaisuus keksiä monia hauskoja keinoja päänsä verhoamiseksi kuumina kesäpäivinä, pääasia vain, ettei hän tee sitä yömyssyllä.

Kaula-aukot

Kaula-aukot ja olkaimet

Sitten meidän vielä pitäisi puhua kaula-aukoista taikka oikeastaan niiden läheisestä yhteydestä olevista olkaimista. Kaula-aukot ovat nykyään tavallisimmin pyöreitä ja hyvin kohtuullisen kokoisia. Varsin usein kuitenkin siistikin kaula-aukko pilataan sillä, että siitä kummankin olkapään kohdalta pistää esiin jotakin liinavaatteisiin kuuluvaa. Toiselta puolen näkyy paidan ehkä ei enää aivan sileä pitsireunainen olkain, toiselta puolelta liivinsuojustimen nauhaolkain, tai parhaassa tapauksessa näkyvät ne molemmat. Koko pään ympäristö näyttää tällaisessa tapauksessa hujan hajan olevalta, hieman epäsiistiltä laitokselta, pilaten usein kauneimmankin juhlapuvun yleisvaikutuksen. On kyllä totta, että kapea silkkinauha samoin kuin helmistä tai kultaketjusta tehty olkainkin näyttää erittäin kauniilta valkealla iholla, jos se ohuen iltapuvun alta joskus vilahtaa näkyviin, mutta joka tapauksessa on olkainten paikka puvun alla.

Kotiliedelle kirjoittanut Mary Ollonqvist. Julkaistu Kotilieden No: 13-14 vuonna 1925.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *