Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Naiset ja oikeus kesälomaan


Suomalainen kesäloma oli 1920- ja 1930-luvulla lyhyt, ja se vietettiin usein sukulaisten luona maalla, järjestöjen tai yksityisten omistamissa kesäkodeissa, täysihoitoloissa, kansankylpylöissä tai retkeillen ja telttaillen kotimaassa. Lomamatkoille lähdettiin pyörällä, veneellä, junalla tai autolla. Kesämökkeily alkoi yleistyä vasta sotien jälkeen.

Kuva: Suomalaisten sanomalehtimiesten lepokodissa Syvärannassa Tuusulassa saattoivat sanomalehtimiesperheiden lisäksi viettää muutkin matkailijat kesälomaviikkoja tai viikonloppuja täysihoidossa. Perheenäitejä ilahdutti varmasti pääsy kerrankin valmiiseen ruokapöytään. Lottamuseon kokoelmat

Vuoden 1922 työsopimuslain mukaan työntekijä sai palkallista lomaa 4-7 päivää puolen-vuoden mittaisen työsuhteen jälkeen. Lomapäivät pyrittiin antamaan kesäaikaan. Loma oli mahdollista vaihtaa rahaksi tai käyttää ammattityöntekoon. Ensimmäisessä vuosilomalaissa vuonna 1939 palkallinen vuosiloma oli 5, 9 tai12 päivää työsuhteen kestosta riippuen. Alle puolen vuoden mittaisissa työsuhteissa lomaa ei kertynyt. Lomaa ei enää voinut muuttaa rahaksi eikä käyttää ammattityöntekoon. Vuosilomaoikeus koski alkuun 600 000 palkansaajaa, mutta ei esimerkiksi yrittäjiä tai kotonaan työtä tekeviä, joista suuri osa oli naisia.

Maalaisemännille kesä oli työntäyteistä aikaa. Puutarhaa oli hoidettava ja karjasta piti huolehtia joka päivä. Maalaisemännät viettivät paljon aikaa myös sisällä laittaen ruokaa ja keittäen kahvia heinämiehille. Kotiliesi-lehdessä julkaistiin siksi ohjeita sunnuntairuokiin, jotka emäntä voisi valmistaa etukäteen, niin että saisi edes yhden vapaapäivän ja pääsisi ulos aurinkoon (Kotiliesi 13-14/1938, ”Emännätkin aurinkoon!).

Kuva: Puutarha tuottaa hoitajalleen iloa, mutta vaatii myös paljon työtä. Järven perheen puutarhasuunnitelma. Lottamuseon arkisto.

Pienlomia maalaisemännille ja kaupunkilaisäideille

Kotiliesi-lehdessä vuonna 1936 mietittiin maalaisemäntien mahdollisuuksia päästä ”pienlomalle”, uusiin ympyröihin. Emännille ehdotettiin lyhyitä, vastavuoroisia sukulaisvierailuja ”yksinkertaisin tarjoiluin ja rajoitetulla seurusteluvelvollisuudella”, jolloin lomailijalle jäisi aikaa lepoon eikä emäntäkään rasittuisi liikaa (Kotiliesi 1936, s. 61). Aikuisia tyttäriä, jotka viettivät kesälomaansa lapsuudenkodissaan äitiensä passattavina, kehotettiin kiinnittämään huomiota myös äidin päästämiseen pois kuumasta kyökistä muutamiksi kesäpäiviksi (Kotiliesi 14-15/1936).

Kaupunkilaisperheenemännätkään eivät olleet kesäisin toimettomina. Silloin kun muu perhe nautti lomasta, vastasi perheenäiti lastenhoidosta ja samoista töistä kuin tavallisestikin, mutta usein alkeellisemmassa ympäristössä.

Työläisperheiden kesänvietossa Helsingissä tärkeitä henkireikiä naisväelle olivat huviretket, joille ei tarvittu suuria valmisteluja. Helsingin lähisaarilla oli kymmenkunta maksutonta kansanpuistoa, joihin oli säännöllinen laivayhteys. Perillä retkeilijöillä oli mahdollisuus loikoilla ruohikolla, syödä eväitä ja keittää kahvit priimuskeittimellä. Osuusliike Elannon henkilökunnan kesänviettopaikka oli Sompasaari, jossa oli palveluina urheilukenttä, ravintola ja äitien elämää helpottamassa lämpimät ateriat lapsille. Myös muilla suurilla osuusliikkeillä ja työnantajilla oli lomatoimintaa ja kesäkoteja.

Kesäkoteja äitilomalaisille

Varattomille naisille ja äideille järjestetyn kesävirkistys- ja lomatoiminnan aloittivat Suomessa 1900-luvun alkuvuosina kansalaisjärjestöt ja yhdistykset. Suomen Naisyhdistys ja Naisasialiitto Unioni järjestivät lomailupaikkoja työläisnaisille. Sosialidemokraattiset naisjärjestöt perustivat ensin naisten kesäsiirtoloita ja ostivat 1920-luvulla pankkilainojen ja arpajaisten avulla omia lomakoteja. Myös Maalaisliitolla oli äitileirejä. Kunnat tukivat toimintaa vaihtelevasti. Vuonna 1937 valtiopäivien talousarvioon tuli ensi kertaa määräraha ”varattomien äitien kesävirkistystä järjestäville yhdistyksille”. Naisten kesäsiirtolassa oli usein mahdollisuus päästä ”valmiiseen pöytään”, saunomaan ja uimaan. Pelkkä yhdessäolo tai radion kuuntelu käsitöitä tehden virkisti.

Työntekijäjärjestöjen ja muiden järjestöjen yhteistyönä perustettiin vuonna 1941 Lomankäytön Keskusliitto. Liitto halusi levittää tietoa ”oikean lomankäytön sosiaalisesta ja terveydellisestä merkityksestä” ja edistää toimenpiteitä, joilla hankittaisiin edullisia lomanviettopaikkoja kansan laajoille piireille. Kun valtio luovutti Punkaharjun valtionhotellin Lomankäytön keskusliitolle, perustettiin Punkaharjuun Suomen ensimmäinen lomakylä. Sen ensimmäiset ”äitilomalaiset” viettivät lomaan Punkaharjussa kesällä 1942.

Kuva: Postikortti kuului lähettää jo pieneltä kotimaanmatkalta. Helsinki-postikortissa pahoitellaan loman pikaista loppua.

Kuva: Järjestönaisille yhteiset kesäpäivät tarjosivat mahdollisuuksia päästä matkailemaan. Lottapäivien ohjelmaan kuului myös matkailunähtävyyksiin tutustumista ja mahdollisuuksia liikuntaan ja ulkoiluun. Lottia uimarannalla Naantalin lottapäivillä. (Lottamuseon arkisto)

Anttila, Anu-Hanna: Loma tehtaan varjossa. Teollisuustyöväen loma- ja vapaa-ajan moraalisäätely Suomessa 1930-1960-luvulla. SKS 2005.

Katainen, Elina: Oikeus lomaan. Äitien Lomahuolto ry Lomakotien liitto ry 50 vuotta. Lomakotien Liitto ry 2001.

Kotiliesi 1936, ”Jäitkö ilman kesälomaa?”

Kotiliesi 14-15/1936 ”Vietätkö kesälomaa äitisi luona?”.

Kotiliesi 13-14/1938 ”Osaatko olla laiska?”

Kotiliesi 13-1471938, Talousopettaja Kerttu Olsonen: ”Emännätkin aurinkoon1”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *