Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Nostalgista morsiusmuotia

hää_yläosa

Tuskinpa nainen, mitään muuta pukuansa suunnittelee sellaisella huolella ja rakkaudella kuin morsiuspukuansa.

Ennen vanhaan vietettiin Suomessa häitä tavallisimmin syysaikaan. Silloin uskottiin olevan kaikkein otollisin aika avioliiton solmiamiseen, sillä kaikki hyvät voimat ja henget tarjosivat tänä vuoden aikana vastavihityille palvelustansa. Nykyään pidetään suuria hääjuhlia usein kevät -ja kesäaikaan. Mikään ei sovikaan paremmin taustaksi iloiselle ja kauniille perhejuhlalle kuin kevätkukkeudessaan tuoksuva luonto tai juhannuksen kuulas kesätaivas.

Häiden yhdeksi keskeisimmistä henkilöistä nousee luonnollisesti morsian ja hänen ulkoasuunsa sekä esiintymiseensä on aina pantu melkeinpä yhtä paljon huomiota kuin hääjuhlien muuhunkin ulkonaiseen järjestelyyn. Morsiamen puku on vanhoilta ajoilta asti koetettu saada mahdollisimman kauniiksi. Puvun kankaana käytetään usein silkkiä, mutta muitakin kankaita voi erinomaisesti käyttää esimerkiksi valkoisesta villamusliinista saa mitä sievimmän morsiuspuvun, vietettiinpä häät minä vuoden aikana tahansa. Kesällä voi hyvin käyttää ohuita ilmavia kesäkankaita.

 

Hää_koko_takaa

Morsiuspuvun väri on useimmiten valkoinen, mikäli poikkeuksellisessa tapauksessa valitaan värillinen puku, ei siihen tule missään nimessä yhdistää huntua. Muodoissaan puku seuraa kulloinkin vallitsevaa muotia ollen kuitenkin aina tyylikkään vaatimaton ja yksinkertainen. Puvun arvokkuudesta johtuu, että morsiuspuvussa melkein aina on hihat. Milloin hihat on lyhyet, tulee morsiamen käyttää pitkiä hansikkaita tai silkkikäsineitä. Morsiusasuun kuuluvat vielä sukat ja kengät, jotka valkopukuisella morsiamella ovat nekin valkoiset.

Aikaisemmin oli morsiuspuvuissa myös aina korkea kaulus, nykyään sellaista ei kuitenkaan enää paljonkaan käytetä, vaan puku voi olla samassa määrin avokaulainen kuin tavallinen pukukin. Morsiuspuku ei kuitenkaan saa koskaan olla siihen tapaan uurrettu kuin iltapuvut, mikä ei tyylinkään puolesta sopisi hihalliseen pukuun.
Jos vihkiminen tapahtuu kirkossa tai häät muuten ovat suuret, on hyvin juhlallisen näköistä, jos morsiuspuvussa on laahustin. Se valmistetaan samasta kankaasta kuin pukukin ja kiinnitetään joko hartioihin leveähkön kauluksen alle tai sitten yhdistetään sievästi vyötäiskohtaan. Laahustimen tulee olla niin pitkä, että se vähintään puolisen metriä viistää lattiaa. Mikäli puvussa käytetään ohutta läpinäkyvää kangasta, ei laahustin tule kysymykseen.

Kenraali Mäkisen häät.Kuva: Sa-kuva

Entä kuinka pukeutuu sellainen morsian, joka syystä tai toisesta ei tahdo hankkia itselleen valkoista vihkimäpukua sen paremmin kuin huntuakaan? Toisinaan on tapana, että häitä ei vietetä vaan mennään vain kaikessa hiljaisuudessa pappilaan vihille. Noihin hiljaisiin ja yksinkertaisiin vihkiäisiin morsian luonnollisesti sentään pukeutuu parhaimpiinsa, ja moni niitä varten hankkii puvun, jota voi sitten vuosikausia käyttää pyhäpukunansa.

110258 Vitele 1942Kuva: Sa-kuva

Kovin käytännöllistä on valita tällaisissa tapauksissa puvun väriksi perinteinen musta, joka sopii myöhemmin käytettäväksi monenlaisissa tilaisuuksissa. Mutta toiselta puolen täytyy myöntää, että pelkkiin mustiin pukeutuneet ihmiset herättävät ympärilleen hautajaistunnelmaa ja että värillisessä esiintyvät tuovat heidän joukkoonsa tervetullutta vaihtelua. Sitä paitsi on hyvä muistaa, että melkein jokainen muotikausi sallii mustaa koristavan valkoisella, mikä tekee sen samala arvokkaan ja hieman kevyemmän näköiseksi.
Vielä on mainittava siitä asusta, jossa siviiliavioliiton solmiava morsian esiintyy tuossa juhlallisessa tilaisuudessa tuomarin edessä. Ulkomailla on tapana, että morsian silloin on matkapukuinen. Takkinsa hän toisinaan ripustaa eteisen naulakkoon, mutta hatun pitää säännöllisesti päässään. Meilläkin on alettu seurata tätä yleistä tapaa. Koska meillä matkalle lähteminen vihkiäisten jälkeen on harvinaisempaa kuin kotiin jääminen, esiintyy morsian usein vain tavallisessa vierailupuvussa.

Matkapukupiirros LS 1943 No 8

Lähteet: Morsiamen kirja vuodelta 1938 (toim. Alli Wiherheimo)

Kotiliesi 12 vuodelta 1925

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *