Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Nenäliinan käytöstä ja yskimisestä

Muista käyttää nenäliinaa!

Lääketieteen piirissä tiedettiin 1930-luvulla jo paljon tarttuvien tautien leviämisestä. Tiedossa oli, että tartunnan lähde oli sairaan suussa, nenässä ja nielussa, ja että sairas levitti taudinsiemeniä näkymättöminä limapisaroina ympäristöönsä yskiessään ja aivastaessaan. Siksi oikea
yskimistapa oli pitää nenäliinaa suun edessä ja pää naapurista poispäin.

Koulussa oppilailla oli oltava mukanaan oma puhdas nenäliina. Opettaja saattoi lähettää lapsen hakemaan kodista nenäliinan, jos se oli aamulla unohtunut. Nenäliinan korostunut merkitys liittyi siihen, että kansakoululuokassa saattoi olla keuhkotaudista kärsivä yskivä oppilas tai opettaja.

Kankaiset ja paperinenäliinat

Nenäliinat olivat Suomessa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vielä kankaisia. Miehille oli omat isokokoiset nenäliinansa, naisille ja lapsille pienemmät. Puhdas ja sileä nenäliina kuului olennaisena osana sivistyneen ihmisen asusteisiin. Nenäliinoja ommeltiin itse ja valmistettiin teollisesti. Usein nenäliina oli puuvillakangasta. Paremmasta kankaasta valmistettu, käsin ommeltu, koristeltu ja nimikoitu nenäliina oli arvostettu lahja.

Ihmisten henkilökohtaisiin tekstiileihin ja kotien liinavaatteisiin kuului ennen runsaasti nenäliinoja. Kangasnenäliinojen peseminen ja silittäminen oli työlästä. Paperisia nenäliinoja alettiin valmistaa ja käyttää enemmän 1940-luvulla, samoin selluloosakuidusta valmistettuja paperipyyhkeitä (talouspaperia). Paperituotteita mainostettiin hygieenisiksi. Sotavuosina saippuapula edisti osaltaan paperinenäliinojen ja paperipyyhkeiden käyttöä.

Kuva: Vapaaherratar Ruth Munckin nenäliinassa on reikäommelta. Lottamuseon kokoelmat.

.

Kuva: Lotta Svärd paikallisosasto Helsinki IV valmistutti vuonna 1931 myyntituotteekseen Lotta Svärd -tunnuksella varustettuja kangasnenäliinoja, jotka maksoivat 8 markkaa kappale.

Kuva: Puuvillatehtaiden kangasnenäliinoja sai ostaa tusinan pakkauksissa

 

Kuva: Eura-paperipyyheliinamainos.

Lähteet:

Savonen, Severi: Taudit tarttuvat ja leviävät. Varokaa yskiviä ihmisiä! Kotiliesi 571939.

Syväoja, Hannu: Kansakoulu – suomalaisten kasvattaja. PS-kustannus Opetus 2000.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *